24.4.2009 Uransa kolmatta Ruotsin mestaruutta metsästävä Pekka Salminen on valittu Ruotsin liigan vuoden valmentajaksi. Salmisen luotsaama Solna Vikings pelaa parhaillaan finaaleita, joita se johtaa otteluvoiton 2-1.
Aiemmin Solnan suomalaistakamies Juha Sten nimettiin Ruotsin liigan vuoden puolustajaksi. Valinnat suoritti liigajoukkueiden valmentajat ja urheilutoimenjohtajat.
Solna voitti runkosarjassa 30 ottelustaan 22. Pudotuspelien alkajaisiksi joukkue menetti amerikkalaissentterinsä Chaz Crawfordin sairastuvalle. Siitä huolimatta, että korvaajaa ei voinut enää hankkia, on Solna edennyt vajaamiehisenäkin mestaruustaistoon.
Pekka Salminen on aiemmin voittanut Solnan peräsimessä kaksi Ruotsin mestaruutta: vuosina 2003 ja 2008.
Suomessa Salminen on pääsarjatasolla valmentanut Pussihukkia ja helsinkiläistä ToPoa. Suomen miesten maajoukkueen valmennusjohdossa hän on toiminut vuodesta 2001.
Linda-Lotta Lehtorannan ja Elina Koskimiehen Stars Keltern voitti Saksan Bundesliigan hopeaa. Awak Kuierin Reyer Venezia eteni välieriin Italiassa.
Tuomas Iisalon valmentama Paris Basketball venytti voittoputkensa jo 23 ottelun mittaiseksi. Espanjassa Teneriffa sai revanssin Malagasta.
Saksan Bundesliigan mestaruustaistelu huipentuu viidenteen otteluun, Awak Kuierin Reyer Venezia on lähellä välieräpaikkaa Italiassa ja Espanjassa Marianne Kalinin sekä Anniina Äijäsen Ferrol taisteli upeasti huippujoukkue Avenidaa vastaan.
Teneriffa ei onnistunut uusimaan kahden vuoden takaista Mestarien liigan voittoa, kun Malaga oli vahvempi finaalissa. Alexander Madsenin Andorra varmisti sarjapaikkansa Espanjassa ja Edon Maxhuni heitti Le Portelin pudotuspeleihin Ranskassa.
Erinomaiset kolme kautta Denverin yliopistossa pelannut Susijengin ison pään lupaus Touko Tainamo, 205 cm ja 23 vuotta, vaihtaa joukkuetta seniorikaudekseen. Munkkiniemen Kisapoikien kasvatin uusi joukkue on Wyoming, joka sijoittui NCAA-liigan Mountain West -konferenssin keskivaiheille päättyneellä kaudella.
Teneriffa pääsee taistelemaan Mestarien liigan voitosta, kun se eteni finaaliin kaatamalla kreikkalaisen Peristerin.
Mestarien liigan Final Four -lopputurnaus pelataan viikonlopun aikana Belgradissa. Kilpailun kaikkien aikojen paras kolmen pisteen heittäjä Sasu Salin jahtaa toista Mestarien liigan voittoaan.
Elina Aarnisalosta tuli Belgian mestari, kun Kangoeroes Mechelen pelasi kotimaisen kauden läpi ilman ainuttakaan tappiota. Finaalit ovat käynnistyneet myös Saksassa ja runkosarjat päättyivät Espanjassa sekä Italiassa.
Elias Valtonen oli Granadan avainpelaajia joukkueen ottaessa ison askeleen kohti sarjapaikkaa. Severi Kaukiainen joutui pettymään Viron ja Latvian yhteisliigan finaalissa.
Sasu Salin pääsee taas jahtaamaan Mestarien liigan voittoa Teneriffan raivattua tiensä Final Four -lopputurnaukseen. Severi Kaukiainen pääsee puolestaan kokemaan Viron ja Latvian yhteisliigan finaalitunnelman.