27.4.2010 Suomen kaikkien aikojen menestynein koripalloilija Hanno Möttölä on urallaan pelannut suurten yliopistojen tarunhohtoisessa NCAA-turnauksen finaalissa, esiintynyt Euroliigan loppuottelussa, voittanut maanosan kakkoskilpailun Eurocupin (entinen ULEB Cup) ja pelannut taalaliiga NBA:ssa. Aikuisten SM-kulta Möttölältä kuitenkin puuttuu.

Juniorimestaruuksia Hanno Möttölältä löytyy, mutta aikuisten Suomen mestaruutta hän ei ehtinyt ennen kansainvälisten kenttien valloitustaan saavuttaa.

Möttölän palattua kentille on ToPon peli noussut uudelle tasolle, mutta Chris Hesterin (vas.) Pyrintöä eivät Obie Trotter (oik.) ja kumppanit ole tällä kaudella pystyneet ohittamaan. Kuvat: Francois Perthuis.
Kun loppuottelija, Möttölän edustama ToPo valmistautuu SM-finaalien viimeistelyharjoituksiin, ei mikään ole ainakaan näennäisesti muuttunut runkosarjasta.
Kesätukkainen Hanno Möttölä heittelee palloa sukkaan lähietäisyydeltä omissa ajatuksissaan - ja yksin. Toisessa kenttäpäädyssä tehdään samaa iloisen puheensorinan värittämänä. Joukkueen amatöörit taitavat suunnitella, minne menevät yhdessä syömään harjoitusten jälkeen.
- Ehkä tässä näkee todellisen ammattilaisen ja muiden pelaajiemme eron, hymähtää valmentaja Tomi Kaminen ainakin puolitosissaan.
- SM-kullasta on jonkin verran aikaa. Voitin mestaruuden Suomessa viimeksi 1993, HNMKY:n A-pojissa, Möttölä muistelee.
Suurimman osan runkosarjasta akillesjänneleikkauksesta toipunut Möttölä sytytti palattuaan ToPon aivan uuteen vireeseen. Muille pelaajille kävi selväksi, ettei vaatimustasoa aseta pelkästään valmentaja Kaminen.
- Emme tarvitse mitään erityistä motivointia. Turha SM-kultaa on muutenkaan verrata Liettuan mestaruuteen, ULEB-cupin voittoon tai yliopiston konferenssivoittoihin. Jokainen vuosi ja maa on oma tarinansa, Möttölä toteaa.
Möttölä ehti pelaamaan kotimaassa vain kaksi pääsarjakautta (HNMKY 1994-96) ennen matkaansa ensimmäiseksi suomalaiseksi NBA-pelaajaksi Utahin yliopiston kautta.
- Vuosikausiin en ole enää pärjännyt ilman jääpusseja pelin jälkeen, mutta se on normaalia tässä ammatissa. Pari kuukautta kropan olo on kuitenkin tuntunut kohtalaisen mukavalta, hymähtää 209-senttinen Möttölä.
Sentteri Möttölän suupielet eivät mene mutruun, vaikka 30 pisteen näytöstä seuraisi viiden pisteen ilta. Ei ainakaan, jos ToPo voittaa.
- Tärkeintä on löytää peliin sopiva rentous. Pientä puristusta toki aina tarvitaan ennen ottelua.
- Pyrintö on ollut tähän asti sarjan paras joukkue, joten he lähtevät toki loppuotteluihin suosikkeina. Olemme kuitenkin parantaneet koko kevään, Möttölä varoittelee Tampereen suuntaan.
Korisliigan avausfinaali Pyrinnön ja ToPon välillä pelataan torstaina (29.4.) Tampereella Pyynikin Palloiluhallissa.
Miesten Korisliigassa nähtiin tänään pelkkiä kotivoittoja. Alvar Peltoniemi ja Eemi Luukkonen pelasivat vahvasti niin pisteiden kuin levypallojenkin valossa.
Salon Vilpas johtaa miesten Korisliigaa parhaillaan voitoin 6–0. Myös Bisons Loimaa tulee lähellä perässä 3–3-saldollaan.
Pyrinnön Jared Billups, Seagullsin Kahron Ross sekä Kauhajoen Ty Berry ja Oliver Kandén johtivat muhkeilla piste-esityksillään omat joukkueensa voittoon, kun taas Korihaiden Mikael Aalto joutui järisyttävästä suorituksestaan huolimatta tyytymään tappioon.
Korisliiga-katsojille ennestään tuttu Kaleb Warner on tehnyt kauden 2025–26 kattavan sopimuksen Tampereen Pyrinnön kanssa.
KTP:n Tuomas Hirvonen jakoi kahdeksan syöttöä ja Vilppaan Jalen Brooks paukutti 39 pistettä illan Korisliiga-otteluissa.
Kotimaisista pelaajista loistivat muiden muassa Riku Korhonen, Alvar Peltoniemi ja Samu Adler. Kouvojen Brandon Stroud jäi levypallon päähän triplatuplasta.
Korisliigassa nähtiin samana iltana kaksi usean kymmenen pisteen kotivoittoa. Korihait kärsi kauden ensimmäisen tappionsa.
Koripalloliitto ja yksi maailman suurimmista lattianvalmistajista, Tarkett, ovat solmineet monivuotisen yhteistyösopimuksen. Yhteistyö kattaa ensimmäisessä vaiheessa kaksi vuotta, ja sopimukseen sisältyy kahden vuoden optio jatkosta.
Islannissa ja Portugalissa pelannut Ville Tahvanainen juoksee tällä kaudella ensimmäistä kertaa kotimaan Korisliigan parketeilla. Nähtäväksi jää, viekö miehen tie lokakuun päätyttyä takaisin maailmalle vai jatkuuko menestyksekäs polku Korihaissa.
Helsinki Seagulls taivutti kotonaan Töölössä KTP-Basketin. Seagullsin voittosaldo alkukaudelta on 2–1, kun taas KTP:n on 1–2.