NCAA-tulokas Andre Gustavson: ”Iso kunnia pelata aloitusviisikossa”

1.2.2019 09:40 Richmondin yliopistossa NCAA-tulokaskauttaan pelaava Andre Gustavson, 19, on noussut rivakasti Spidersin aloitusviisikkoon. Alkukaudesta minuutit olivat vielä säästeliäät, mutta loukkaantumiset ja Wartti Basket -kasvatin rakkikoiramainen puolustus ovat nostaneet hänet yliopistonsa luottopelaajiin.

Andre Gustavson pelaa lupaavaa tulokaskautta Richmondin yliopistossa. Kuva: Jason Vida.

Keväällä 2018 suomalainen koripallokansa sai iloisia uutisia, kun yksi Sudenpentujen lupaavimmista pelaajista siirtyi kovamaineiseen Atlantic 10 -konferenssiin ja Richmondin yliopistoon.

Kuluneella kaudella NCAA:ssa suuri osa suomalaistulokkaista ovat saaneet säästeliäästi minuutteja, mutta Gustavson on kuulunut siihen ryhmään, joka on murtautunut kauden edetessä rotaatiopelaajaksi.

– Alku oli vähän vaikeaa. Kesti hetken tottua tähän elämäntyyliin, kieleen ja ympäristöön. Nyt on lähtenyt sujumaan sekä kentällä että sen ulkopuolella, Gustavson kertoo.

Gustavson on murtautunut viimeistään konferenssipeleissä aloitusviisikkoon. Kuva: Jason Vida.

Gustavsonilla kävi onni onnettomuudessa marraskuussa, kun ensin Richmondin aloittava kolmospaikan pelaaja loukkaantui koko loppukaudeksi ja samaan aikaan aloittava pelinrakentaja oli sivussa pari peliä putkeen. Näin 192-senttiselle linkkuveitselle avautui ensimmäisen kerran paikka viisikossa.

– Ensimmäisessä kunnon minuuttien pelissä kesti hetken, että löysi pelirytmin. Se näyttää katoavan, kun pelaa irtonaisia minuutteja.

Vuodenvaihteen jälkeen Atlantic 10 -konferenssiotteluissa Gustavson on murtautunut lopullisesti Richmondin aloitusviisikkoon, mikä on harvinaista tulokkaalle. Puhumattakaan eurooppalaisesta tulokkaasta.

Gustavson on ansainnut Spidersin päävalmentaja Chris Mooneyn luottamuksen. Kuva: Jason Vida.

– Kyllä se on tosi isoa kunnia ja osoittaa, että valmentaja luottaa.

Tasaisesti yli viisi tuhatta katsojaa kotiareenalleen Robins Centeriin keräävän Richmondin otteluista erityisesti Gustavsonin mieleen on jäänyt ottelu Wake Forestia vastaan, jossa hän heitti viisi pistettä penkiltä 6076 silmäparin edessä.

– Onhan nuo kotipelit mahtavia. Wake Forestia vastaan halli oli aivan täysi. Kun vielä voitettiin se, niin tuli aika mahtava fiilis.

”Puolustan yleensä vastustajan parasta pelaajaa”

Gustavsonin tehtävä on paimentaa vastustajan parhaita pelaajia. Kuva: Jason Vida.

Gustavson lähti Atlantin taakse jo perinteiseksi noussutta pääkaupunkiseudun reittiä. Kasvattajaseuransa Wartti Basketin kautta Gustavson pelasi yhden kauden Malmin Super-Koriksessa, kunnes tie vei HBA-Märskyyn.

Sudenpentujen paidassa Gustavson kulki EM-kilpailusta toiseen ja maajoukkueuran tähänastinen kohokohta on 17-vuotiaiden MM-kisat Espanjassa vuonna 2016. Jo siellä Gustavson on kylvänyt mainetta monipuolisena pelaajana, jonka erityinen syömähammas on puolustuspeli.

– Täällä Richmondista he odottavat minulta hyvää yleispelaamista ja päätöksentekoa. Puolustuspäässä olen yleensä se, joka puolustaa vastustajan parasta pelaajaa. Hyökkäyksessä he haluavat minun ottavan kaikki vapaat heitot ja kannustavat olemaan enemmän aggressiivinen hyökkäyspäässä.

Atlantic 10 -konferenssissa Richmondin kausi on tähän mennessä ollut vaikea. Keskiviikon ja torstain välisenä yönä Spiders katkaisi neljään otteluun venyneen tappioputkensa 84-81-vierasvoitolla Saint Louisista. Richmondin rekordi on nyt kaksi voittoa ja kuusi tappiota.

Koripallon ja opiskelun yhdistäminen on toiminut alkukangerteluiden jälkeen. Kuva: Jason Vida.

– Odotus on aina, että lähdetään voittamaan pelejä. Meillä on nuori joukkue, mutta se ei ole tekosyy, ettei pystytä voittamaan vaikeampiakin vastustajia.

Yhdysvaltalainen koripallokulttuuri eroaa yhdellä suurella tavalla suomalaisesta. Voittaminen ja kilpailu on kaiken alku ja loppu.

– Se on kuin laki täällä, että aina pitää voittaa oma tilanne. Muut joukkueet myös pelaavat yksin, mutta meidän pelityyli on enemmän eurooppalainen. Meillä pallo liikkuu enemmän, kun taas muissa kouluissa se on vahvasti 1-1-pelaamista.

Richmond ja Gustavson pelaavat seuraavan kerran lauantain ja sunnuntain välisenä yönä La Sallea vastaan.

Henkilöt

 
14.6.2022 13:34 Susiladies

Sara Bejedi pukee jälleen ylleen Susiladies-paidan: ”Mun uran juuret tulee Suomen maajoukkuekoripallosta”

Susiladiesin Portugalia vastaan pelattavissa vierasotteluissa tullaan näkemään Sara Bejedin, 21, paluu Suomen paitaan. Edelliskerrasta, kun Bejedi on edustanut Suomea, on ehtinyt kulua jo liki kolme vuotta.

18.1.2022 10:51 Susijengi

Illinoisin susitähti Jacob Grandison: ”Odotan ekaa tilaisuutta pelata susifanien edessä”

Susijengi esitteli viime kesänä lauman uutena tulokkaana 198-senttisen ja 23-vuotiaan suomalaistaustaisen yhdysvaltalaislaiturin Jacob Grandisonin. Seniorikauttaan NCAA-liigassa pelaava Grandison on noussut viime kuukausina valokeilaan yliopistosarjan parhaimmistoon kuuluvan Illinoisin joukkueen paidassa.

25.2.2020 08:35 NCAA

Olivier Nkamhoua – stadilainen rämäpää Tennesseen huippuyliopistossa

Olivier Nkamhoua, 19, oli pikkupoikana silkkaa rämäpäisyyttä ja raaka urheilullisuutta. Nkamhoua ja hänen pitkäaikainen juniorivalmentajansa Eero Levä käyvät lävitse HNMKY-kasvatin tarinan Hotel Arthurin liikuntasalista Tennesseen Thompson–Boling Arenalle.

30.1.2019 19:52 NCAA

Viimeistä NCAA-kauttaan pelaava Elina Koskimies: ”Isompaa roolia ei saa ilmaiseksi”

American Universityä edustava Elina Koskimies on noussut neljässä vuodessa joukkueensa avainpelaajaksi. Tällä kaudella tähtäimessä on konferenssivoitto sekä NCAA-turnaus, sen jälkeen Euroopan ammattilaiskentät.

19.12.2018 14:36 Haastattelu

Tulokaskauttaan NCAA:ssa pelaava Lotta-Maj Lahtinen: ”Itsevarmuus on avain”

HBA:n peliasu vaihtui kesän aikana Georgia Techin paitaan, kun Lotta-Maj Lahtinen lähti Atlantaan tavoittelemaan unelmaansa ja keräämään kokemusta kansainvälisiltä koripallokentiltä. Nyt 19-vuotiaalla Lahtisella on takanaan kymmenen ottelua Yhdysvaltojen arvostetuimmassa yliopistosarjassa NCAA:ssa.

5.3.2018 Haastattelu

Tulokaskauttaan NCAA:ssa pelaava Nina Augustin: ”Kausi on ollut nousujohteinen”

Wartti Helsingin kasvatti Nina Augustin on päässyt voittojen makuun tulokaskaudellaan Robert Morrisin NCAA-joukkueessa. Augustin kertoo, että opiskelun ja urheilun yhdistäminen rapakon takana on onnistunut saumattomasti.

22.3.2024 12:27 Suomalaiset ulkomailla

Marianne Kalin ja Anniina Äijänen taistelemassa Espanjan cupin voitosta

Espanjan cup-mestaruus ratkaistaan viikonloppuna, kun arvostetun Copa de la Reinan finaaliturnaus on edessä. Cup-pokaalista on taistelemassa myös Anniina Äijäsen ja Marianne Kalinin Ferrol.

22.3.2024 11:23 Suomalaiset ulkomailla

Naisten Bundesliigassa pudotuspelit käyntiin – mukana neljä Susiladies-pelaajaa

Naisten Saksan Bundesliigassa alkavat pudotuspelit tulevana viikonloppuna. Mestaruustaistelussa nähdään Stars Kelternin Linda-Lotta Lehtoranta ja Elina Koskimies, Lions Hallen Anissa Pounds sekä Angels Nördlingenin Roosa Lehtoranta.

20.3.2024 10:56 Suomalaiset ulkomailla

Severi Kaukiainen saavutti jo yhden pokaalin - kaksi vielä kiikarissa

Kauden 2023-24 loppuratkaisut ovat vasta käsillä, mutta Severi Kaukiaisen kauteen on mahtunut jo seuravaihto ja cup-voitto sekä MVP-palkinto. Kaukiainen on ollut ensimmäiseen ulkomaan kauteensa tyytyväinen.

19.3.2024 11:47 NCAA

Annukka Willstedt ja Anna Kahelin juhlivat konferenssimestaruuksia

Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa Annukka Willstedt (Texas A&M-Corpus Christi) ja Anna Kahelin (Maine) juhlivat konferenssimestaruuksia ja täten automaattista paikkaa NCAA:n valtakunnalliseen lopputurnaukseen. Suomalaisista lopputurnauksessa nähdään myös Sara Bejedi (Florida State) ja Henna Sandvik (Indiana).

Näytä lisää vastaavia