31.5.2012 14:45 Naisten Suomen mestaruuden voittanut Catz Lappeenranta julkaisi ensimmäisen uuden pelaajasopimuksen ensi kaudeksi, kun seura solmi Jelena Reshetkon kanssa kauden 2012-13 kattavan jatkosopimuksen.

Catzin pitkäaikainen luottopeluri Jelena Reshetko jatkaa Lappeenrannassa. Kuva: Francois Perthuis.
Reshetko on kuulunut kissalauman kantaviin voimiin koko seuran seitsenvuotisen SM-sarjahistorian ajan. Pietarilaislähtöinen, 26-vuotias laituri on viihtynyt Lappeenrannassa jo toistakymmentä vuotta juniorivuosista asti ja Reshetkon mukaan päätöstä helpotti huomattavasti perheen reilu puolitoistavuotias tytär.
- Olen erittäin iloinen jatkaessani ensi kaudella Catzissa. Tämä oli aika helppo päätös tehtäväksi, koska Aleksandra on vielä niin pieni ja ulkomailla pelaaminen olisi ollut hieman liian vaikea tilanne hänelle nyt. Sopimuksen tekeminen oli helppoa ja nopeata, koska joukkue halusi minun jatkavan ja itsekin halusin jäädä.
Tuplamestaruuteen päättynyt kausi oli täynnä juhlaa, mutta Reshetko tiedostaa, että ensi kaudella edessä on rutkasti haasteita.
- Ensi kaudesta tulee todennäköisesti vaikeampi kuin edellisestä, koska nyt kaikki todella haluavat voittaa meidät ja meillä tulee taas paljon pelaajavaihdoksia. Viime kausi oli erittäin erityinen ja sen toistaminen on valtava haaste, joten tiukka kausi on luvassa.
Jelena Reshetko palkittiin Koripalloliiton kauden päätöstilaisuudessa vuoden ulkomaalaisvahvistuksena. Keväällä 2010 Catzin historian ensimmäiseen mestaruuteen päättyneellä kaudella Reshetko oli SM-finaalien MVP.
Reshetko viimeisteli keskiarvoikseen kuluneella kaudella 15,8 pistettä ja napsi 9,4 levypalloa. Lisäksi 184-senttinen Reshetko upotti kakkosensa huimalla 60,4 prosentin tarkkuudella.
Tuplamestareista Vilma Kesäsen muutto pääkaupunkiseudulle ja Dionne Poundsin siirtyminen ulkomaille on jo varmistunut. Catz muuttui viime kaudeksikin paljon ja tällä hetkellä Reshetkon lisäksi ainoa sopimuspelaaja on Lotta Aaltonen. Joukkueen valmentajana jatkaa Mika Haakana.
Koriskauden 2025–26 parhaat pelaajat ja toimijat on palkittu lauantaina Superlauantain yhteydessä pidetyssä vuosittaisessa palkintogaalassa. Vuoden pelaajina loistivat Salon Vilppaan Samu Adler ja Tampereen Pyrinnön Annika Aarrejoki.
Kotimainen pääsarjakoripallo jatkuu Ruudussa uuden monivuotisen sopimuksen myötä. Sopimus astuu voimaan heti seuraavasta kaudesta alkaen.
Naisten Korisliigan finaalit huipentuivat melkoiseen trilleriin Helsingissä. Ottelu päättyi lopulta Peli-Karhujen voittoon 72–71, ja se vei mestaruuden otteluvoitoin 3–1.
Naisten Korisliigan kolmas finaali pelattiin Kotkassa, jossa kotijoukkue otti toisen kiinnityksen mestaruuteen, kun HBA kaatui 74–66.
Naisten Korisliigan finaalit jatkuivat Helsingissä. Avausottelun hävinnyt PeKa oli tänään parempi lukemin 61–53 ja tasoitti finaalisarjan tilanteeseen 1–1.
Naisten Korisliigan finaalit alkoivat vierasvoitolla, kun HBA otti ensimmäisen kiinnityksen mestaruuteen. Samaan aikaan pelatussa pronssiottelussa ToPo päätti kautensa pronssijuhliin.
Naisten Korisliigan finaalit alkavat perjantaina 17. huhtikuuta Kotkassa. Mestaruuteen vaaditaan kolme voittoa.
Naisten Korisliigan välierät saatiin pakettiin, kun PeKa ja HBA veivät viidennet ottelut nimiinsä ja etenivät finaaleihin.
HBA-Märsky haki elintärkeän voiton BC Nokian vieraana. Ottelu päättyi 78-60.
ToPon ja PeKan välinen välieräsarja eteni 2–2-tilanteeseen, kun ToPo otti tärkeän kotivoiton.