Pyrintö neljäs Baltian liigassa

13.4.2014 Tampereen Pyrintö joutui taipumaan Pyynikillä Baltian liigan toisessa pronssiottelussa pistein 65–74 (37–34). TU/Rock voitti myös ensimmäisen osaottelun perjantaina Tartossa ja haki pronssimitalit yhteistuloksella 149–127. Pyrinnön loppusijoitus 21 joukkueen liigassa oli lopulta neljäs.

Antero Lehdon Pyrintö sijoittui Baltian liigassa neljänneksi. Kuva: Timo Kiviranta/Vastavaloon.com.

 Perjantain tapaan myös sunnuntain ottelu oli erittäin fyysistä peliä ja kahden todella kovaa puolustavan joukkueen taisto. Pyrintö johti toisen jakson lopulla pistein 33–27, mutta Rock kavensi puoliaikalukemiksi 37–34.

Kolmannella jaksolla virolaiset ottivat pelin hallintaansa. TU/Rock pysäytti Pyrinnön puolustuksellaan ja pimitti kotijoukkueen yhdeksän pisteeseen jakson aikana.

Päätösjakson lopussa vierasjohto oli noussut kymmeneen pisteeseen, kunnes Antero Lehto toi Pyrinnön vielä kahden pisteen päähän. Tätä lähemmäs Pyrintö ei kuitenkaan päässyt.

– Ensimmäisellä jaksolla saimme kaverin hetkeksi sekaisin puolustuksella, mutta hyökkäykseen olisi vaadittu hurmosta, jotta olisimme voineet pronssista taistella. Turha haihatella, vastustaja oli parempi. Uskon, että tämä antoi jokaiselle pelaajalle kokemusta paitsi kovasta pelistä, myös taktiikasta oppitunnin, Pyrinnön päävalmentaja Pieti Poikola arvioi.

Antero Lehto (22/1/3 syöttöä) oli Pyrinnön pistetykki. BJ Raymond (10/6/3 syöttöä/3 riistoa) ja Kelvin Lewis (10/4) nakuttivat myös kaksinumeroiset.

Pyrinnön kausi jatkuu Korisliigan runkosarjan päätöskierroksen merkeissä keskiviikkona.

Lisätietoja: Pyrinnön raportti

Asiat

 
15.11.2020 02:11 Susiladies

Koskimies, Lahtinen ja Sandvik siivittivät Susiladiesin Portugalin ohitse

Susiladies taisteli ensimmäisen EM-karsintavoittonsa kuuteen vuoteen, kun Suomi kellisti EM-karsintakuplan emäntämaa Portugalin 70-62 (30-30). Lotta-Maj Lahtinen ja Elina Koskimies pelasivat loisto-ottelut, kun taas 17-vuotias Henna Sandvik upotti uransa ensimmäiset maajoukkuepisteet oikeaan aikaan, oikeaan paikkaan.

14.11.2020 19:02 Korisliiga

Jamar Wilson teki näyttävän paluun kentälle – Uran loppukiri jäi vajaaksi ja tappioputki jatkuu

Kataja Basket haki Kupittaan palloiluhallista vierasvoiton meisten Korisliigassa. Erinomaista peliä nähtiin erityisesti kentälle palanneelta Jamar Wilsonilta.

14.11.2020 11:47 Susiladies

Roosa Lehtoranta nostettu kokoonpanoon Portugalia vastaan

Susiladiesin toiseen otteluun EM-karsintaikkunassa nähdään yksi muutos, kun Roosa Lehtoranta on nostettu kokoonpanoon loukkaantuneen Janette Aarnion tilalle. Suomi saa vastaansa Portugalin tänään lauantaina klo 23:00 Suomen aikaa.

14.11.2020 09:37 Susiladies

Portugalin isoin vahvuus on puolustuspäässä

Susiladies saa lauantai-iltana klo 23:00 EM-karsinnoissa vastaansa Portugalin, joka hävisi torstaina kymmenellä pisteellä Belgialle. EM-karsintakuplan emäntämaa on Susiladiesin valmentaja Niko Hellmanin mukaan kovan puolustuspään joukkue.

13.11.2020 20:40 Korisliiga

Nokia kesytti Vilppaan – Seagullsille kahdeksas voitto loppuun myydyssä kotihallissa

Miesten Korisliigassa nähtiin illan aikana kaksi ottelua, joista kumpikin ratkesi kotijoukkueelle selkeällä erolla. Voittajat olivat sarjakakkonen BC Nokia ja sarjakärki Helsinki Seagulls.

13.11.2020 10:12 Suomalaiset ulkomailla

Susijengin pelaajille voittoja Euroopan korisparketeilla

Alexander Madsenin VEF Riika nappasi ensimmäisen voittonsa Mestarien liigassa. Suomalaispelaajista myös Sasu Salin, Edon Maxhuni ja Daniel Dolenc pääsivät alkuviikon peleissä voiton makuun.

12.11.2020 19:57 Susiladies

Susiladies kaatui saappaat jalassa Iagupovan Ukrainalle

Susiladies hävisi urhoollisen taistelun jälkeen Ukrainalle 84-66 (50-39) Portugalin EM-karsintakuplassa. EM-karsintaottelun kuningatar oli Ukrainan Alina Iagupova, joka tehtaili Suomea vastaan tripla-tuplan.

12.11.2020 12:45 Susijengi

Susijengin katseet kääntyvät karsintakuplaan

Susijengi kerääntyy puolentoista viikon päästä kotiluolaansa Espoo Metro Areenalle, missä joukkue isännöi EM-karsintakuplaa Georgiaa ja Serbiaa vastaan. Päävalmentaja Henrik Dettmann ja ensimmäisiä maaotteluitaan lähes kahteen vuoteen odottava Petteri Koponen luottavat jengin pelivalmiuteen karsintakuplan kynnyksellä.

12.11.2020 10:29 Susiladies

Salmisen tusina selvä, Sandvik tekee Susiladies-debyyttinsä Ukrainaa vastaan

Susiladiesin päävalmentaja Pekka Salminen on nimennyt kokoonpanonsa tänään klo 17:00 Portugalin EM-karsintakuplassa pelattavaan EM-karsintaotteluun Ukrainaa vastaan. 17-vuotias Henna Sandvik on nimetty pelaavaan kokoonpanoon, minkä lisäksi myös debyyttiään kärkkyy Saga Ukkonen.

11.11.2020 21:29 Korisliiga

Kauhajoki otti paikallisherruuden takaisin Kobrilta – Ura ja Pyrintö rellestivät koreilla

Korisliigan keskiviikko tarjosi kolme kamppailua. Pohjanmaan paikallistaistoissa kotitaika piti toistamiseen pintansa, kun Kauhajoki kaatoi Lapuan kotikentällään. Kouvot ja Pyrintö puolestaan parantelivat voitoillaan asemia sarjataulukossa.

11.11.2020 15:20 Susiladies

Suomen naisten koripallomaajoukkueessa koronavirustartunta

Suomen naisten koripallomaajoukkueen pelaajalla Awak Kuierilla on todettu COVID-19-tartunta Portugalissa järjestettävässä naisten EM-karsintakuplassa.

11.11.2020 14:53 Susiladies

Ukrainan hyökkäyspeli kulkee Iagupovan käsien kautta

Susiladiesin torstain EM-karsintavastustaja Ukrainan hyökkäyspelaaminen henkilöityy vahvasti Alina Iagupovan, 28, henkikohtaisiin taitoihin. Susiladiesin valmentaja Niko Hellman painottaa, että Susiladiesin pitää saada Ukrainan muut pelaajat tekemään valintoja.

11.11.2020 08:43 Susiladies

Susiladies-debytantti Henna Sandvik: “Kesän treenit antoi tosi paljon”

Susiladies on matkustanut Portugaliin tähtäimessään ensimmäinen voitto vuosien 2020–21 EM-karsinnoissa. Aikuisten maaotteludebyyttiään kärkkyvä Tapiolan Hongan nuori komeetta Henna Sandvik, 17, uskoo vahvistavansa Susiladiesin pelitapaa omilla luontaisilla vahvuuksillaan.

10.11.2020 21:02 Korisliiga

Timo Heinonen upotti kaukoheittoja Lahtea vastaan – Seagullsin voittoputkelle ei näy loppua

Helsinki Seagulls otti seitsemännen perättäisen voittonsa miesten Korisliigassa kukistamalla Lahti Basketballin 87–74.

10.11.2020 15:30 Susiladies

Äärimmäisen atleettinen Alina Iagupova on Ukrainan syömähammas

Susiladiesin torstain vastustajana EM-karsinnoissa on Ukraina, jonka tähtipelaaja on 28-vuotias Euroliigan hallitseva MVP, Alina Iagupova. Päävalmentaja Pekka Salminen ja takakentän taituri Lotta-Maj Lahtinen nostavat yhdeksi pelin ratkaisevaksi tekijäksi Iagupovan pysäyttämisen.

10.11.2020 12:05 Susijengi

Susijengin EM-karsintakuplan lipunmyynti käynnistyy keskiviikkona 11.11.

Susijengi isännöi karsintakuplaa Espoo Metro Areenalla, kun se kohtaa lauantaina 28.11. Georgian  ja  maanantaina 30.11. Serbian EM-karsintaotteluissa.  Lipunmyynti otteluihin käynnistyy keskiviikkona 11.11. klo 12.00 Lippu.fi-sivustolla. 

9.11.2020 15:46 Susiladies

Susiladiesin Sofia Pelander puhkuu intoa EM-karsintakuplassa

Eilen Portugalin EM-karsintakuplaan saapunut Sofia Pelander, 28, kertoo kuplan tunnelmapaloista yhden päivän kokemuksella, Susiladiesin vastustajista Ukrainasta ja Portugalista sekä omasta paluustaan joukkueeseen vuoden mittaisen tauon jälkeen.

9.11.2020 09:19 Suomalaiset ulkomailla

Edon Maxhuni ilmiliekeissä Virossa – Carl Lindbom debytoi voittoisasti

Edon Maxhuni väläytteli Viron ja Latvian yhteisliigassa iskemällä tauluun kovia lukemia. Carl Lindbom aloitti pelinsä Puolassa Stal Ostrow Wielkopolskin joukkueessa ja Erik Murphyn vahvat otteet Japanissa saivat jatkoa.

8.11.2020 18:59 Susiladies

Susiladies valmiina EM-karsintaviikkoon Portugalissa

Susiladies pelaa ensi viikon torstaina Ukrainaa ja lauantaina Portugalia vastaan Portugalissa järjestettävässä EM-karsintakuplassa. Joukkueesta suuri osa on saapunut jo tänään Lissabonin suurkaupunkialueella sijaitsevaan Odivelasiin. Koko joukkue on kasassa paikan päällä viimeistään maanantaina.

8.11.2020 10:15 Suomalaiset ulkomailla

Anniina Äijänen tehokkaana Ferrolin voittoputken venyessä

Anniina Äijänen oli jälleen tehokkaalla pelipäällä, kun Ferrol jatkaa Espanjan Liga Femenina 2:ssa puhtaalla pelillä. Sofia Pelanderin Herner jatkaa niin ikään voittojen tiellä Saksan Bundesliigassa.

Näytä lisää vastaavia