Pelander pettyi kauteen – Kaukopaasi nautti debyyttikaudesta ulkomailla

20.3.2020 09:10 Ruotsin Basketliganissa nähtiin tällä kaudella kaksi suomalaispeluria, kun kokenut Sofia Pelander, 27, pelasi länsinaapurissa jo viidennen kautensa ja Isabella Kaukopaasi, 24, sen sijaan debytoi ulkomaan kentillä.

Sofia Pelander pelasi viidennen kautensa Ruotsissa. (Kuva: Ville Vuorinen)

Pelander oli edustanut neljä aiempaa kautta Norrköping Dolphinsia, mutta vaihtoi täksi kaudeksi hallitsevan mestari A3 Basket Uumajan riveihin. A3:n kausi oli pienoista aaltoliikettä, sillä kausi alkoi hyvin, mutta tammikuuhun osui kolmen ottelun tappioputki. Talven taittuessa A3 alkoi päästä taas vauhtiin.

- Harmittaa, että kausi loppui kesken. Olimme runkosarjassa viidensiä ja olimme vaihtaneet hieman pelaajia ja meillä oli hyvä meininki. Olisimme olleet huippukunnossa pudotuspeleissä ja palaset olivat juuri loksahtaneet kohdilleen. Meillä oli paperilla tosi kova joukkue ja olen varma, että olisimme taistelleet mestaruudesta, Pelander miettii.

Pelanderin mukaan joukkue ei hioutunut yhteen kauden alussa ja sopivat palaset löytyivät vasta kauden edetessä.

- Meillä oli pelityylissä tiettyjä ongelmia emmekä löytäneet pelaajien vahvuuksia. Pari pelaajavaihtoa auttoi löytämään vahvuudet paremmin ja lisäksi pelityylimme muuttui selkeämmäksi.

Omaan kauteensa Pelander suhtautuu kriittisesti. Tilastojen valossa kausi oli hänen heikoin Ruotsissa. Hän keräsi pisteitä 6,7 keskiarvolla ja levypalloja jäi kouriin 5,6 ottelua kohden.

- Oma kausi meni aika lailla penkin alle. Heti harjoituskaudella mursin käteni ja olin pari kuukautta sivussa. Meille tuli uusi pelaaja mukaan ja isojen rotaatioon tuli yksi pelaaja lisää, joka vaikutti myös peliaikaani. En päässyt missään vaiheessa omalle tasolleni ja siinä mielessä olen pettynyt kauteeni.

Sofia Pelander pääsi pelaamaan tällä kaudella myös EuroCupissa. (Kuva: Ville Vuorinen)

A3 osallistui tällä kaudella myös EuroCupiin, jossa se jäi voitoitta alkulohkossa. Kokonaisuudessaan kokemus kovista europeleistä oli Pelanderille mieluinen.

- Se oli hyvä kokemus. Oli harmi, ettemme voittaneet yhtään ottelua, mutta muutamassa olimme lähellä. Oli siisti pelata kovia pelejä ja isompia sekä taitavampia pelaajia vastaan. Olisi intoa ja halua päästä uralla eteenpäin kovempiin sarjoihin jatkossa.

Jo viime kauden päätteeksi Pelander tähyili mahdollisuutta lähteä Ruotsista, mutta vaaka kallistui vielä A3:n suuntaan. Nyt hän on kuitenkin päättänyt, että seuraava etappi on Ruotsin ulkopuolella.

- Se olisi tavoite. Viisi vuotta Ruotsissa alkaa riittää ja nyt on aika ihan oikeasti lähteä jonnekin vähän etelämmäs uuteen ja kovempaan sarjaan. Katsotaan nyt mitä tulevaisuus tuo tullessaan, aiemmin urallaan myös Tshekissä pelannut Pelander miettii.

Sofia Pelanderin tilastot Basketliganissa
Sofia Pelanderin tilastot EuroCupissa

Debyyttikausi ulkomailla hieno kokemus Kaukopaasille

Isabella Kaukopaasi on pelannut viime vuodet Suomessa lähinnä divaritasolla ja viime kaudella Pyrinnön kasvatti pelasi 2. divisioonassa Kataja Basketissa. Täksi kaudeksi hän otti ison askeleen urallaan siirryttyään ensimmäistä kertaa ulkomaan kentille.

- Aivan uskomaton kokemus. Minulla on ollut pienestä pitäen toiveena pelata ulkomailla. Kiitos valmentajille Suomessa, että jaksoivat valmentaa minua ja lopulta pääsin ulkomaille. Iso kiitos kuuluu myös perheelle ja ystäville, jotka jaksoivat uskoa, Kaukopaasi hehkuttaa.

Isabella Kaukopaasi pelasi ensimmäisen kautensa ulkomailla. (Kuva: Erica Thomsson)

Kaukopaasi pelasi Visbyn joukkueessa, jolle kausi oli kokonaisuudessaan tahmea. Visby voitti kauden aikana vain kaksi ottelua ollen jaetulla viimeisellä sijalla kauden loputtua.

- Oli vaikea kausi. Meillä vaihtui valmentaja ja pelaajia kesken kauden. Muilla joukkueilla oli paljon ruotsalaispelaajia, jotka ovat pelanneet tällä tasolla kauan, mutta meillä vain neljä ruotsalaista, joilla oli kokemusta tältä tasolta. Muut pelaajamme olivat sitten amerikkalaisia tai EU-pelaajia. Meillä oli yksinkertaisia pelikuvioita ja kaikki vastustajat tiesivät miten meitä vastaan pelata. Kun valmentajamme vaihtui, niin kakkosvalmentajamme nousi päävalmentajaksi, mutta samat kuviot säilyivät.

Kaukopaasilla oli myös vaikeutensa, sillä tuskaili pienten loukkaantumisten kanssa kauden aikana.

- Minulla oli ranteessa pieni hiusmurtuma neljän pelin jälkeen ja olin pari kuukautta sivussa. Edelleenkin olen vähän 50/50, sillä kyynärpäässäni on luun palanen. En siis periaatteessa päässyt pelaamaan 100 prosenttisesti ja terveenä, Kaukopaasi miettii.

Kaukopaasin mukaan suurempia sopeutumisvaikeuksia Basketliganin tempoon ei ollut.

- Pari ensimmäistä peliä meni oppiessa, mutta kun pääsi rytmiin ja valmentaja kertoi mitä halusi minulta, niin totuin hyvin peliin.

Isabella Kaukopaasi nautti pelaamisesta Ruotsissa. (Kuva: Erica Thomsson)

Kaukopaasi kerrytti pelikokemusta keskimäärin 15 minuutin ottelukohtaisella peliajalla ja tehotilastoihin merkittiin keskimäärin 4,2 pistettä, 1,9 levypalloa ja 1,1 syöttöä. Puolustuspään erikoispelaajana tunnettu Kaukopaasi oli erityisen tyytyväinen omaan puolustustyöskentelyynsä.

- Onhan tämä kovempi liiga kuin Suomen divarit. Sai pelata hyviä amerikkalaispelaajia vastaan ja se oli suuri toiveeni, että pääsisi pelaamaan hyviä vastustajia vastaan. Mielestäni pelasin ja puolustin vastustajan avainpelaajia vastaan erittäin hyvin.

Koripallokentän ulkopuolella Kaukopaasi pääsi näyttämään taitojaan myös näyttelemisen saralla, kun hän oli mukana Suomessakin nähtävän Maria Wern -rikossarjan kuvauksissa.

- Kuvattiin Maria Wern -sarjaa ja joukkueestamme pyydettiin kahta henkilöä mukaan. Saimme siinä vähän leffakokemusta ja sen pitäisi tulla kesän alussa ulos, Kaukopaasi vinkkaa.

Mikäli twiitti ei näy yläpuolella, voit katsoa sen täältä.

Ensimmäisen ulkomailla vietetyn kauden jälkeen Kaukopaasi haluaa jatkaa uraansa ulkomailla, jahka tilanne maailmalla selkiytyy.

- Nyt kun kausi on ohi, niin jäin vielä Visbyhyn ja viihdyn täällä hyvin. Tulevaisuudessa mietin, että jäänkö Ruotsiin pelaamaan tai muualle Eurooppaan. Selvää on, että haluan jatkaa vielä ulkomailla.

Isabella Kaukopaasin tilastot

 
23.10.2020 21:47 Suomalaiset ulkomailla

Sofia Pelander tavoittelee Saksan mestaruutta

Viiden Ruotsissa vietetyn kauden jälkeen Sofia Pelander vaihtoi kesällä maisemaa tehdessään sopimuksen Saksan Bundesliigassa pelaavan Herner TC:n kanssa. Pelander lähtee uuteen haasteeseen suurella innolla.

9.10.2020 20:52 Suomalaiset ulkomailla

Susiladies-kolmikko aloittaa kautensa Espanjassa viikonloppuna

Espanjan Liga Femenina 2:ssa pelaa tällä kaudella kolme suomalaista. Elina Koskimies aloittaa toisen kautensa GDKO Ibaizabalin joukkueessa ja hän sai täksi kaudeksi joukkuekaverikseen Helmi Tulosen. Lisäksi Anniina Äijänen aloittaa toisen kautensa Universitario de Ferrolin joukkueessa.

6.10.2020 20:13 Suomalaiset ulkomailla

Anissa Pounds palasi hyvillä mielin Belgiaan – ”Hyvä paikka jatkaa uraa”

Kesken viime kauden belgialaisjoukkue Pepinsteriin siirtynyt Anissa Pounds jatkaa seurassa myös tällä kaudella. Pounds aloittaa nyt ensimmäisen kokonaisen kautensa seurassa.

2.10.2020 19:42 Suomalaiset ulkomailla

Awak Kuierin ammattilaisura starttaa Italiassa – ”Toivottavasti pystyn kehittymään paljon”

Awak Kuier teki kesällä italialaisen Ragusan kanssa sopimuksen ja aloittaa ensimmäisen kautensa ammattilaisena. Kuier antoi jo osviittaa siitä mitä tuleman pitää kauden alla pelatussa Supercupissa. Pelaaja itse lähtee kuitenkin jalat maassa kauteen.

1.10.2020 09:57 Suomalaiset ulkomailla

Ruotsin liigassa tällä kaudella kolme suomalaispelaajaa - Karsten ja Salmi aloittavat ammattilaisuransa

Ruotsin sarjassa nähdään tällä kaudella kolme suomalaispelaajaa, kun Ninni Salmi ja Sandra Karsten aloittavat ammattilaisuransa Wetterbydgen Sparksin riveissä. Isabella Kaukopaasi sen sijaan aloittaa toisen kautensa Visbyn joukkueessa.

22.9.2020 21:00 Suomalaiset ulkomailla

Annika Holopainen valmiina vastuuseen Islannissa – ”Tavoitteena on kehittyä johtajana kentällä”

Annika Holopainen aloittaa neljännen kautensa ammattilaisena ja kesällä hän otti suunnakseen Islannin ja reykjavikilaisen KR:n joukkueen. Holopaisella on odotettavissa iso rooli joukkueessa ja hän on siihen valmis tarttumaan.

18.9.2020 15:41 Suomalaiset ulkomailla

Sara Rokkanen ja Marianne Kalin aloittavat ammattilaisuransa Espanjassa viikonloppuna

Espanjan Liga Femenina käynnistyy tulevana viikonloppuna ja tällä kaudella sarjassa nähdään kaksi suomalaispelaajaa, kun Sara Rokkanen ja Marianne Kalin aloittavat ammattilaisuransa CB Bembibren joukkueessa.

4.8.2020 08:57 Susiladies

Carolina Kert: Kuinka paljon voi tapahtua kahden kesän välissä?

Vähän yli vuosi sitten Carolina Kert, 19, ei ollut pelannut yhtään maaottelua missään ikäluokassa. Edelliskesä täyttyi haastajamaajoukkueen ja 20-vuotiaiden naisten otteluilla, vuodenvaihde siirrolla Tallinna Ülikooliin ja nyt loppukesästä hänellä on mahdollisuudet debytoida Susiladiesissa.

13.5.2020 12:53 Suomalaiset ulkomailla

Seuravaihto piristi Helmi Tulosen kautta – ”Koris oli oikeasti kivaa”

Helmi Tulonen, 21, pelasi menneen kauden Espanjan Liga Feminina 2:ssa. Tulonen aloitti kauden Celta Vigossa, mutta vaihtoi kesken kauden lanzarotelaisen Magec Tiasin riveihin.

29.4.2020 09:35 Suomalaiset ulkomailla

Elina Koskimiehellä opettavainen debyyttikausi ulkomailla – ”Koko ajan meni paremmin”

Elina Koskimies, 23, pelasi ensimmäisen kautensa Euroopassa ammattilaisena neljän USA:n yliopistossa vietetyn vuoden jälkeen, kun hän pelasi menneen kauden Espanjan Liga Femenina 2:n GDKO Ibaizabal ST:n joukkueessa. Koskimies ei arkaillut uutta tilannetta, vaan pelasi heti vahvan kauden uudessa ympäristössä.

25.4.2020 20:39 Suomalaiset ulkomailla

Vastuu toi Anniina Äijäselle itseluottamusta – ”Ratkaisuja pitää ottaa”

Espanjan Liga Femenina 2 ei ole vielä virallisesti iskenyt lappua luukulle, mutta Anniina Äijänen, 24, ei elättele toiveita kauden jatkumisesta. Äijänen pelasi kokonaisuudessaan nousujohteisen kauden Universitario Ferrolissa ja meni pelaajana jälleen pykälän eteenpäin.

3.4.2020 14:53 Suomalaiset ulkomailla

Kaisa Kuisma urakoi isossa roolissa Portugalissa – ”Voin olla ihan tyytyväinen”

Kaisa Kuisma, 25, otti ensikosketuksensa ulkomaan kentille tällä kaudella, kun hän pelasi ensimmäisenä suomalaispelaajana Portugalin liigassa. Kuisma viihtyi hyvin pelikentällä sekä sen ulkopuolella, vaikka uuden sarjan pelityyli ja maan kulttuuri toivat alussa omat haasteensa.

1.4.2020 14:09 Suomalaiset ulkomailla

Annika Holopainen sai peliinsä uusia elementtejä Ranskassa – ”Peliini tuli monipuolisuutta”

Annika Holopainen, 26, vietti menneen kauden Ranskan Ligue 2:n Reimsin joukkueessa. Holopainen kokee erityisesti monipuolistuneensa pelaajana kauden aikana.

29.3.2020 15:34 Suomalaiset ulkomailla

Pirttisellä ja Kertillä positiiviset kaudet

Veera Pirttinen, 22, pelasi menneen kauden Islannissa Snæfell joukkueessa lukeutuen joukkueen kantaviin voimiin. Carolina Kert, 19, sen sijaan otti alkuvuodesta ensimmäisen hyppäyksensä ulkomaille vaihdettuaan HBA Märskyn Tallinna Ülikoolin joukkueeseen.

25.3.2020 14:54 Suomalaiset ulkomailla

Roosa Lehtorannalla ja Anissa Poundsilla vaiherikkaat kaudet

Roosa Lehtoranta, 22, pelasi ensimmäisen kautensa ulkomailla ja kuului belgialaisseura Antwerpen Giantsin avainpelaajiin läpi kauden. Anissa Poundsin, 27, kauteen sen sijaan mahtui käänteitä, kun hän aloitti kauden Saksan 2. Bundesliigassa Bergische Löwenissä, mutta siirtyi kesken kauden Belgiaan Pepinsterin joukkueeseen.

28.2.2020 13:03 Suomalaiset ulkomailla

Anniina Äijäsellä nousujohteinen kausi Espanjassa – ”Olen kehittynyt kauden aikana paljon”

Espanjan Liga Femenina 2:n Ferrolissa pelaava Anniina Äijänen, 24, on parantanut joukkueen mukana peliään kauden edetessä. Tällä hetkellä nousijasuosikkeihin lukeutuva Ferrol liihottaa seitsemän ottelun voittoputkessa ja Äijänen on raivannut tiensä avausviisikkoon.

25.12.2019 09:03 Suomalaiset ulkomailla

Sofia Pelander nauttinut isosta vastuusta ja kovista peleistä

Susiladiesin kapteenina EM-karsinnoissa toiminut Sofia Pelander, 27, on saanut paljon vastuuta uudessa seurassaan A3 Basket Uumajassa. Alkukauden kohokohtina Pelanderille ovat olleet pelit EuroCupissa sekä maajoukkueen EM-karsintaottelut.

29.11.2019 14:13 Suomalaiset ulkomailla

Elina Koskimiehellä vahva alkukausi Espanjassa – ”Mennyt vielä paremmin kuin odotin”

Neljä edellisvuotta USA:n yliopistossa viettänyt Elina Koskimies, 22, aloitti tänä syksynä ammattilaisuransa, kun hän teki sopimuksen Espanjan kakkosliigassa pelaavan GDKO Bizkaia Ibaizabalin kanssa. Kausi on alkanut sekä Koskimieheltä että joukkueelta erinomaisesti.

27.11.2019 11:04 Suomalaiset ulkomailla

Saara Wahlgrenilla edessään taas pitkä toipumisjakso – ”Tullaan vahvempana takaisin”

Saara Wahlgren, 26, debytoi Belgian liigan Sparta Laarnessa juuri ennen maaottelutaukoa oltuaan sivussa pelikentiltä lähes vuoden verran. Harjoituksissa harmittomassa tilanteessa sattunut loukkaantuminen päätti kuitenkin Wahlgrenin kauden.

16.10.2019 20:25 Suomalaiset ulkomailla

Sofia Pelander odottaa EuroCupin kovia haasteita

Naisten EuroCup käynnistyy Sofia Pelanderin ja hänen edustamansa A3 Basket Uumajan osalta torstaina, kun joukkue kohtaa kotikentällä Orman Genclikin. Pelander odottaa EuroCupissa kovia pelejä.

Näytä lisää vastaavia