Seurauutisia #24: Tutustu oman kuntasi terveyden edistämisen tilanteeseen TEAviisarilla

20.11.2018 13:12 TEAviisari, tervedenedistämisaktiivisuus -viisari, kuvaa kunnan toimintaa kuntalaisten terveyden edistämisessä, jossa liikunta on yhdessä keskeisessä osassa. Seurat voivat tutustua mittarin avulla oman kuntansa tuloksiin ja vertailla niitä muihin kuntiin.

TEAviisari on Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tarjoama työkalu kunnille, mutta myös seurat voivat hyödyntää sitä. Vertailutietojärjestelmän tulokset kuvaavat terveydenedistämisaktiivisuutta eli kunnan toimintaa terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseksi.

Seurat ja kunnat tekevät monella saralla yhteistyötä. Kunnat esimerkiksi tukevat liikuntapaikkojen harjoitusvuorojen kustannuksissa, joka vaikuttaa yhtenä osa-alueena TEAviisarissa liikunnan lukemaan.

Terveyden edistäminen on kuntien perustehtävä. Seurojen rooli terveyttä edistävän liikunnan järjestämisessä kasvaa jatkuvasti, kun seurat tavoittavat yhä laajemman joukon kansalaisia.

Terveyden edistämisen vertailutietojärjestelmä tarjoaa myös seuroille mahdollisuuden katsoa oman kotikunnan terveyden edistämisen tilannetta keskiarvoon nähden ja vertailla sitä muihin kuntiin.

Kuvankaappaus TEAviisarista. www.teaviisari.fi

Katso kuntasi tiedot liikunnan osalta tästä.

Tutustu tästä siihen, millaista tietoja liikunnasta kerätään. 

 
18.2.2019 09:21 Seurauutinen

Seurauutisia #5: LIITU-tutkimus – lapset ja nuoret liikkuvat liian vähän

Lasten ja nuorten liikuntakäyttäytymistä selvittävän tuoreen LIITU-tutkimuksen mukaan 62 % 9–15-vuotiaista nuorista on mukana urheiluseuratoiminnassa, mutta vain kolmasosa lapsista ja nuorista liikkuu suositusten mukaisesti.

7.2.2019 14:14 Seurauutinen

Seurauutisia #3: Koripalloliiton lahjoittamat pallot keräsivät suuren suosion

Koripalloliiton varastoinventaariossa ylimääräiseksi todettuja palloja jaetaan seuroille yhteisvastuulliseen käyttöön. Seurajakelulistan kautta jaettu viesti sai välittömästi suuren suosion.

25.1.2019 12:58 Seurauutinen

Seurauutisia #2: Koripalloliitto hakee pilottiseuroja Et ole yksin -hankkeeseen

Et ole yksin on Väestöliiton ja urheilun yhteishanke, jonka tarkoituksena on ennaltaehkäistä ja vähentää kiusaamista, seksuaalista häirintää ja kaikenlaista väkivallan kokemuksia urheilussa. Eri lajien pilottiseurat toimivat suunnannäyttäjinä ja saavat käyttöönsä ohjeita sekä koulutuksia. Ilmoita seuranne mukaan 1.2. mennessä.

8.1.2019 09:36 Seurauutinen

Seurauutisia #1: Olympiakomitea julkaisi urheiluseuroille suunnatun kestävän kehityksen oppaan

KEKE-koutsi on urheiluseuroille suunnattu Kestävän Kehityksen valmentaja, joka opastaa fiksuihin ja ympäristöystävällisiin toimintamalleihin Olympiakomitean nettisivuilla. KEKE-koutsin yli 100 vinkkiä on helppo toteuttaa. Tutustu KEKE-koutsiin ja löydä seuranne arkeen sopivat vinkit.

18.12.2018 10:02 Seurauutinen

Seurauutisia #27: Tutustu Koripalloliiton antidopingohjelmaan ja urheiluyhteisöjen yhteisiin reilun pelin periaatteisiin

Suomen Koripalloliiton tavoitteena on vaalia puhdasta urheilua sekä taata kaikille jäsenille oikeus reiluun ja tasavertaiseen urheiluun. Koripalloliitto on velvollinen noudattamaan voimassa olevaa antidopingsäännöstöä sekä urheiluyhteisöjen yhteisiä reilun pelin ihanteita ja tavoitteita. Näiden periaatteiden pohjalta luotu Koripalloliiton antidopingohjelma on nyt kaikkien luettavissa.

10.12.2018 10:35 Seurauutinen

Seurauutisia #26: Hae ulkomaalaistaustaisten Urheilijasta valmentajaksi -koulutukseen

Suomen Valmentajat järjestää ulkomaalaistaustaisille suunnatun urheilijasta valmentajaksi (URVA) -koulutuksen. Koulutus käynnistyy huhtikuussa 2019 ja hakuaikaa on helmikuun loppuun asti.

5.12.2018 12:48 Seurauutinen

Seurauutisia #25: Valtakunnallinen Seurapäivä 2018 kokosi seurat Espooseen

Koripalloliiton Seurapalveluyksikkö tuottaa palveluita ja tukee jäsenseurojensa toimintaa monin eri tavoin. Yksi näistä on seurapäivien järjestäminen ja monipuolisten koulutustilaisuuksien tarjoaminen.

12.11.2018 09:18 Seurauutinen

Seurauutisia #23: Seuratoiminnan kehittämistuen haku on käynnissä

Seuratoiminnan kehittämistuki on opetus- ja kulttuuriministeriön tarjoama avustus lasten ja nuorten liikuntaharrastuksen lisäämiseen sekä monipuolisen organisoidun liikunnan kehittämiseen. Vuoden 2019 haku on käynnissä 12.11.-14.12.2018. Seuratukea haetaan Suomisportin kautta, jonne seuran yhteyshenkilön pitää tehdä tunnukset hyvissä ajoin.

26.10.2018 13:22 Seurauutinen

Seurauutisia #22: Uuden seuran perustaminen on helppoa ja apua on tarjolla!

Suomen Olympiakomitea on laatinut uudet seurojen mallisäännöt, joita myös Koripalloliitto kannustaa hyödyntämään. Mallisäännöt tukevat uuden yhdistyksen sääntöjen laatimista tai jo perustetun yhdistyksen sääntömuutosten rekisteröintiä.

11.10.2018 11:34 Seurauutinen

Seurauutisia #21: Seuratoiminnan kehittämistuen hakuaika lähestyy

Seuratoiminnan kehittämistuki on opetus- ja kulttuuriministeriön tarjoama avustus lasten ja nuorten liikuntaharrastuksen lisäämiseen sekä monipuolisen organisoidun liikunnan kehittämiseen. Vuoden 2019 hakuohjeet on nyt julkaistu ja haku on käynnissä 12.11.-14.12.2018.

18.9.2018 14:21 Seurauutinen

Seurauutisia #20: Vastaa nimettömästi kyselyyn kiusaamisesta ja muusta syrjinnästä urheilussa ja liikunnassa

PREACT nimisen tutkimushankeen tarkoituksena on tutkia urheilun ja liikunnan piirissä esiintyvää kiusaamista ja muuta syrjintään. Nimettömästi toteutettavaan tutkimuskyselyyn toivotaan vastauksia myös koripallon piiristä.

17.9.2018 14:58 Koripalloliitto tiedottaa

Seurauutisia #19: Pikkusudet-tapahtumissa liikutettu yli 55000 lasta – kiitos seurat

Koripalloliiton ja K-ryhmän päivittäistavaratoimialan välisen Pikkusudet-yhteistyön merkeissä on tarjottu liikunnan riemua jo yli 55 000 lapselle. Tapahtumien järjestämisessä paikallisilla seuroilla on ollut erittäin suuri rooli – kiitos kaikille!

30.8.2018 13:07 Seurauutinen

Seurauutisia #18: Seuratyytyväisyyskyselystä onnistumisia ja kehityskohtia

Koripalloliiton Seurapalveluyksikkö tarjoaa basket.fi:n kautta uutisia, tietoiskuja sekä jäsenseurojensa lähettämiä tarinoita onnistumisista ja esimerkkejä hyviksi havaituista toimintamalleista.

17.8.2018 09:09 Seurauutinen

Seurauutisia #17: Fiksu seura -palkinnot haussa

Olympiakomitea ja Sitra kutsuvat seuroja jakamaa arkisia ympäristöä huomioivia fiksuja käytänteitä. Fiksuin idea palkitaan ja kaikki ideoita jakaneet osallistuvat rahapalkinnon arvontaan.

14.8.2018 10:40 Pääjuttu

Seurauutisia #16: Hae seuralle KKI-hanketukea aikuisten terveysliikuntaan

Kunnossa kaiken ikää (KKI) -ohjelma jakaa taloudellista tukea aikuisten terveysliikunnan järjestämiseen. Hanketukea voivat hakea paikalliset toimijat, jotka järjestävät aloittelijoille sopivaa liikuntatoimintaa sekä kehittävät keinoja aktivoida vähän liikkuvia työikäisiä säännölliseen liikuntaan.

31.5.2018 14:22 Keskinen alue

Koulutus Keskisen alueen seuroille: Seura työnantajana

Kuortaneella ensi viikolla, 5.6. Seura työnantajana... KOULUTUS ON MAKSUTON

31.5.2018 13:14 Keskinen alue

Kutsu Keskisen alueen seurapäiville 15.-16.6.

Keskisen alueen seurapäivät järjestetään Ähtärissä, Hotelli Mesikämmenessä, 15.-16.6. Ilmoittautuminen maanantaihin 11.6. mennessä.

4.5.2018 12:03 Seurauutinen

Seurauutisia #11: Seurakehitystyötä valtakunnallisesti ja alueittain

Koripalloliiton Seurapalveluyksikkö tarjoaa basket.fi:n kautta uutisia, tietoiskuja sekä jäsenseurojensa lähettämiä tarinoita onnistumisista ja erimerkkejä hyviksi havaituista toimintamalleista.

1.7.2019 09:28 Pääjuttu

Uusi koripallokausi käynnistyy – lisenssit kaudelle 2019-20 myynnissä

Koripallokausi 2019–2020 käynnistyy virallisesti 1.7.2019. Viime kauden aikana koripalloperheemme oli jälleen suurempi kuin koskaan aiemmin. Toissa kaudella rikoimme historiallisen 20 000 haltijan määrän ja kasvu jatkui viime kaudella. Viime kaudella meitä oli yhteensä 20 496.

26.6.2019 08:52 Pääjuttu

Koskelainen uusien haasteiden pariin – Toijala nuorten maajoukkueiden päävalmentajaksi

Merkittävää työtä edelliset kymmenen vuotta suomalaisen koripallon eteen tehnyt Antti Koskelainen jättää tehtävänsä nuorten olympiavalmentajana. Koskelaisen paikan ottaa monivuotinen maajoukkuevalmentaja Jukka Toijala, 47.

Näytä lisää vastaavia