Miesten I divisioonaan luvassa tasainen ja kiihkeä kärkikahina

29.9.2004 Kaudesta 1975-76 saakka pelattu miesten I divisioona pyörähtää jälleen käyntiin tulevana sunnuntaina (3.10.). Mukana olevat 14 joukkuetta kisailevat sarjan voiton tuomasta suorasta noususta sekä kahdesta paikasta SM-karsintasarjassa. Vaikka suuri mielenkiinto kohdistuu kesän kohujoukkue ToPo:n edesottamuksiin, etukäteisveikkailuissa koko divisioonan kärjestä veikkaillaan tasaista ja kovatasoisempaa kuin vuosiin.

I divisioonaseuroilta itseltään kysyttäessä tulevan kauden suosikkeja, nousi kolme joukkuetta ylitse muiden. Helsinkiläinen ToPo kantaa kesän hankintojensa ja vahvan juniorityönsä ansiosta isoimman ennakkosuosikin viittaa. Suosikeiksi nostettiin myös lähelle SM-paikkaa jo viime kaudella päässyt Helsingin NMKY sekä takaisin SM-parketeille mielivä, karsintasarjan kautta viime keväänä I divisioonaan pudonnut, Team Componenta. Koko suosikkikolmikko on uudistanut kesän aikana kasvojaan.

ToPo haali riveihinsä Jukka ja Markus Hemdahlin Hongasta, Harri Hohterin ja Timo Parviaisen Pussihukista, paluumuuttaja Ville Tuomisen Componentasta sekä Maurizio Pratesin, joka pitkäaikaisten selkävaivojensa ja vuoden tauon jälkeen yrittää tehdä paluuta pelikentille. Kun ToPo:n pelaajalistaan lisätään vielä nuorten maajoukkueissakin mainetta niittäneet Jarkko Kyllönen, Tero Laitinen ja Turo Lehtonen, on helppo ymmärtää ToPo:n suosikkiasema.

- Ei näillä hankinnoilla voi olla muuta tavoitetta kuin divisioonan voitto ja nousu. Otamme ennakkosuosikin paineet vastaan, mutta helppoa kaudesta ei voi povata. Jokainen vastustaja haluaa varmasti voittaa juuri meidät. Se on meille suuri haaste. Meidän tulee olla valmiina jokaisessa pelissä – vastustaja tulee sitä ainakin olemaan, pohdiskeli ToPo:n päävalmentaja Timo Nieminen kauden kynnyksellä.

Componenta ja HNMKY monipuolistuneet

Team Componentan joukkueesta suurin osa meni viime kauden jälkeen uusiksi. Porvoon Tarmosta karkkilalaisväreihin siirtyivät Petri Uronen sekä Mikko Pakkanen. Componenta sai SM-tason vahvistukset myös Mika Vesterisestä sekä Suomen kansalaisuuden omaavasta Christian Nkamhouasta. Lisäksi joukkue palkkasi kaksi liettualaisvahvistusta. Uuden ryhmänsä kehitysaskeleita päävalmentaja Timo Hakamaa on seurannut tyytyväisenä.

- Joukkue on fiksu ja materiaali laajempi kuin viime vuonna. Vaihtuvuus on ollut isoa, mutta pelimme on harjoitusotteluissa ollut yllättävänkin valmista. Olemme pidemmällä kuin samaan aikaan vuosi sitten.

- Olemme tasainen ja tasapainoinen joukkue, vaarallinen joka pelipaikalla, lisäsi Nkamhoua.

Componentan vaarallisuutta saattaa alkukaudesta haitata muutamien avainpelurin loukkaantumiset. Sivussa on mm. nilkkavaivainen Uronen. Hakamaan arvion mukaan joukkueella on kaikki palaset koossa lokakuun lopulla ilman uusia loukkaantumisia.

Kauden avauspeleihin ei todennäköisesti ennätä myöskään viime keväänä polvensa loukannut Helsingin NMKY:n Eero Levä. Läpimurron miesten tasolla viime kaudella tehnyt Levä, 18, tekee rauhassa paluuta ja lähenee päivä päivältä täyttä pelikuntoa.

Vaikka HNMKY:n joukkuetta kirpaisikin viime kauden päätteeksi mm. kokeneen Tommi Nordbergin lopettamispäätös, on HNMKY:llä niinikään koossa, Nkamhouan sanoja lainaten, tasapainoinen sikermä. HNMKY:n korinaluspeli vahvistui huomattavasti, kun viime kaudella Visa-Basketin riveissä divarin levypallokuninkuuden voittanut Antti Raami liittyi joukkueeseen. Raami tehtaili viime kaudella keskiarvoikseen huimat 16,1 levypalloa ja 19,2 pistettä. Hänen ohellaan HNMKY:ssä "uutena" pelurina nähdään seuran oma kasvatti Joni Willberg, joka viime kaudella edusti Pussihukkia. Joukkueeseen on nostettu lisäksi seuran oman juniorimyllyn tuotoksia.

- Raami on kova vahvistus meille. Toivon myös, että Joni (Willberg) saisi pelata pitkästä aikaa ehjän kauden. Hänessä on paljon potentiaalia. Vaikka menetimme tärkeitä pelaajia, olemme mielestäni vahvistuneet viime kaudesta, jolloin hävisimme vain neljä peliä ja olimme jaetulla ykkössijalla. Toisaalta divisioonan taso on tänä vuonna kovempi, joten katsotaan miten meidän käy, pohdiskeli HNMKY-luotsi Niko Juntunen joukkueensa lähtötilannetta kauteen.

BC Nokia, FoKoPo ja Visa-Basket jokerit

Lisävärinää Helsingin herruustaistoon tuo divisioonassa Visa-Basket. Viime kaudella neljänneksi sijoittunut Visa-Basket on kaikessa hiljaisuudessa rakentanut joukkueen, joka pystyy jälleen haastamaan sarjan suurimmat ennakkosuosikit. Aikaa joukkue kuitenkin tarvitsee, sillä sen tuoreimmat jäsenet Teemu Loikkanen (200 cm) ja Niko Toiviainen (196 cm) liittyivät vahvuuteen vasta äskettäin.

- Perusrunkomme säilyi Raamia lukuunottamatta. Kalkkiviivoilla saimme pituutta (Loikkasen ja Toiviaisen) hänen tilalleen. Pakka on kasassa aika myöhään, joten vähän aikaa voi mennä, kertoi pitkään Visa-Basketin valmennuksesta vastannut Kalevi Leikas.

- Helsinkiin on tulossa kovia paikallispelejä, jotka varmasti kiinnostavat yleisöäkin, Leikas lisäsi.

Visa-Basketin ohella I divisioonan kärkikahinoihin on helppo povata niin BC Nokiaa kuin Forssan Koripoikiakin, jotka ovat vahvistuneet paluumuuttajilla. BC Nokia sai Salon Vilppaasta takaisin Markku Koiviston ja Erkko Ojalan. FoKoPo puolestaan Saksasta palanneen Sami Marjamäen sekä Lappeenrannan NMKY:ssä viime vuodet pelanneen Ari Mikkolan.

- Tavoitteemme on voittaa kotona kaikki ottelut ja vieraissa 2/3. Sillä todennäköisesti tapellaan jo paikasta karsintasarjassa, selvitti BC Nokian valmentaja Jari Nykänen.

Kauhajoki-Lapua ja FoKoPo-Componenta avauskierroksen helmet

Miesten I divisioonan runkosarjassa pelataan kaksinkertainen sarja eli 26 ottelua joukkuetta kohden. Runkosarjan voittaja nousee suoraan SM-Korikseen. Runkosarjan toiseksi ja kolmanneksi sijoittuneet joukkueet osallistuvat SM-karsintasarjaan. Kahta heikoimmin sijoittunutta joukkuetta odottaa suora putoaminen II divisioonaan.

Runkosarja pyörähtää käyntiin siis tulevana sunnuntaina (3.10.), jolloin pelataan viisi ottelua. Alun perin ohjelmassa oli kuudeskin peli, mutta kamppailu BC Nokia-Pantterit siirtyi pelattavaksi lauantaina 9.10. Siirron syynä oli BC Nokian selviytyminen Suomen Cupissa Semi Final Four –vaiheeseen, joka pelataan 2.-3.10.

Divisioonan avausotteluiden ehdottomat herkkupalat ovat suosikkikategoriaan nostettujen FoKoPo:n ja Componentan välinen ottelu sekä taisto Pohjanmaan valtikasta, jossa kohtaavat Kauhajoen Karhu sekä Lapuan Korikobrat.

- Kauhajoen ja Lapuan väliset ottelut ovat aina iso tapahtuma molemmille kaupungeille. Tupa on täynnä ja ihmiset huutamassa – sellaiset pelit tekevät hyvää koko suomalaiselle koripallolle, arvioi viidettä kauttaan ja toista kauttaan valmentajana Kauhajoella aloittava Greg Gibson.

Avauskierroksen muut ottelut ovat TuNMKY-66-HyPo, Visa-Basket-Hitech ja HNMKY-BC Jyväskylä, Divisioonan runkosarja päättyy 13.3.2005.

Kokoonpanot ja ohjelma



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/miesten_i_divisioona/

Asiat

 
22.7.2025 23:52 Universiadit

Naisten universiadijoukkue taipui saappaat jalassa Yhdysvalloille puolivälierissä

Saksassa pelattavissa kesäuniversiadeissa Suomi hävisi puolivälierissä Yhdysvalloille 62-77 (27-37). Suomelta jäi tappion vuoksi mitalipelit sivuun, mutta joukkue pelaa vielä sijoista 5-8.

22.7.2025 17:33 Susijengi

Mustapha Amzil Kosovon tuplamestari KB Trepcaan

Viimeiset viisi vuotta yliopistokoripalloa Yhdysvaltain NCAA-liigan Daytonissa ja New Mexicossa menestyksekkäästi pelannut KTP-Basketin kasvatti Mustapha Amzil, 206 cm ja 23 vuotta, palaa Eurooppaan. Suomen juniorimaajoukkueiden vakiokasvoihin lukeutunut Amzil on allekirjoittanut sopimuksen Kosovon tuplamestarin KB Trepcan kanssa.

22.7.2025 17:20 Susijengi

Teemu Suokas Espanjan kakkosliigan Cartagenaan

Viime kaudella Puolan kakkosliigassa ja Korisliigan Kataja Basketissa pelannut nuorten maajoukkueiden vakiokasvo Teemu Suokas, 188 cm ja 24 vuotta, jatkaa uraansa Espanjassa. Paraikaa Suomea Rein-Ruhrin universiadeissa edustava Suokas on solminut tulevaa kautta koskevan sopimuksen Cartagenan kanssa.

22.7.2025 10:53 Pääjuttu

Delanie Crawford Peli-Karhuihin

Hallitseva naisten Suomen mestari Peli-Karhut jatkaa pelaajakiinnityksiään. Kolmantena ulkomaalaisvahvistuksena ryhmään liittyy Tulsan yliopistosta keväällä valmistunut 180-senttinen ja 22-vuotias Delanie Crawford.

21.7.2025 18:01 Pääjuttu

Timo Saukkola Seagullsin uudeksi päävalmentajaksi, Kimmo Kujansivu jatkaa apuvalmentajana

Korisliigan mestaruutta keväällä juhlinut ja uusilla taustajoukoilla liigakauteen lähtevä Helsinki Seagulls on julkaissut uuden valmennusjohtonsa kaudelle 2025–26. Liettuaan lähtevän Vesa Vertion tilalle päävalmentajaksi nousee joukkueen pitkäaikainen apuvalmentaja Timo Saukkola, joka jatkaa tutkaparinaan niin ikään pitkäaikainen kollegansa Kimmo Kujansivu.

21.7.2025 17:45 Susijengi

Miesten universiadijoukkue näytöstyyliin kahdeksan parhaan joukkoon

Vajaamiehisenä alkulohkonsa ratkaisuotteluun Kiinalaista Taipeita vastaan lähtenyt Suomen miesten universiadijoukkue ei antanut poissaolojen häiritä itseään, vaan käytti fysiikka- ja taitoeroylivoimaansa häpeilemättä hyödykseen ja varmisti paikkansa kisojen kahdeksan parhaan joukossa ja vuoden 2027 universiadeissa 110–77 (60–36) -voitollaan.

21.7.2025 16:31 Korisliiga

Vesa Vertio Rytas Vilnan valmennusjohtoon

Saksan Bundesliigassa Tuomas Iisalon apuvalmentajana toiminut ja Helsinki Seagullsin päättyneenä keväänä Suomen mestaruuteen johdattanut Vesa Vertio, 42, palaa kansainvälisille kentille allekirjoitettuaan yksivuotisen sopimuksen Liettuan hallitsevan hopeamitalistin ja FIBA Mestarien liigaa pelaavan Rytas Vilnan kanssa.

21.7.2025 14:35 Susijengi

Schröder ja Wagner johdattavat Saksan EM-kisakesään

Vuoden 2023 MM-kultamitalisti ja hallitseva EM-pronssimitalisti Saksa on nimennyt kuudentoista hengen miehistönsä alkavaan EM-kisakesään. Tampereen EM-alkulohkossa Susijengiä vastaan iskevän Saksan leiritysryhmään kuuluvat maan ykköstähdet ja MM-kultamitalistijoukkueen kulmakivet Dennis Schröder ja Franz Wagner.

20.7.2025 23:35 Susijengi

Suomen kiri jäi kesken ennakkosuosikki Saksaa vastaan universiadeissa

Suomen miesten universiadijoukkue kohtasi sunnuntain myöhäisillan ottelussa kisaisännän ja suuren ennakkosuosikin Saksan, joka jyräsi parhaimmillaan 26 pisteen johtoon avauspuoliskolla. Tauolla kopista saapui sisuuntunut Suomi, joka kuroi toisella puoliskolla eron kymmeneen, mutta joutui taipumaan 68–79 (28–50).

20.7.2025 17:50 Universiadit

Naisten universiadijoukkue päihitti selkeästi Intian ja nappasi alkulohkonsa ykkössijan

Naisten universiadijoukkue sai alkulohkonsa päätökseen Saksassa pidettävissä kesäuniversiadeissa, kun Suomi voitti Intian 35-117. Suomi eteni näin puolivälieriin, joissa vastaan tulee ylihuomenna Yhdysvallat.

Näytä lisää vastaavia