Mikko Kurki ToPon naisten päävalmentajaksi

14.5.2010 Naisten SM-sarjaan noussut ToPon naisten edustusjoukkue on palkannut päävalmentajakseen viime kaudella BC Nokian miesten joukkuetta I divisioonassa valmentaneen Mikko Kurjen. Lisäksi Kurki osallistuu ToPon tyttöjen koripallovalmennuksen kehittämiseen.

ToPo kaappasi Mikko Kurjen Taru Tuukkasen pariksi naisjoukkueen luotsiksi ja kehittäjäksi. Kuva: ToPo.

Kurki kertoo, että hän halusi siirtyä Helsinkiin kuultuaan ToPon jälleen panostavan naisten huippukoripalloiluun tosissaan.

- Odotan innolla tulevaa kautta ja yhteistyötä mm. Taru Tuukkasen kanssa, Kurki kertoo.

- Haluan kehittää nuoria lahjakkuuksia ja tarjota pääkaupunkiseudun pelaajille väylän kansalliselle huipulle. Kokoamme kehitysryhmää Tarun tapaisten huippujen ympärille. Aloitamme heti kesäkuussa kovan harjoittelutahdin ja rekrytoimme vielä uusia pelaajia niin naisten ryhmään kuin vanhimpiin tyttöjunioreihinkin, jatkaa Kurki.

Kurki on valmentajauransa aikana ehtinyt valmentaa mm. Panttereiden naisten ja miesten edustusjoukkueita sekä Pussihukkien naisten edustusjoukkuetta. Kurki luotsasi Panttereiden naiset kolmeen Suomen mestaruuteen 2000-luvun alussa. Viimeksi Kurki on toiminut BC Nokian miesten I divisioonajoukkueen päävalmentajana.

Kurki on valittu naisten SM-sarjan vuoden valmentajaksi vuosina 2001 ja 2002.

Lisätietoja: ToPon verkkopalvelu

 
23.5.2026 20:30 Korisliiga

Samu Adler ja Annika Aarrejoki vuoden pelaajat – Palkintogaalassa juhlistettiin kauden parhaita

Koriskauden 2025–26 parhaat pelaajat ja toimijat on palkittu lauantaina Superlauantain yhteydessä pidetyssä vuosittaisessa palkintogaalassa. Vuoden pelaajina loistivat Salon Vilppaan Samu Adler ja Tampereen Pyrinnön Annika Aarrejoki.

8.5.2026 10:15 Korisliiga

Korisliiga jatkuu Ruudussa – uusi monivuotinen sopimus

Kotimainen pääsarjakoripallo jatkuu Ruudussa uuden monivuotisen sopimuksen myötä. Sopimus astuu voimaan heti seuraavasta kaudesta alkaen.

26.4.2026 19:46 Naisten Korisliiga

Peli-Karhuille toinen peräkkäinen Suomen mestaruus

Naisten Korisliigan finaalit huipentuivat melkoiseen trilleriin Helsingissä. Ottelu päättyi lopulta Peli-Karhujen voittoon 72–71, ja se vei mestaruuden otteluvoitoin 3–1.

23.4.2026 20:22 Naisten Korisliiga

Peli-Karhut voiton päässä mestaruudesta

Naisten Korisliigan kolmas finaali pelattiin Kotkassa, jossa kotijoukkue otti toisen kiinnityksen mestaruuteen, kun HBA kaatui 74–66.

20.4.2026 21:25 Naisten Korisliiga

Peli-Karhut tasoitti finaalisarjan

Naisten Korisliigan finaalit jatkuivat Helsingissä. Avausottelun hävinnyt PeKa oli tänään parempi lukemin 61–53 ja tasoitti finaalisarjan tilanteeseen 1–1.

17.4.2026 20:44 Naisten Korisliiga

HBA avasi finaalit voitolla - ToPo vei pronssimitalit

Naisten Korisliigan finaalit alkoivat vierasvoitolla, kun HBA otti ensimmäisen kiinnityksen mestaruuteen. Samaan aikaan pelatussa pronssiottelussa ToPo päätti kautensa pronssijuhliin.

17.4.2026 09:09 Naisten Korisliiga

Hallitseva mestari PeKa saa vastaansa ensimmäistä mestaruuttaan tavoittelevan HBA-Märskyn

Naisten Korisliigan finaalit alkavat perjantaina 17. huhtikuuta Kotkassa. Mestaruuteen vaaditaan kolme voittoa.

14.4.2026 21:05 Naisten Korisliiga

Peli-Karhut ja HBA taistelevat Suomen mestaruudesta

Naisten Korisliigan välierät saatiin pakettiin, kun PeKa ja HBA veivät viidennet ottelut nimiinsä ja etenivät finaaleihin.

12.4.2026 18:47 Naisten Korisliiga

HBA siirsi ratkaisun viidenteen peliin - molemmat finalistit selviävät tiistaina

HBA-Märsky haki elintärkeän voiton BC Nokian vieraana. Ottelu päättyi 78-60.

11.4.2026 19:16 Naisten Korisliiga

ToPo tasoitti välierät – ratkaiseva ottelu tiistaina

ToPon ja PeKan välinen välieräsarja eteni 2–2-tilanteeseen, kun ToPo otti tärkeän kotivoiton.

Näytä lisää vastaavia