6.3.2015 Suomen Koripalloliitto on langettanut yhden ottelun mittaisen toimintakiellon Tampereen Pyrinnön toiminnanjohtaja Jarmo Hakaselle epäurheilijamaisesta käytöksestä ottelun erotuomareita kohtaan Korisliigan ottelussa Pyrintö-KTP 24.2.2015. Hakanen kärsii rangaistuksensa Pyrinnön seuraavassa kotiottelussa 13.3.
Kurinpitopäällikkö Mikko Koiranen käsitteli myös Korisliiga-ottelun Kauhajoki – KTP Basket (4.3.2015) ottelun jälkeisiä tapahtumia. Sekä Kauhajoen Jermont Hortonin sekä KTP:n Kenneth Simmsin katsottiin käyttäytyneen joukkueiden kättelyssä toisiaan kohtaan ilmeisen epäurheilijamaisesti. Molemmat pelaajat saivat käytöksestään varoituksen.
Korisliigan kaksinkertainen mestari Helsinki Seagulls onnistui hankkimaan uuden omistajakaartin kesäkuun aikana. Uuden taustayhtiön taustalla on kokeneita kotimaisia yritysmaailman vaikuttajia useammalta toimialalta.
Marttisen sopimus on muotoa 1+1. Lapualle Marttinen siirtyy Kobrista KTP-Basketista, jossa hän pelasi kaksi edellistä kautta.
196-senttinen takamies on pelannut aiemmin Korisliigaa Lapuan Kobrien ja Helsinki Seagullsin paidassa sekä I divisioona A:ta Helsinki Basketball Academyn (HBA) ja Helsingin NMKY:n riveissä.
Kouvot on solminut tulevan kauden kattavan pelaajasopimuksen 190-senttisen takamiehen Tai Bibbsin kanssa. Bibbs on Columbian ja Howardin yliopistojen kasvatti. Ammattilaisena Bibbs on pelannut aiemmin Suomessa, Kroatiassa ja Luxemburgissa.
Simeon Stefanovic on solminut 1+1-mallisen sopimuksen Kobrien kanssa. Syksyllä 19 vuotta täyttävä Simeon on 187-senttinen pointin paikalla viihtyvä pelaaja.
Tampereen Pyrintö on solminut sopimuksen amerikkalaisen Jared Billupsin ( 193 cm/5,2 p/5,8lp/1,6r) kanssa. Jared pelaa takamiehen ja laiturin paikoilla. Jared Billups pelasi viimeiset kaksi kautta (2023 – 25) George Masonin yliopistossa Atlantic 10 konferenssissa.
Joensuulaisen Kataja Basketin joukkue uudelle Korisliiga-kaudelle rakentuu pala palalta. Ensimmäiseksi ulkomaalaispelaajaksi on rekrytoitu viime kaudella Salon Vilppaan riveissä ammattilaisuransa aloittanut 198-senttinen yhdysvaltalaislaituri Jermaine Marshall. Sopimus on yksivuotinen.
Tulevaan Korisliiga-kauteen valmistautuva Uudenkaupungin Korihait on tehnyt vuoden mittaisen pelaajasopimuksen ruotsalaisen Sheriff Drammehin kanssa. 29-vuotias takamies liittyy haiparveen pelattuaan viime kauden Itävallan pääsarjassa.
Jesper Granlund, 25, vaihtaa Kouvojen peliasun KTP-Basketin vihreävalkoisiin tamineisiin, kun helsinkiläisen Sykin kasvatti on solminut kotkalaisseuran kanssa yksivuotisen sopimuksen.
Viidesti Korisliigan parhaaksi erotuomariksi valittu Ville Selkee, 33, keskittyy jatkossa perhe-elämään ja työuraansa. Päätös lopettamisesta on kypsynyt nokialaislähtöisen Selkeen takaraivossa muutaman viime kauden ajan.