29.4.2008 Helsinkiläisen Pantterien johdolla on selvä tavoite lähivuosille: tulla pääkaupunkiseudun johtavaksi koripalloseuraksi. Toteutuakseen tavoite vaatii tradition lisäksi vahvan organisaation. Uuden tulemisen alkajaisiksi seuran toiminnanjohtajaksi on palkattu Pekka Hartikainen.
Jo yli kolmenkymmenen vuoden ajan on Pantterit tunnettu erityisesti Itä-Helsingin alueella vahvasta aluetoiminnastaan. Pantterien naisten joukkue voitti viisi Suomen mestaruutta 2000-luvulla ennen SM-sarjasta luopumistaan vuonna 2007. Tällä hetkellä seurassa harrastaa koripalloa noin 600 junioria.
Pantterien organisaatio on viimeisten vuosien aikana toiminut kolmen eri organisaation voimin. Tytöt ja naiset ovat toimineet Pandatytöt ry:n alaisuudessa. Miesten joukkue Pantterit Helsinki ry:n ja poikajuniorit Pantterit Koripallo ry:n alla. Nyt organisaatiot on tarkoitus yhdistää yhdeksi kokonaisuudeksi, jota pyörittää kaksi ammattilaista – Pekka Hartikainen ja aluetoiminnasta vastaava Ari Lähdekivi.
Kesäkuun alussa Pantterien toiminnanjohtajana aloittava Pekka Hartikainen on todella kokenut koripallovaikuttaja ja valmentaja. Hän on Suomen koripalloliiton eteläisen alueen puheenjohtaja ja liittovaltuuston jäsen. Hartikainen on valmentanut mm. vuonna 1987 syntyneiden poikien maajoukkuetta sekä useita Biddy Basket -ikäluokkia. Valmennus- ja junioripäällikkönä hän on vuodesta 1994 alkaen työskennellyt päätoimisesti Pantterien lisäksi MaSu:ssa, Kouvoissa sekä viimeiset viisi vuotta ToPo:ssa.
Hartikainen uskoo vahvasti alkavan haasteellisen projektin onnistumiseen.
- Perinteet, toiminta-alue ja brändi ovat selkeitä vahvuustekijöitä, joiden varaan on hyvä rakentaa. Kuitenkin organisaatio on pitkään ollut epäyhtenäinen ja toiminta sen tähden tehotonta, arvioi Hartikainen.
- Kaiken perusta on aluetoiminnan ja tavoitteellisen nuorisotyön yhdistäminen. Sitä kautta myös miesten ja naisten edustusjoukkueet nousevat omalle tasolleen ja aikanaan takaisin Suomen huipulle. Kimmo Muurinen ja Susanna Rinta ovat Pantterien juniorikoulun kasvatteja ja Jukka Matinenkin pelasi Panttereissa jo juniori-ikäisenä. Kaikki kolme ovat tämän vuoden Suomen mestareita, muistuttaa Hartikainen.
Syysloman korisjunnujen taitoleirit järjestetään ensimmäistä kertaa, niin Kisakalliossa (vko 42) kuin Pajulahdessakin (vko 43). Leirit on tarkoitettuja kaikille innokkaille ja kehittymishaluisille 2011-2015 -syntyneille junioripelaajille, tytöille ja pojille.
Salon Vilpas Koripallo ry on yksi Suomen suurimmista ja tunnetuimmista koripalloseuroista. Toiminnassamme on mukana yli 400 pelaajaa aina nuorimmista junioreista miesten Korisliigan ja naisten I divisioonan edustusjoukkueisiin.
BC Nokia hakee valmentajaa vahvistamaan koripalloakatemian aamuvalmennusryhmää.
Jos olet vuonna 2016-18 syntynyt poika ja olet koripallon EM-kisojen kautta saanut kipinän koripallosta, niin tervetuloa mukaan kokeilemaan. Susijengin kapteeni Sasu Salin aloitti oman koripallouransa MaSun alkeiskurssilta. Oletko sinä seuraava Sasu?
LePy järjestää perinteisen Pikkusudet-turnauksen 2017-ikäluokan tytöille ja pojille. Turnaus pelataan sunnuntaina 21.9.2025 Leppävaaran liikuntahallilla. Tapahtuma on osallistujille maksuton.
Ensimmäinen Helsinki Basketball Festival keräsi jo tänä vuonna yli 130 joukkuetta ja 1300 pelaajaa Suomesta, Latviasta ja Italiasta. Viikonloppu oli täynnä korishuumaa, hauskanpitoa ja voitonriemua.
Karavaani lähti liikkeelle viime viikonloppuna 9.-10.8.25 Espoosta ja Tampereelta. Vielä ehtii mukaan!
Gran Canarialta kotoisin oleva 27- vuotias Angel on A-lisenssivalmentaja, jolta löytyy valmennuskokemusta Espanjasta ja Suomesta. Kolme vuotta sitten Suomeen saapunut Angel toimi viime kaudella BC Nokian Naisten korisliigajoukkueen apuvalmentajana ja WU19-16 -joukkueiden päävalmentajana.
LePyn huippusuosittu koriskoulu järjestetään taas syksyllä heti koulujen alettua. Koriskoulu on maksuton ja mahtava tapa tutustua koripalloon. Tule mukaan!
Koripallovuosi 2026 alkaa perinteisellä AND1-turnauksella, joka pelataan Salossa loppiaisviikonloppuna 2.–4. tammikuuta. Turnauksessa pelataan tuttuun tapaan sarjat ikäluokissa U9–U16. Viime vuonna mukana oli peräti 117 joukkuetta.