Möttölän Aris kompuroi, Kreikan liigan kolmossija jo uhattuna

31.3.2008 Kreikan liigan ”suomalaisjoukkueen” Aris Thessalonikin kolmossija näytti muutama kierros sitten jo sinettiä vaille varmalta. Euroliiga-leikistä putoamisen myötä Aris on ajautunut alamäkeen, hävinnyt kolme peräkkäistä ottelua ja on vaarassa menettää asemansa Kreikan liigassa.

Tuoreimman tappion Hanno Möttölän edustamalle ja kanadalaissuomalaisen Gordon Herbertin luotsaamalle Arikselle tarjoili Panellinios, joka on sarjassa neljäntenä. "Neljän pisteen kamppailussa" Aris taipui vieraissa isännilleen lukemin 73-91.

Aris ei saanut ottelussa minkäänlaista otetta Panellionisin amerikkalaispelintekijään Anthony Grudyyn, joka mätti peräti 35 pistettä. Möttölä pelasi vajaat 21 minuuttia, teki kahdeksan pistettä ja poimi viisi levypalloa.

Edellisellä sarjakierroksella Arista nöyryytti Thessalonikissa Olympia Athenienitis, joka jätti kotijoukkueen 48 pisteeseen. Olympia voitti ottelun kymmenen pisteen marginaalilla (48-58).

Erikoiseksi Ariksen tappioputken tekee se, että kolmesta tappiosta kaksi on tullut vieraskentillä tyhjien katsomoiden edessä. Sekä Panellinios että parin viikon takainen Aris-vastus AEL Larissa joutuivat kohtaamaan vieraansa suljetuin ovin rangaistuksensa häiriökäyttäytymisestä.

Kreikan liigassa mahtiseurat Panathinaikos ja Olympiakos pitävät kärkisijoja hallussaan ja ovat karanneet muilta. Aris on voittosuhteellaan 14-8 vielä kolmosena, mutta takana hengittävät Panellinios (13-9) ja Panionios (12-10).

Runkosarjaa on jäljellä Kreikassa neljä kierrosta. Pudotuspeleihin selviytyy kahdeksan parasta.

Euroliigassa Aris Thessaloniki selviytyi 16 parhaan joukkoon alkusarjasta, mutta jäi jatkosarjassa vaille puolivälieräpaikkaa.

Salmisen Solna nousi sillasta

Ruotsin pääsarjassa on jo pudotuspelit käynnissä Suomen tapaan. Pekka Salmisen luotsaama Solna Vikings joutui tukalaan asemaan heti puolivälierien avauspelissä, kun se hävisi kotonaan Öresundskraftille niukasti 79-80. Solna kuittasi tappionsa kuitenkin heti toisessa pelissä voittaen Helsingborgissa 2100 katsojan edessä isäntänsä 87-82. Välieräpaikka heltiää kolmella voitolla.

Italian liigassa loukkaantuneen Tuukka Kotin edustama Rieti jatkaa taisteluaan pudotuspelipaikasta. Rieti voitti kotonaan La Fortezza Bolognan niukasti 83-81 ja on viimeisessä pudotuspelipaikassa kiinni jaetulla kahdeksannella sijalla (voittosuhde 14-15) kolmen muun joukkueen kanssa. Kotti parantelee edelleen käsivammaansa, joka on pitänyt 204-senttisen suomalaisen sivussa tositoimista tammikuun lopusta lähtien.

Sarjaporrasta alempana Italian kakkosliigassa Antti Nikkilän Sassari on vaikeuksissa. Runkosarjan kärkisijoilla läpi kauden ollut Sassari on romahtanut jo sarjataulukossa neljänneksi. Viimeisimmän ottelunsa Sassari hävisi Nikkilän ex-seuralle Casertalle vieraissa 74-96. Tappio oli Sassarille jo kolmas peräkkäinen. 210-senttinen Nikkilä puursi Caserta-ottelussa tililleen yhdeksän pistettä ja kuusi levypalloa 19 peliminuutissaan.

Saksan kakkosliigassa Anton Mirolybovin valmentama Herten otti jo kuudennen peräkkäisen voittonsa, kun Braunschweig joutui lähtemään kotimatkalle 93-100-tappio niskassaan. Herten on voittanut kymmenestä viime ottelustaan peräti kahdeksan ja noussut sarjataulukossa kuudenneksi.

Islannin pääsarjassa runkosarja on saatu päätökseen. Roni Leimun Hamar putosi sarjaporrasta alemmas voitettuaan 22 ottelustaan vain neljä. Leimu heitti 11 pelaamassaan ottelussa keskimäärin 15,9 pistettä.

Espanjan kolmosliigassa Ville Kauniston Qalat-Cajasol hävisi Sabadellille vieraissa 71-92. Kaunisto teki 29 minuutissa 12 pistettä ja poimi kahdeksan levypalloa.



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/ulkomailla_pelaavat_miehet/
 
9.6.2026 10:09 Susiladies

Henna Sandvikin uusi osoite on Belgian pääsarjan Phantoms Boom

Tapiolan Hongan kasvatti Henna Sandvik, 23, pelaa ensi kaudella Belgian pääsarjan Phantoms Boomissa. Sandvik pelasi neljä edellistä kautta Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:ssa, jossa hän edusti ensimmäiset kolme kautta Indianaa ja viimeisen Wyomingia.

8.6.2026 22:41 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salinin Estudiantesille kirvelevä finaalitappio

Sasu Salinin kausi Espanjassa sai harmittavan päätöksen, kun Estudiantes hävisi Primera FEB:n nousukarsintafinaalissa. Finaalit ovat käynnissä myös Belgiassa, Alankomaissa ja Mikael Jantusen Fenerbahce eteni finaaleihin Turkissa.

7.6.2026 12:30 Susijengi

Sasu Salin ja Estudiantes voiton päässä noususta Espanjan ACB-liigaan

Susijengin kapteeni Sasu Salinin edustama madridilainen Estudiantes peittosi Espanjan kakkosliigan (Primera FEB) lopputurnauksen semifinaalissa Oviedon lukemin 79-71 (46-39). Estudiantes huipentaa kautensa sunnuntai-iltana pelattavaan finaaliin, jossa se taistelee noususta Espanjan ACB-liigaan toisen semifinaalin voittajaa, Coruñaa vastaan.

3.6.2026 18:15 Miesten I divisioona A

Kuhalampi ja Haliseva yliopistokentille, Kontuniemi vaihtaa joukkuetta

HBA-Märskyn divarijoukkueen kantaviin voimiin viime vuosina kuuluneet BC Nokian kasvatit Kalle Kuhalampi ja Matias Haliseva siirtyvät tulevaksi kaudeksi Yhdysvaltain yliopistokentille. Viime kaudella North Carolina Staten miehistöön kuulunut Jayme Kontuniemi vaihtaa puolestaan joukkuetta.

3.6.2026 08:51 Susiladies

Lotta-Maj Lahtinen jatkaa Espanjan pääsarjan Araskissa

Susiladiesin Lotta-Maj Lahtinen on solminut jatkosopimuksen tulevasta kaudesta. Lahtinen pelaa näin toisen kautensa Pohjois-Espanjassa Vitoria-Gasteizissa sijaitsevan seuran riveissä.

2.6.2026 19:00 Suomalaiset ulkomailla

Danny Jansson Romaniaan CSO Voluntarin päävalmentajaksi

Jo kaksitoista kautta Saksassa valmentanut, kahdesti Saksan Pro A:n vuoden valmentajaksi valittu ja Heidelbergin Saksan Bundesliigan välieriin asti komentanut Danny Jansson, 46, siirtyy Romanian liigassa pelaavan CSO Voluntarin päävalmentajaksi 1+1-vuotisella sopimuksella.

2.6.2026 18:30 Suomalaiset ulkomailla

Eetu Heinonen NCAA-liigan Davidsoniin

Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:n suomalaistulokkaiden jo entuudestaan nimekäs lista täydentyy taas yhdellä pelaajalla, kun viime vuodet Espanjassa pelannut Munkkiniemen Kisapoikien kasvatti Eetu Heinonen, 191 cm ja 20 vuotta, siirtyy Davidsonin yliopiston riveihin.

1.6.2026 22:18 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantusen Fenerbahce välieriin Turkissa

Euroliigan Final Fourin jälkeen Mikael Jantusella ja Fenerbahcella riittää vielä panoksia kotimaan kentillä.

30.5.2026 06:38 Susijengi

Kivimäestä Slovakian mestari, Kaukiainen ja Mirolybov Viron hopealle, Gustavson ja Sajantila finaaleihin

Aatu Kivimäki sai perjantai-iltana kaulaansa toisen perättäisen Slovakian liigan kultamitalin, kun Patrioti Levice myllytti BC Slovan Bratislavaa viidennessä finaalissa lukemin 126–76 (53–31). Virossa Severi Kaukiaisen ja Anton Mirolybovin BC Kalev/Cramon kausi päättyi hopealle, kun Tartto vei ratkaisevan viidennen finaaliottelun kotikentällään 85–65 (43–31).

29.5.2026 09:10 WNBA

Wings päihitti hallitsevan mestarin – Kuier 12 pistettä, 4 levypalloa ja 2 torjuntaa

WNBA:ssa Dallas Wings voitti kotikentällään hallitsevan mestarin Las Vegas Acesin 87-95 (53-45). Awak Kuier oli jälleen vauhdissa penkiltä, kun suomalainen tilastoi 12 pistettä, neljä levypalloa ja kaksi torjuntaa.

Näytä lisää vastaavia