Olivier Nkamhoua – stadilainen rämäpää Tennesseen huippuyliopistossa

25.2.2020 08:35 Olivier Nkamhoua, 19, oli pikkupoikana silkkaa rämäpäisyyttä ja raaka urheilullisuutta. Nkamhoua ja hänen pitkäaikainen juniorivalmentajansa Eero Levä käyvät lävitse HNMKY-kasvatin tarinan Hotel Arthurin liikuntasalista Tennesseen Thompson–Boling Arenalle.

Olivier Nkamhoua on noussut ryminällä yhdeksi Suomen suurimmista lupauksista. Kuva: Tennessee.

Nkamhoua katosi vain toviksi suomalaisten koripallofanien tutkasta, mutta silti moni haroi hiuksiaan, kun Tennesseen yliopisto tiedotti antaneensa koripallostipendin ensimmäistä kertaa suomalaiselle pelaajalle historiassaan. Sen sijaan, että Nkamhoua olisi siirtynyt Yhdysvaltojen yliopistosarjaan nykyajan perinteistä reittiä suoraan Suomesta, hän kulki omia polkujaan.

Suomalaisen äitinsä kanssa pääkaupunkiseudulla kasvanut Nkamhoua lähti ensimmäisen lukiovuotensa jälkeen isänsä Christian Nkamhouan luokse asumaan Marylandiin. Kamerunilainen isä pelasi 2000-luvun alkupuolella FoKoPossa, Visa-Basketissa, Team Componentassa ja Rekolan Urheilijoissa voittaen divarin levypallotilaston kahdesti.

– Ekan lukiovuoden olin Märskyssä, mutta en päässyt HBA:n rosteriin, mikä iski aika pahasti. Pääsin kuitenkin Namikan kaa pelaan. Olin aina halunnu päästä jenkkeihin, koska täällä sut nähdään nopeammin ja skoutit on ympärillä. Ei ole mitään HBA:ta vastaan, mutta halusin löytää oman reitin. Samaan aikaan isä oli muuttamassa tänne ja oltiin aina puhuttu, että jos pääsisi asuun isän kanssa, Nkamhoua kertoo.

Nkamhoualla oli kaksi vuotta aikaa vakuuttaa kykyjenetsijät ja ansaita stipendi. Suurin osa hänen juniorivuodestaan Richard Montgomery High Schoolissa meni hukkaan, kun Nkamhoua mursi jalkansa.

– Ei ollut yhtäkään tarjousta alla ja kyllä se vähän otti tunteisiin. Mutta älysin, että ei se itkemällä tai valittamalla parane. Siirsin kaiken huomion siihen, että oon sataprosenttisessa kunnossa, kun pääsen pelaan.

Koulu vaihtui Bishop Walsh Schooliksi, jota valmensi Kevin Durantin vanha high school -koutsi Dan Prete. Seniorikauden alku oli tunnustelua AAU-kesän jälkeen, mutta kauden edetessä pelirytmi löytyi kovan treenaamisen kautta.

Sama pelirytmi säilyi, kun eteen tuli maan parhaita high school -joukkueita ja korkealla valtakunnallisesti rankattuja yksilöitä.

– Sen jälkeen koulut alkoi kiinnostua ja tarjouksia alkoi tulemaan. Sit piti vain valita, Nkamhoua muistelee.

Samaan aikaan Marylandistä lounaassa Tennessee Volunteers pelasi yhtä kaikkien aikojen parasta kauttaan: 31 voiton ja kuuden tappion kauteen mahtui mm. 18 ottelun mittainen voittoputki. Vols eteni NCAA:n lopputurnauksessa kuudentoista parhaan sakkiin, Sweet Sixteeniin, mutta hävisi jatkoaikatrillerin Purduelle.

– Juuri pari päivää ennen tarjousta tsiigasin TV:stä, että olis hienoa pelata tuommoisessa paikassa. Omia unelmia on ollut Kentucky, Duke, UCLA ja Tennessee on just sitä samaa tasoa. Sit kun tapasin koutsit, niin tiesin, että nämä kertoo suoraan, että miten susta tulee parempi pelaaja.

Rämäpäisyys, äärimmäinen urheilullisuus ja määrätietoisuus

Nkamhoua Pohjoismaiden mestaruuskisoissa vuonna 2016 Kisakallion Susi Training Centerissä. Kuva: Vesa Koivunen.

Kun katsoo Nkamhouan nykyistä 203-senttistä ja 102-kiloista vartta, niin ei voi olla ajattelematta, että nuorimies on kuin tehty pelaamaan koripalloa. Ammattilaiskoripalloilijan poikana on varmaan ollut aina selvää, että tie vie koripallon pariin? Ei, hänen ensimmäinen lajinsa oli jalkapallo. Koripallon Nkamhoua aloitti noin kahdeksanvuotiaana Helsingin NMKY:ssa valmentajanaan Eero Levä.

Silloinkaan kaikki ei mennyt täysin oppikirjan mukaan, kun kaksitoistavuotiaana Nkamhoua lopetti koripallon kokonaan vuodeksi. Lajin pariin hän palasi katukoriksen kautta.

– Sitten kun aloitin uudestaan, niin sen jälkeen tavoite on ollut NBA ja olla paras mahdollinen pelaaja, joka vain pystyn olemaan, Nkamhoua kertoo.

Levä oli juuri vaihtanut loukkaantumisten vuoksi pelitossut fläppitauluun ja valmennettavana oli ikäluokka, jossa riitti paimennettavaa.

– Olin nuori koutsi ja joukkueessa oli paljon vahvoja persoonia. Olli oli yksi niistä; aika räiskyvä kaveri nuorena. Hyvät hetket oli tosi hyviä, mutta kääntöpuolena oli todella vahvat tunnereaktiot, Levä kertoo.

Levä muistelee tilannetta, jossa noin mikro-/mini-ikäinen Nkamhoua oli joukkueen happihyppelyllä kiivennyt parimetrisen kiipeilytelineen päälle ja kutsunut valmentajansa katsomaan, kun hän hyppäsi alas takaperinvoltilla.

– Kyllä se kuvaa sellaista rämäpäisyyttä, urheilullisuutta ja tietynlaista hulluutta, mikä pisti silmään, Levä nauraa.

– Tietysti tiesin, että kuka Ollin isä on ja äitikin on tosi pitkä nainen, niin itselle oli selvää, että jos hän jaksaa harjoitella ja innostuu, niin todennäköisyydet tulla hyväksi on aika korkeat. Tietysti on aika vaikea arvioida, mihin kaikkialle pelaaja voi mennä, koska tosi monta asiaa voi mennä pieleen matkan varrella. Potentiaali oli kuitenkin selkeä. Niinä aikoina, kun itse häntä valmensin, niin Olli oli hyvä pelaaja, muttei Suomen mittakaavassa parhaita, Levä jatkaa.

Pituuskasvu ja fyysinen herääminen osui B-juniorivuosille, jolloin rämäpäisyys, äärimmäinen urheilullisuus ja määrätietoisuus saivat lopulta palkintonsa, kun Nkamhoua alkoi erottumaan joukosta myös kokonsa vuoksi. 16-vuotiaiden SM-sarjassa Nkamhoua keräsi lähes tupla-tuplan ja pääsi edustamaan Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkuetta EM-kisoihin.

Sudenpennut sijoittui kesällä 2016 EM-kisoissa viidenneksi, mikä on kaikkien aikojen toiseksi paras suomalaissijoitus koripallon arvokisoissa. Samassa joukkueessa pelasivat mm. Nkamhouan tavoin tulokaskauttaan NCAA:ssa pelaavat Mikael Jantunen ja Ville Tahvanainen, joka on myös Helsingin NMKY:n ’00-ikäluokkaa.

Jantunen ja Tahvanainen ovat jo tehneet debyyttinsä Susijengissä, missä vaiheessa on Nkamhouan vuoro?

– Kyllä Susijengi on mielessä ja siitä ollaan jo Hannon (Möttölä) kanssa puhuttu. Kyllä se on mahdollisuus, Nkamhoua sanoo.

Puolitusinallinen freshmaneja lopputurnauksen perässä

Nkamhoua on tulokaskaudellaan tehnyt keskimäärin 3,6 pistettä ja 3,2 levypalloa ottelua kohden. Kuva: Tennessee.

Tennessee ei ole mikään pikkukoulu, vaan kotiluola Thompson-Boling Arenassa otteluita käy katsomassa keskimäärin noin 17 000 ihmistä. Huippupeleissä, kuten helmikuun alussa Kentucky vastaan, katsojamäärä hipoo maksimikapasiteettia 21 678 katsojaa.

– Ekat pari kertaa siinä nousi aikamoinen adrenaliini pintaan. Vähän ajan päästä ymmärtää, että koris on korista. Aivan sama katsooko yksi tyyppi vai 20 000, niin sun pitää vain pelata korista, ei mitään muuta, Nkamhoua kertaa.

Vaikka joukkue oli viime keväänä Sweet Sixteenissä, niin kuluvaan kauteen joukkue koko aikamoisen myllerryksen. Joukkueen kolmivuotinen kulmakivi, ja kaksinkertainen konferenssin vuoden pelaaja, Grant Williams ilmoittautui NBA:n varaustilaisuuteen ja pelaa nyt tulokaskauttaan Boston Celticsissä.

Pelaajia lähti ja uusia pelaajia tuotiin sisään. Puolet joukkueesta on Nkamhouan tavoin freshmaneja, ensimmäisen vuoden pelaajia.

– Meidän kaudessa on ollut ylä- ja alamäkiä. Itse en ole löytänyt rytmiä, eikä rehellisesti sanoen koko joukkue ole vielä löytänyt yhteistä rytmiä. Nyt edessä on tärkeimmät hetket, jolloin nähdään, mikä on meidän potentiaali, Nkamhoua kertoo.

Nkamhoua on parhaimmillaan yltänyt loistosuorituksiin kuten joulukuun 11 pisteen ja 13 levypallon tupla-tupla Florida A&M:ää vastaan, mutta esimerkiksi tammi- ja helmikuun vaihteessa muutaman viikon pätkä meni alle kymmenen minuutin peliajalla. Tuolloin Nkamhoua tunnusti julkisesti, että otti peliminuuttinsa itsestäänselvyytenä.

Tennessee on konferenssinsa sarjataulukossa keskivaiheilla. Nurkan takana on jo maaliskuu, March Madness, jolloin pelataan ensin konferenssien lopputurnauksen, minkä jälkeen edessä on mahdollinen kutsu NCAA:n lopputurnaukseen, Big Danceen.

– Tietenkin alkuvuodesta puhuttiin lyhyen ja pitkän ajan tavoitteista. Lyhyellä tähtäimellä aina seuraava peli pitää voittaa. Mutta takaraivossa on se, että halutaan päästä lopputurnaukseen messiin ja näyttää, että osataan pelata korista, Nkamhoua aloittaa.

– Samaan aikaan meidän pitää muistaa, että ei me olla vielä tehty mitään. Puolet meistä on freshmaneja, ei me olla ansaittu mitään, vaan meidän pitää tehdä töitä sen eteen.

 
30.1.2019 19:52 NCAA

Viimeistä NCAA-kauttaan pelaava Elina Koskimies: ”Isompaa roolia ei saa ilmaiseksi”

American Universityä edustava Elina Koskimies on noussut neljässä vuodessa joukkueensa avainpelaajaksi. Tällä kaudella tähtäimessä on konferenssivoitto sekä NCAA-turnaus, sen jälkeen Euroopan ammattilaiskentät.

19.12.2018 14:36 Haastattelu

Tulokaskauttaan NCAA:ssa pelaava Lotta-Maj Lahtinen: ”Itsevarmuus on avain”

HBA:n peliasu vaihtui kesän aikana Georgia Techin paitaan, kun Lotta-Maj Lahtinen lähti Atlantaan tavoittelemaan unelmaansa ja keräämään kokemusta kansainvälisiltä koripallokentiltä. Nyt 19-vuotiaalla Lahtisella on takanaan kymmenen ottelua Yhdysvaltojen arvostetuimmassa yliopistosarjassa NCAA:ssa.

5.3.2018 Haastattelu

Tulokaskauttaan NCAA:ssa pelaava Nina Augustin: ”Kausi on ollut nousujohteinen”

Wartti Helsingin kasvatti Nina Augustin on päässyt voittojen makuun tulokaskaudellaan Robert Morrisin NCAA-joukkueessa. Augustin kertoo, että opiskelun ja urheilun yhdistäminen rapakon takana on onnistunut saumattomasti.

12.4.2021 10:07 Susiladies

Taru Tuukkasen WNBA-draftista 20 vuotta: "Menin ihan shokkiin, kun mut draftattiin!"

Awak Kuierin odottaessa WNBA:n varaustilaisuutta on syytä palata 20 vuoden taakse, jolloin Taru Tuukkanen huudettiin naisten taalaliigaan ensimmäisenä suomalaisvarauksena koskaan. Vaikka Tuukkanen oli osoittanut Xavier Musketeersissa olevansa yksi NCAA-liigan parhaita pelaajia, WNBA-varaus tuli hänelle itselleenkin yllätyksenä.

8.4.2021 11:00 Suomalaiset ulkomailla

Alexander Madsen ja Edon Maxhuni taistelevat Viron ja Latvian yhteisliigan voitosta

Viron ja Latvian yhteisliigan runkosarja saatiin päätökseen viime viikonloppuna ja sarjan kausi huipentuu loppuviikosta pelattavaan lopputurnaukseen. Alexander Madsenin VEF Riika selvisi suoraan välieriin voitettuaan Latvian lohkon ja Viron lohkossa toiseksi sijoittunut Edon Maxhunin Pärnu kohtaa puolivälierässä latvialaisen BK Ogren.

7.4.2021 15:26 Suomalaiset ulkomailla

Anniina Äijänen taistelee noususta – Kalinilla, Rokkasella, Koskimiehellä ja Tulosella hyvät kaudet

Espanjassa saatiin runkosarjat pelattua hiljattain ja samalla päättyivät Marianne Kalinin, Sara Rokkasen, Elina Koskimiehen sekä Helmi Tulosen kaudet. Anniina Äijäsen kausi sen sijaan jatkuu kauden loppuhuipennuksella, kun Ferrol taistelee noususta Espanjan pääsarjaan.

31.3.2021 12:45 Suomalaiset ulkomailla

Sandra Karstenilla positiivinen debyyttikausi ammattilaisena

Sandra Karsten pelasi ensimmäisen kautensa ulkomailla, kun hän vietti menneen kauden Ruotsin liigassa pelaavan Wetterbygden Sparksin joukkueessa. Vaikka joukkue ei edennyt pudotuspeleihin, niin kausi oli muuten positiivinen kokemus.

30.3.2021 18:47 Suomalaiset ulkomailla

Suomalaiskolmikon joukkue luottavaisena Itävallan pudotuspeleihin

Itävallan liigassa pudotuspelit käynnistyvät keskiviikkona ja Anton Mirolybovin sekä Aleksi Koskinen valmentama ja Daniel Dolencin edustama Swans Gmunden lähtee pudotuspeleihin runkosarjan voittajana.

27.3.2021 20:12 Suomalaiset ulkomailla

Sofia Pelander aloittaa pudotuspelit Saksassa sunnuntaina – ”Olemme nyt parhaassa mahdollisessa iskussa”

Saksan Bundesliigan runkosarjan viimeiset pelit pelattiin keskiviikkona ja pudotuspelit käynnistyvät viikonloppuna. Pelanderin Herner sijoittui runkosarjassa toiseksi ja lähtee pudotuspeleihin hyvistä asetelmista.

6.3.2021 11:34 Suomalaiset ulkomailla

Suomalaiskolmikko jahtaa Itävallan cupin voittoa – ”Cup on täällä tosi iso”

Itävallan cupin mestaruus ratkaistaan sunnuntaina, kun Anton Mirolybovin ja Aleksi Koskisen valmentama sekä Daniel Dolencin edustama Swans Gmunden kohtaa finaalissa Oberwart Gunners.

26.2.2021 13:18 Suomalaiset ulkomailla

Helmi Tulonen päässyt pelaamaan vapautuneesti - ”Tiedän mitä minulta vaaditaan”

Helmi Tulonen on pelannut hyvää kautta Espanjan Liga Femenina 2:n Ibaizabalin joukkueessa. Vaikka joukkueessa on tapahtunut muutoksia kauden aikana, on Tulonen ollut koko ajan joukkueensa avainpelaajia.

25.1.2021 15:55 Suomalaiset ulkomailla

Petteri Koponen ja Carl Lindbom aloittavat pelit FIBA Europe Cupissa

FIBA Europe Cupin lohkovaiheet pelataan tällä viikolla ja suomalaispelaajista ovat mukana Petteri Koponen ja Carl Lindbom.

19.1.2021 14:57 Suomalaiset ulkomailla

Awak Kuierilla menossa vahva kausi – ”Olen tykännyt pelityylistä tosi paljon”

Suomalaisen koripalloilun kirkkaimpiin lupauksiin kuuluva Awak Kuier, 19, pelaa ensimmäistä kauttaan ammattilaisena. Italialaista Virtus Eirene Ragusaa edustavan Kuierin debyyttikausi ulkomailla on sujunut hyvin.

9.1.2021 12:40 Suomalaiset ulkomailla

Sofia Pelander vaatii itseltään enemmän – ”Tulen parantamaan loppukaudesta”

Sofia Pelander pelaa ensimmäistä kauttaan Saksassa, kun hän teki kesällä sopimuksen Bundesliigassa pelaavan Hernerin kanssa. Pelander löytää alkukauden jälkeen parannettavaa sekä itseltään että joukkueelta.

27.12.2020 12:30 Suomalaiset ulkomailla

Henri Kantosella opettavainen alku ulkomaan uralle – ”Aika paljon on tapahtunut”

Viime kauden jälkeen Korisliigan palkintopöydän putsannut Henri Kantonen, 23, otti ensimmäisen askeleensa ulkomaan kentille, kun hän siirtyi Ranskan toiseksi korkeimmalla sarjatasolla pelaavan Aix-Mauriennen joukkueeseen. Koronapandemia on aiheuttanut omat haasteensa myös Kantosen kauteen, mutta tehnyt siitä samalla ikimuistoisen.

20.11.2020 18:40 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salin isolla itseluottamuksella EM-karsintakuplaan – ”Koko ajan olen parantanut”

Susijengin EM-karsinnat jatkuvat 28.11.-30.11. Espoossa pelattavassa EM-karsintakuplassa, jossa Suomi kohtaa Georgian ja Serbian. Sasu Salin saapuu Suomeen täynnä intoa ja itseluottamusta.

7.11.2020 10:06 Suomalaiset ulkomailla

Tuomas Iisalon päävalmentama Merlins Crailsheim lähtee taistelemaan sarjapaikasta

Saksan Bundesliigassa saadaan kausi käyntiin viikonloppuna. Merlins Crailsheimissan nähdään taas vahva suomalaisedustus, kun Tuomas ja Joonas Iisalo jatkavat joukkueen valmennusvastuussa. Lisäksi Juho Kailio liittyi kesän aikana täydentämään valmennusryhmää.

1.11.2020 11:30 Suomalaiset ulkomailla

Elias Valtonen aloittaa ammattilaisuransa Daniel Janssonin alaisuudessa

Daniel Jansson nimettiin talvella Saksan ProA:ssa pelaavan Tübingen Tigersin päävalmentajaksi ja hän hankki riveihinsä muun muassa USA:n yliopistosta Eurooppaan palanneen Elias Valtosen sekä apuvalmentajakseen Hussain Dassoukin. Nyt kolmikko pääsee vihdoin tositoimiin, kun Tigersin kausi käynnistyy sunnuntaina.

23.10.2020 21:47 Suomalaiset ulkomailla

Sofia Pelander tavoittelee Saksan mestaruutta

Viiden Ruotsissa vietetyn kauden jälkeen Sofia Pelander vaihtoi kesällä maisemaa tehdessään sopimuksen Saksan Bundesliigassa pelaavan Herner TC:n kanssa. Pelander lähtee uuteen haasteeseen suurella innolla.

23.10.2020 09:33 Suomalaiset ulkomailla

Henri Kantosen ja Ilari Seppälän kausi vihdoin käyntiin Ranskassa

Henri Kantonen ja Ilari Seppälä pääsevät vihdoin tositoimiin Ranskan ProB:ssä, kun kahden siirretyn ottelun jälkeen Aix-Mauriennen kausi starttaa perjantaina. Kantosella on edessään ensimmäinen kausi ulkomailla ja Seppälä sen sijaan aloittaa toisen kautensa Aix-Mauriennessa.

Näytä lisää vastaavia