31.5.2012 14:44 Suomen Koripalloliiton hallitus on päättänyt täydentää naisten SM-sarjaa yhdellä joukkueella, Turun Riennolla. Näin ollen Suomen mestaruudesta pelaa tulevalla pelikaudella 11 joukkuetta. Samalla I divisioona supistuu yhdeksän joukkueen suuruiseksi.

Myös Turun Riento pelaa naisten SM-sarjassa kaudella 2012-13.
Liittohallituksen päätöksen taustalla on tapahtumasarja, joka käynnistyi, kun Espoo Basket Team ja Tapiolan Honka päättivät olla jatkamatta Espoo Team –nimeä kantanutta yhteisjoukkuettaan. EBT luopui sen nimissä olleesta sarjapaikasta, jonka Koripalloliiton hallitus myönsi myöhemmin Hongalle arvioituaan vapautunutta paikkaa anoneita seuroja.
Tapiolan Hongan lisäksi SM-sarjapaikasta oli kiinnostunut Turun Riento. Riennon pyynnöstä liittohallitus otti sarjapaikka-asian uudelleen käsittelyyn ja päätyi myöntämään naisten SM-sarjapaikan myös Turun Riennolle.
- Ratkaisu syntyi urheilullisin perustein. Naiskoriksen ympärillä on tapahtunut positiivisia asioita ja mielestämme päätös tukee tätä kehityssuuntaa, kommentoi Koripalloliiton toiminnanjohtaja Vesa Walldén.
Pelikaudella 2012-13 naisten SM-sarjan 11 joukkuetta pelaavat kolminkertaisen sarjan, jonka kahdeksan parasta selviytyy pudotuspeleihin. Runkosarjan kaksi heikointa putoaa sarjaporrasta alemmas I divisioonaan.
Yhdeksän joukkueen suuruiseksi supistunut I divisioonan runkosarja pelataan kaksinkertaisena. Sen neljä parasta jatkavat pudotuspeleihin, joiden voittaja nousee SM-sarjaan.
Kaudella 2013-14 sekä naisten SM-sarjassa että I divisioonassa pelaa kymmenen joukkuetta.
Koriskauden 2025–26 parhaat pelaajat ja toimijat on palkittu lauantaina Superlauantain yhteydessä pidetyssä vuosittaisessa palkintogaalassa. Vuoden pelaajina loistivat Salon Vilppaan Samu Adler ja Tampereen Pyrinnön Annika Aarrejoki.
Kotimainen pääsarjakoripallo jatkuu Ruudussa uuden monivuotisen sopimuksen myötä. Sopimus astuu voimaan heti seuraavasta kaudesta alkaen.
Naisten Korisliigan finaalit huipentuivat melkoiseen trilleriin Helsingissä. Ottelu päättyi lopulta Peli-Karhujen voittoon 72–71, ja se vei mestaruuden otteluvoitoin 3–1.
Naisten Korisliigan kolmas finaali pelattiin Kotkassa, jossa kotijoukkue otti toisen kiinnityksen mestaruuteen, kun HBA kaatui 74–66.
Naisten Korisliigan finaalit jatkuivat Helsingissä. Avausottelun hävinnyt PeKa oli tänään parempi lukemin 61–53 ja tasoitti finaalisarjan tilanteeseen 1–1.
Naisten Korisliigan finaalit alkoivat vierasvoitolla, kun HBA otti ensimmäisen kiinnityksen mestaruuteen. Samaan aikaan pelatussa pronssiottelussa ToPo päätti kautensa pronssijuhliin.
Naisten Korisliigan finaalit alkavat perjantaina 17. huhtikuuta Kotkassa. Mestaruuteen vaaditaan kolme voittoa.
Naisten Korisliigan välierät saatiin pakettiin, kun PeKa ja HBA veivät viidennet ottelut nimiinsä ja etenivät finaaleihin.
HBA-Märsky haki elintärkeän voiton BC Nokian vieraana. Ottelu päättyi 78-60.
ToPon ja PeKan välinen välieräsarja eteni 2–2-tilanteeseen, kun ToPo otti tärkeän kotivoiton.