Sarjakärki Vilppaan alun kolmosshow oli lopulta liikaa Pyrinnölle

20.3.2019 21:03 Kouvot haki vierasvoiton Nokialta. Seagulls ja Kataja puolestaan kotivoittoihin.

Vilppaalta onnistui ensimmäisen 11 minuutin aikana peräti kahdeksan pelaajaa kolmosessaan. Tässä omansa latasi Jack Gibbs. Kuva: Ville Vuorinen

Korisliigan keskiviikon neljän ottelun kierroksen huippuottelu käytiin Salossa, kun sarjakärki Vilpas sai vieraakseen Tampereen Pyrinnön. Lähtökohdat kamppailuun olivat herkulliset, kohtasivathan samaiset joukkueet juuri lauantaina Suomen Cupin finaalissa Tampereella.

Vilpas oli lauantaiseen tapaan joukkueista etevämpi. Tällä kertaa Pyrintö kaatui lukemin 89–85 (50–33). Voitto oli Vilppaalle kauden 28. ja samalla seitsemäs peräkkäinen Salohallin parketilla.

Vilpas aloitti ottelun ennennäkemättömällä kollektiivisella kolmosshow’lla. Ensimmäisen 11 minuutin aikana peräti kahdeksan eri Vilpas-peluria osui heitossaan kaaren takaa. Moiseen ilotulitukseen ei Pyrinnöstä ollut vastaamaan, vaan ero kasvoi puoliaikataukoon mennessä 17 pisteeseen.

Toisella puoliajalla Pyrintö sai hiljalleen otetta Vilppaan hidastamiseksi. Päätösneljänneksellä Pyrintö laittoi jo ankaran kirivaihteen silmään. Vierasjoukkue aloitti jakson 16–1-runilla. Ero ei kuitenkaan missään vaiheessa lopun neljää pistettä pienemmäksi kaventunut ja Vilpas säästyi pahemmalta paniikilta.

Ottelun kuluessa myös villisti alkanut Vilppaan kolmosten upotus tyrehtyi. Kaikkiaan kotijoukkue onnistui 12 kolmosessaan, onnistujia löytyi yhdeksän eri pelaajaa. Vilppaan tehomies oli helmikuun pelaajaksi valittu Antonio Ballard (20/12). Ballardin ohella myös jättimäinen Jamie Skeen (13/8) jatkoi vahvoja esityksiään.

Pyrinnön paras oli läpi Korisliiga-kauden loistavasti pelannut Kenneth Manigault (26/6/3r). Osku Heinonen (11/1) jatkoi myös kaksinumeroisia pistelukemiaan. Kevin Johnson Jr. (10/11) kasasi tasaisen varmaan tyyliinsä tupla-tuplan.

Tiukasti sarjataulukon kolmannesta paikasta kiinni pitävän Pyrinnön kolmen ottelun mittainen voittoputki katkesi. Kun tamperelaisjoukkueella on jäljellä seitsemän ottelua runkosarjaa, näyttää vahvasti siltä, että kotietu puolivälieriin on muutamaa voittoa vaille varma.

Vilppaan runkosarjan voitto on niin ikään jo hyvin lähellä, muutamaa voitto vaille valmis.

Vilpas saa lauantaina vieraakseen kovan haastajan Joensuusta. Pyrintö isännöi lauantaina KTP:tä.

Ottelutilasto

Mikäli twiitti ei näy yläpuolella, voit katsoa sen täältä.

Kouvot nousi loppuhetkillä voittoon Nokialla

Kouvolan Kouvot onnistui ottamaan arvokkaat sarjapisteet matkaansa Nokialta, kun vierasjoukkueen kirivaihde puri BC Nokiaan, 86–91 (48–39).

Kouvojen voitto katkaisi myös pudotuspelipaikasta kamppailevan BC Nokian kolmen ottelun voittoputken.

BC Nokia johti ottelua lähes koko 40-minuuttisen, mutta Kouvot oli David Gonzalvezin johdolla lopussa piirun verran vahvempi.

– Oltiin vähän helisemässä, mutta onneksi pysyimme pelissä ja päästiin iskuetäisyydelle. Me olemme olleet aika hyvä kolmannen jakson joukkue. Ne asiat, jotka ovat vuotaneet, olemme saaneet tunnistettua ja tilkittyä. Lopussa pelasimme jo paljon paremmin, mutta sekään ei meinannut riittää. Sen jälkeen Gonzalvez piti meidät mukana. Viimeisellä viidellä minuutilla aloimme saamaan stoppeja, Kouvojen käskyttäjä Jyri Lehtonen kertasi.

BC Nokian leirissä tappio harmitti kovasti, sillä homma näytti pitkään olevan oikein hyvin hanskassa.

– Olimme puoliajalla johdossa yhdeksän pistettä, mutta kolmannella neljänneksellä vastustaja pelasi huomattavasti kovempaa kuin me. Meidän pitää pysyä konseptissa koko 40 minuuttia. Tänään meille tuli paljon tilanteita, joissa vain pyöritimme palloa puolelta toiselle ja jouduimme ottamaan heiton hyökkäysajan lopussa, takamies Armin Cane lausui.

– Jos me olimme viimeisellä kympillä huonoja TET-harjoittelijoita, niin Gonzalvez oli työpaikkaohjaaja. Hän ohjasi ja vei. Me yritettiin rimpuilla perässä, mutta ei siitä mitään tullut, BC Nokian Tero Vasell kuvaili.

BC Nokian koko avausviisikko ylsi kaksinumeroisiin pistelukuihin. Aapeli Alanen (21/6) oli nokialaisten ahnain pisterohmu. Niko Mattila (15/3/4s) pelasi kauden parasta hyökkäyspelaamistaan. Sentterijärkäle Sean O’Mara (14/6/3s) ei epäonnistunut yhdessäkään heittoyrityksessään.

Päätösjakson tähti Gonzalvez (22/0) ei ollut suinkaan Kouvojen ainut onnistuja. Jeremy Morgan (24/5) oli tarkalla heittopäällä. Kapteeni Ville Kaunisto (12/10) oli niin ikään erinomainen.

BC Nokia pelaa seuraavan kerran keskiviikkona kotiottelun Uraa vastaan. Kouvot saa jo perjantaina vieraita Uudestakaupungista.

Ottelutilasto

Viides voitto putkeen Seagullsille

Vielä hetki sitten jopa pudotuspeliasemaansa epäilemään joutunut Helsinkin Seagulls otti jo viidennen peräkkäisen voittonsa, kun Kaarinan Ura Basket haastoi kotijoukkueen Kisahallissa. Seagullsin voittolukemat kirjattiin varsin tylyin numeroin 101–78 (49–27).

Ura pysyi ottelun voittokamppailussa mukana vain avausjakson ajan. Toisen jakson Seagulls voitto peräti 21 pisteellä. Vajaamiehinen Ura ei Seagullsin karkumatkasta enää toipunut.

Seagullsin ykkönen oli heti alusta lähtien tulessa pelannut Chris Ortiz (27/5). Kokoonpanoon palannut Wayne Blackshear (22/3) näytti arvonsa takomalla huimat tehot vain 20 minuutin peliajallaan. Tuukka Kotti (13/8/5s) täytti tilastosarakkeitaan totutun tasaisesti.

Uran valopilkku oli ennätyspisteensä uusiksi latonut Trey Niemi (18/4/3s). Fiifi Aidoo (15/3/4s) ja Stephen Croone (15/6/4s) olivat myös vieraiden pirteimpiä.

Voittoputkessa liitävän Seagullsin seuraava koitos on jo perjantaina Lapualla. Uralla on jäljellä runkosarjaa enää kuusi ottelua. Kiivaasti Korihaiden kanssa suorasta sarjapaikasta kamppaileva Ura kohtaa lauantaina kotikentällään Kauhajoen Karhu Basketin.

Ottelutilasto

Kataja katkaisi nopeasti orastavan tappiokierteensä

Joensuun Kataja Basket ei antanut Uudenkaupungin Korihaiden ylättää, vaan Kataja voitti kotiparketillaan 102–85 (46–43). Samalla Kataja katkaisi kahden peräkkäisen tappion putkensa.

Suorasta sarjapaikasta taistelevalle Korihaille tappio oli neljäs putkeen. Korihait jatkaa näin sarjataulukon hännillä tasapisteissä Ura Basketin kanssa.

Kotijoukkue ei Joensuussa varsinaisesti 40 minuutin aikana missään vaiheessa loistanut, mutta voitti tasaisesti jokaisen neljänneksen Korihaita vastaan.

Kataja pelasi ottelun ilman loukkaantuneita Daniel Mullingsia ja Kevin Bracy-Davisia. Komeimpia tilastoja kasasivat Ilari Seppälä (9/3/11s), Topias Palmi (24/8) ja Adrian Diaz (26/6). Vasta 17-vuotias Kataja-kasvatti Valtteri Mervola debytoi Korisliigassa loistavasti. Mervola ehti alle neljässä minuutissa tehdä jopa seitsemän pistettä.

– Tämä oli meille tärkeä voitto. Ottelun alku oli vaikea, kun Korihait vei käytännössä kaikki levypallot. Puoliajalla taisimme tajuta, että kun tietyt urheilulliset pelaajat puuttuvat kokoonpanosta, niin levypallot eivät vain putoile meille, vaan niitä täytyy hakea ja tehdä töitä asian eteen, Katajan päävalmentaja Juha Sten vaatii.

– Kun aloimme saamaan levypalloja, niin pelikin alkoi kääntyä meille. Pallo liikkui sen jälkeen iloisesti hyökkäyspäässä. Olen tyytyväinen voittoon.

Korihaiden parhaat Joensuun-reissussa olivat Bryan Coleman (24/9) ja Miikka Marttinen (18/4).

Kataja matkaa lauantaiksi Saloon. Korihait pelaa jo perjantaina Kouvolassa.

Ottelutilasto

 
23.3.2024 19:06 Korisliiga

Kobrat taivutti KTP:n kriittisessä väännössä – Lapuan playoff-paikan todennäköisyys kasvoi

Kobrat ja KTP-Basket kamppailevat miesten Korisliigan viimeisestä pudotuspelipaikasta.

22.3.2024 20:38 Korisliiga

Ylemmän jatkosarjan nelikko taas tasoissa Vilppaan voiton ansiosta – Pyrintö yhä mukana playoff-kisassa

Miesten Korisliigan jatkosarjoissa yritetään ratkoa niin kotietua kuin viimeistä playoff-paikkaa ja sarjasta putoajaakin. Ratkominen jatkuu kahdella viimeisellä kierroksella.

20.3.2024 20:53 Korisliiga

Kobrat tarrasi tiukasti kiinni viimeiseen playoff-paikkaan – Lahti pahassa pinteessä

Joona Tuomala paukutti pisteitä, kun Kobrat kaatoi Lahti Basketballin. Kumpikin joukkueista kamppailee jatkosarjan loppusuoralla tärkeistä pisteistä.

19.3.2024 20:30 Korisliiga

Kataja tasasi voittotilin Kauhajokea vastaan, mutta Kauhajoki säilytti edun korierossa

Kauhajoki ja Kataja ratkoivat paremmuusjärjestystään miesten Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa.

16.3.2024 21:52 Korisliiga

Kauhajoki ja Korihait kavensivat eroa BC Nokiaan – Seagulls porskuttaa kärjessä

Korisliiga jatkui kolmella ylemmän jatkosarjan ottelulla. Illan voittajia olivat Kauhajoki, Korihait ja sarjaa johtava Seagulls.

15.3.2024 20:54 Korisliiga

Kamppailu viimeisestä playoff-paikasta tiukentuu – KTP otti tärkeän voiton

KTP-Basket nousi playoff-viivan yläpuolelle, ja Bisons Loimaa sai pientä hajurakoa putoamispaikkaan.

13.3.2024 20:25 Korisliiga

Tuomas Hirvonen johti Katajan voittoon – ylemmässä jatkosarjassa nyt peräti neljä joukkuetta tasapisteissä

Kataja Basket onnistui tasaamaan pistetilin Korihaiden ja kahden muunkin joukkueen kanssa.

10.3.2024 19:28 Korisliiga

Kouvojen pistetili jo kolmanneksi paras Korisliigassa – Lahti jumissa putoajan paikalla

Pudotuspelipaikan ja alemman jatkosarjan voiton varmistanut Kouvot kaatoi tänään Lahti Basketballin kovilla lukemilla.

9.3.2024 20:31 Korisliiga

Seagulls ensimmäisenä 20 voiton saldoon, BC Nokialta kolmannen jakson täystyrmäys Vilppaalle

Helsinki Seagulls näyttää selättäneen vaikean talvikautensa. Gulls haki nyt toisen perättäisen voittonsa ylemmässä jatkosarjassa tykittämällä ilmiömäisellä kolmosnäytöksellä Karhu Basketin nurin kotonaan. BC Nokia vankisti asemiaan kakkospaikalla nuijimalla Salon Vilppaan kolmannella jaksolla peräti 25 pisteen marginaalilla.

8.3.2024 20:28 Korisliiga

KTP jatkaa voittojen tiellä – Korisliiga-veteraani Jeremiah Wood jälleen vedossa

Miesten Korisliigan alemmassa jatkosarjassa KTP-Basket päihitti Bisons Loimaan 84–76.

Näytä lisää vastaavia