10.5.2013 Tiina Sten sai lisätä perjantai-iltana palkintokaappiinsa Saksan Bundesliigan kultamitalit, kun Stenin joukkue TSV Wasserburg pokkasi Saksan mestaruuden nujerrettuaan sinnikkään Rhein-Main Basketsin neljännessä finaaliottelussa pistein 90–91 (43–38). Mestaruus on Stenin ammattilaisuran ensimmäinen.

Tiina Sten on Saksan mestari vuosimallia 2013! Kuva: Tuomas Venhola.
Sisukas ja suurella sydämellä pelannut Rhein-Main Baskets piti Wasserburgia pinteessä kolme ja puoli jaksoa, mutta varsinaisen peliajan lopulla kotiyleisönsä edessä pelannut Rhein-Main alkoi hyytyä.
Wasserburg puristi pelin väkisin jatkoajalle, jolla nähtiin dramaattinen loppuhuipennus. Kotijoukkue menetti pallon vain kahdeksan sekuntia ennen pelin päätöstä, ja toisessa päässä kenttää Katharina Fikiel asteli vapaaheittoviivalle vain kolme sekuntia ennen loppua.
Fikiel upotti yhdellä vapaaheitolla vieraat johtoon, eikä Rhein-Main Basketsin viimeinen heitto puolesta kentästä enää osunut. Wasserburg kuittasi näin seitsemännen Bundesliigan mestaruutensa kymmeneen vuoteen.
Vatsataudista toipunut Tiina Sten kuului Wasserburgin kokoonpanoon ratkaisevassa neljännessä finaaliottelussa, muttei pelannut. Kentän ylivoimainen hahmo oli Wasserburgin sentteri Emma Cannon (38/13/3 syöttöä), jota tahdittivat Anne Breitreiner (18/0/3 syöttöä), Katharina Fikiel (17/2) sekä Stina Barnert (12/4/4 syöttöä).
Tiina Sten kuului Bundesliigan finaalien kahdessa ensimmäisessä ottelussa joukkueensa parhaimmistoon. Sten viimeisteli avausottelussa 12 pistettä ja yhdeksän levypalloa ja toisessa osaottelussa 11 pistettä ja neljä levypalloa.
Sten pelasi Saksan Bundesliigassa kauden aikana 28 ottelua 20,2 minuutin, 7,5 pisteen ja 3,1 levypallon keskiarvoilla. Stenin kahden pisteen heitoista upposi 51,7%, kolmen pisteen heitoista 33,3% ja vapaaheitoista 74,5%.
Mestaruus oli 188-senttiselle, kesäkuussa 28 vuotta täyttävälle Turun Riennon kasvatille ammattilaisuran ensimmäinen. Sten on pelannut aiemmin ammattilaisena Espanjassa (Caja de Canarias, Mann Filter Zaragoza, Cadi La Seu) sekä Kreikassa (Panionios). Lisäksi Sten pelasi vuosina 2004–08 yliopistokoripalloa USA:n NCAA-liigan St. John’sissa.
Sten kuuluu myös Suomen naisten maajoukkueeseen, joka pelaa 7.-9. kesäkuuta Helsingin Töölön Kisahallissa EM-karsintaturnauksen Puolaa ja Belgiaa vastaan.
WNBA:ssa Dallas Wings pelasi kauden ensimmäisen kotiottelunsa, jossa vieraileva Atlanta Dream oli parempi 77-72 (38-41). Awak Kuier tilastoi 6 pistettä ja 4 levypalloa 14 minuutin ja 32 sekunnin peliajalla.
Susijengin päävalmentajana jo neljän vuoden ajan toiminut Lassi Tuovi, 39, jatkaa seurajoukkuevalmennusuraansa Japanissa. Lappeenrantalaislähtöinen Tuovi on solminut yhden kauden kattavan jatkosopimuksen Yokohama B-Corsairsin kanssa, jota hän on valmentanut Japanin korkeimmalla sarjatasolla kahden viime vuoden ajan.
Vesa Vertion valmentama Rytas Vilna järjesti kenties kaikkien aikojen ällistyttävimmän tempun FIBA:n Mestarien liigan finaalissa, kun se kaivautui 20 pisteen takaa jatkoajalle ja jyräsi mestaruuteen 92-86 (80-80, 35-55) lauantai-iltana AEK Ateenaa vastaan Espanjan Badalonassa järjestetyn lopputurnauksen finaalissa.
Miesten Euroliigan Final Fourissa nähdään suomalaisväriä ensimmäistä kertaa 22 vuoteen. Mikael Jantusen edustama hallitseva Euroliigan mestari Fenerbahce oli kaatua toistamiseen Zalgiris Kaunasin vieraana, mutta sai jatkoajalle salama-alun ja varmisti lopputurnauspaikkansa 90-94 (80-80, 42-47)-voitollaan. Virossa Severi Kaukiaisen ja Anton Mirolybovin BC Kalev/Cramo raivasi tiensä finaaliin TalTechin kustannuksella.
Kahden kauden mittaisen tauon jälkeen Awak Kuier, 24, nähdään tänä kesänä jälleen WNBA-parketeilla Dallas Wingsin riveissä. WNBA:n kausi 2026 käynnistyy tänä viikonloppuna ja Wings pelaa ensimmäisen ottelunsa lauantaina klo 20.00 Suomen aikaa Indiana Feveriä vastaan.
Vesa Vertion yhdessä Giedrus Zibenasin kanssa valmentama Lietuvos Rytas Vilna teki historiaa kukistamalla torstai-iltana La Laguna Tenerifen selkeästi 87-69 (40-34) ja jyräämällä ensimmäistä kertaa seuran historiassa FIBA:n Mestarien liigan finaaliin.
Peräti kolme Susijengin pelaajaa selvitti alkuviikolla tiensä ammattilaissarjojensa kansallisiin finaaleihin. Daniel Dolencin Tindastoll kohosi veitsenterältä voittoon Stjarnania vastaan matkallaan Islannin finaaleihin, Aatu Kivimäen Patrioti Levice pyyhkäisi Slovakian semifinaaleissa Prievidzan tieltään voitoin 3-2 ja Mustapha Amzilin KB Trepca oli totutun suvereeni Kosovon semifinaaleissa.
Lilli Onnela oli jälleen isossa roolissa, kun Faenza eteni yllättäen lohkonsa finaaliin. Anissa Poundsin Oaklands Wolves eteni Ison-Britannian liigan välieriin.
Kesän 2025 EM-kisojen Rising Star -palkinnolla palkittu ja ammattilaisuransa Partizan Belgradissa käynnistänyt Susijengin nuori tähti ja järvenpääläisen Beat Basketin kasvatti Miikka Muurinen, 211 cm ja 19 vuotta, siirtyy tulevaksi kaudeksi Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:han. Muurisen sai riveihinsä legendaarisen John Caliparin valmentama kestomenestyjä Arkansas.
Helmi Tulonen pääsi juhlimaan Slovakian liigan pronssimitaleja. Lotta-Maj Lahtisen Araski pelasti sarjapaikkansa kauden päätösottelussa ja Lilli Onnela oli ilmiliekeissä Italiassa.