9.8.2023 12:37 Kouvot on solminut yksivuotisen pelaajasopimuksen yhdysvaltalaisen 203-senttisen Ricky Lindo Jr:n kanssa. Tuleva kausi on Lindolle ensimmäinen ammattilaisena.
Ricky Lindo Jr, 22, aloitti yliopistokoripallon Marylandissa syksyllä 2018. Seuraavat kaksi vuotta Lindo pelasi Marylandin Suokilpikonnien -paidassa, mutta siirty kaudeksi 2020-21 kotikaupunkinsa George Washingtonin yliopistoon jonka Colonials -paidassa monipuolinen sisäpelaaja viihtyikin seuraavat kolme vuotta. Siirto oli onnistunut sillä heti ensimmäisellä GW -kaudellaan Lindo makusteli keskiarvoikseen tupla tuplan: 11,4 pistettä ja 10,7 levypalloa ottelua kohden ryyditettynä 2,1 riistolla.
Keväällä 2023 päättyneellä viimeisellä yliopistokaudellaan Lindo nakutti 10,6 pistettä, napsi 7,6 levypalloa sekä riisti ja torjui 1,2 kertaa ottelua kohden. Kaiken kaikkiaan aika Washingtonissa oli onnistunut ja tilastot tasaisen hyvät: 66 ottelua joista avauksessa 55 kertaa, 9,5 pistettä, 8,0 levypalloa, 1,4 riistoa ja 1,3 torjuntaa.
Ricky Lindo Jr syntyi Yhdysvalloissa Washingtonissa syksyllä 2000, mutta hänen vanhempansa ovat syntyjään panamalaisia. Lindo juniorilla on näin myös Panaman passi ja hän on pelannut Panaman maajoukkueessa useampaan otteeseen. Edellisen kerran Lindo puki Panaman maajoukkueasun ylleen kesällä 2022 jolloin joukkueensa osallistui MM-karsintoihin. Lindo pelasi tuolloin kolmessa ottelussa tehoin 5,3/5,0/1,0r/1,0t.
- Ricky on monipuolinen pelaaja. High schoolissa ja Panaman maajoukkueessa hän on pelannut laituria ja yliopistossa molempia sisäpelipaikkoja. Meillä hänet istutetaan modernin sentterin rooliin. Puolustuksessa hän sopii hyvin vaihtavaan puolustukseen, mutta kovana urheilijana häntä voi käyttää vaikkapa renkaan suojelijana paikkapuolustuksessa. Hyökkäyksessä hän pystyy pelaamaan riman yläpuolella tai levittämään kenttää, Kouvojen päävalmentaja Jyri Lehtonen kommentoi seuran tiedotteessa.
Kouvojen pelaajasopimukset kaudelle 2023-24: Malik Bowman, Joel Mäntynen, Aapeli Alanen, Ricky Lindo Jr, Aarni Korkiatupa, Henry Boyd, Veeti Helakorpi, Teemu Kristeri, Eemeli Salmi ja Topias Jokela.
Kahdesti Susijengiä EM-kisoissa (2013, 2015) edustanut Salon Vilppaan kasvatti Roope Ahonen, 33, on ilmoittanut lopettavansa koripallouransa. 187-senttisen Ahosen ansioluetteloon kuuluvat mm. Espanjan kakkosliigan ja Espanjan kakkoscupin mestaruudet, kahdeksan kautta Korisliigaa ja kahdeksan kautta ammattilaisena ulkomailla.
Korisliiga-kauteen valmistautuva Kobrat on solminut tulevaa kautta koskevan sopimuksen 23-vuotiaan ja 203-senttisen Kenyon "KJ" Buffenin kanssa. Joukkue solmi aiemmin sopimukset Anthony Robersonin ja Taz Shermanin kanssa.
Uudenkaupungin Korihaiden Korisliiga-joukkueen valmennukseen, päävalmentaja Darko Mihajlovicin avuksi, liittyy pitkän pelaajauran pelannut 42-vuotias serbialaismontenegrolainen Ivan Ivanovic.
BC Nokian Korisliiga-joukkue ja yhdysvaltalainen Both Gach, 24, ovat solmineet ensi kautta koskevan pelaajasopimuksen. 198-senttinen Gach pelasi viime kaudella Kosovon pääsarjassa.
Susijengin MM-kisajoukkueeseen kuulunut ToPo Juniorien kasvatti Henri Kantonen, 198 cm ja 26 vuotta, jatkaa uraansa Karhu Basketissa. Viime kaudella Karhun Korisliigan hopealle ja FIBA Europe Cupin neljän parhaan joukkoon johdattaneen Kantosen ja Karhun sopimuksessa on ulkomaanpykälä, joka on voimassa tammikuuhun asti.
27-vuotiaalla Stokesilla on useamman vuoden kokemus eurooppalaisista pääsarjoista.
Uudenkaupungin Korihaiden Korisliiga-joukkueen ulkomaalaisnelikon täydentää tuttu nimi. Yhdysvaltalainen 29-vuotias laituri Jalen Jackson pukee tulevalla kaudella Korihaiden paidan ylleen kolmannen kerran urallaan.
Kauhajoki on solminut tulevaa kautta koskevan sopimuksen 198-senttisen Ellisonin kanssa.
BC Nokian Korisliiga-joukkue on tehnyt pelaajasopimuksen Harold ”Fiifi” Aidoon, 27, kanssa. Susijengissä kahdeksan ottelun verran esiintynyt, edelliset kaksi kautta ulkomailla pelanneen, Aidoon ja Näätien sopimus on mallia 1+1, jossa toisessa vuodessa on molemminpuolinen optio.
Korisliiga ja naisten Korisliiga näkyy alkavalla kaudella Ruutu-palvelussa. Vuonna 2020 käynnistynyt yhteistyö jatkuu monivuotisella jatkosopimuksella.
Joensuulaisen Kataja Basketin tuorein pelaajakiinnitys on 193-senttinen yhdysvaltalainen Nike Sibande.
Korihaiden kolmas ulkomaalaisvahvistus on yhdysvaltalainen 28-vuotias takamies Wesley Person Jr. 191-senttinen Person Jr. aloittaa Uudessakaupungissa viidennen ammattilaiskautensa ja hän saapuu Suomeen Unkarin pääsarjasta.
Suomen Koripalloliitto on solminut yhteistyösopimuksen mainos- ja liikelahjamaailman syövereissä vaikuttavan Millpointin kanssa. Millpoint tulee avuksi kehittämään Koripalloliiton virallista verkkokauppaa.
SM-pronssijoukkuetta Kataja Basketia viime kauden edustanut yhdysvaltalais-nigerialainen Amanze Egekeze nähdään Korisliigassa myös tulevalla kaudella.
Korisliigojen myynnin ja markkinoinnin kehityspäivä keräsi 12 seuraa Korisliigasta ja naisten Korisliigasta keskustelemaan ja sparraamaan toistensa kanssa. Päivän aikana kuultiin neljää esiintyjää myynnin ja markkinoinnin huipulta.
Helsinki Seagulls on tehnyt sopimuksen 31-vuotiaan yhdysvaltalaisen laitapelaajan Shavon Colemanin kanssa.
Joensuulainen Kataja Basket on sopinut alkavasta kaudesta 29-vuotiaan amerikkalaisen Devin Thomasin kanssa. Wake Forestin yliopiston joukkueessa vuosina 2012-16 vakuuttavasti esiintyneellä 206-senttisellä korinaluspelaajalla on takanaan seitsemän ammattilaiskautta.
Kouvot on solminut tulevan kauden kattavan pelaajasopimuksen yhdysvaltalaisen takamiehen Kyle Loftonin kanssa. Lofton on pelannut viimeiset viisi kautta yliopistokoripalloa ja aloittaa näin ammattilaisuransa Kouvolasta.
Korisliigan viime vuosien kestomenestyjä ja viime keväänä FIBA Europe Cupin neljän parhaan joukkoon edennyt Karhu Basket on jatkanut aktiivisena siirtomarkkinoilla. Tuoreimpana kiinnityksenään kauhajokiset hankkivat riveihinsä viime kauden Romaniassa pelanneen 195-senttisen ja 28-vuotiaan Susijengi-laituri Shawn Hopkinsin.
Tampereen Pyrintö on tehnyt sopimuksen amerikkalaisen takamies-laituri David Azoren kanssa.