1.10.2012 Koripallon I divisioonassa alkavalla kaudella pelaava helsinkiläisjoukkue Torpan Pojat on julkaissut tukun sopimuksia kauden kynnyksellä. ToPo lähtee perjantaina (5.10.) käynnistyvään divisioonakauteen Mikko Mantereen valmentamana joukkueella, jota tähdittää liigaympyröistä tutut Elias Kajander, Tuukka Kulha ja Sad Niskanen.
Elias Kajander johdattaa ToPon divarikauteen.
Myös Sad Niskanen nähdään ToPo-paidassa perjantaina alkavalla kaudella. Kuvat: Francois Perthuis.
Valmennusvastuun ToPossa ottava Mikko Mantere on urallaan ehtinyt tehdä pitkän päivätyön Vantaan Pussihukissa. Lisäksi hän valmensi kaudella 2008-09 Järvenpään Koripalloseuraa I divisioonassa ja kaudella 2009-10 Keravan Energia Teamia samassa sarjassa. Viime kaudella Mantere valmensi osan kautta naisten SM-sarjassa pelannutta Keravaa.
Mantere on kolmas valmentaja, joka on seuran toimesta liitetty ToPon uudeksi käskyttäjäksi. Seura ei ole virallisilla kanavillaan kommentoinut kahta aiempaa valmentajayritystä alkuperäisten uutisointien jälkeen, mutta tällä kertaa sekä seura että valmentaja vahvistivat sopimussuhteen.
- Aika haastavat lähtökohdathan tässä on, kun kaikki on laitettu parissa viikossa käytännössä täysin uusiksi. Lähtötilanne huomioiden homma alkaa näyttää jo ihmeen hyvältä ja joukkuekin on nyt rungoltaan kasassa. Vaikka rosteri tästä vielä vahvistuu, niin tällä rungolla päästään jo hyvin vauhtiin. Tavoitteet tarkentuvat kauden edetessä, mutta keskeistä on nyt saada ToPon ympärille taas huomattavasti enemmän hymyileviä ihmisiä ja tehdä rajusti töitä paremman helsinkiläisen koripallotulevaisuuden eteen, kertoo innostunut Mantere.
Mantereen apuna valmennuksessa toimii Sauli Silvonen, jonka piti alun perin toimia myös pelaajana. Selkävaivat pitävät kuitenkin Silvosen ainakin toistaiseksi poissa parketeilta.
ToPon kotimaisen rungon alkavalla kaudella muodostavat Elias Kajander, Tuukka Kulha, Sad Niskanen, Harri Hohteri, Mikko Jämsä ja Stefan Beatovic. Pelinrakentajan paikalle ToPo on kiinnittänyt amerikkalaispeluri Devin Gintyn. 188-senttinen Ginty teki kevääseen 2011 päättyneellä seniorikaudellaan San Diegon yliopistolle keskimäärin 8,5 pistettä ja antoi 2,0 syöttöä.
Kajander, Niskanen ja Hohteri ovat kaikki entisiä topolaisia. Kajander ja Hohteri olivat mukana pari vuotta sitten voittamassa ToPolle liigahopeaa ja Niskanen viime kaudella pronssia. Viime kaudella Kajander pelasi SM-hopeaa saavuttaneessa Joensuun Katajassa.
Myös Jämsä on topolaisille tuttu, sillä Hyvinkään Pontevan kasvatti on edustanut kaksi viime kautta ToPo A-poikien SM-sarjassa ja miesten I divisioonassa. Kulha on edustanut viime kaudet liigatasolla Lappeenrannan NMKY:tä ja Helsingin Panttereiden kasvatti Beatovic pelasi viime kauden Porvoon Tarmossa I divisioonaa.
ToPo aloittaa divisioonakautensa herkullisella paikallispelillä Tapiolan Honkaa vastaan Töölön Kisahallissa tulevana perjantaina 5.10. klo 18.30.
Bisons Loimaa kaatoi Jyväskylä Basketball Academyn 94-86 I divisioona A:n avausfinaalissa. Raholan Pyrkivä oli puolestaan toistamiseen PuHu Junioreita vahvempi I divisioona B:n puolella 81-77.
Torpan Pojat nappasi toisen voiton ja samalla paikan I divisioona A:n välieriin. B:n sekä naisten I divisioonan puolella kolme joukkuetta varmisti välieräpaikan sunnuntaina.
Lauantaina miesten I divisioona A:n välieriin tiensä raivasivat JBA sekä Kipinä Basket. Bisons Loimaa siirsi voitolla ratkaisun tiistaille.
Miesten I divisioona A:n ja B:n sekä naisten I divisioonan puolivälieräsarjojen ensimmäisiä osia pelattiin torstaina.
Osa miesten I divisioona A:n ja B:n sekä naisten I divisioonan puolivälieräsarjoista käynnistyi keskiviikkona.
Miesten I divisioonat pyörähtävät käyntiin kauden 2022–23 osalta lokakuun ensimmäisellä kokonaisella viikolla. Sarjojen mestarit ovat selvillä viimeiseen huhtikuun loppuun mennessä.
Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjapaikat pelikaudelle 2022–23. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 10 sarjalisenssiä. Kaikkiaan viidessä pääsarjassa nähdään ennätykselliset 64 joukkuetta.
Aluehallintovirastot ovat tehneet tai ovat tekemässä päätöksiä koskien yleisötilaisuuksien ja yleisten kokousten järjestämistä koronapandemian aikana. Tilaisuuden järjestäjä voi ottaa käyttöön koronapassin, jolloin aluehallintoviraston määräämiä rajoituksia ei tarvitse noudattaa.
Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjapaikat pelikaudelle 2021–22. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 10 sarjalisenssiä. Suurin muutos nähdään miesten I divisioona B:ssä sekä naisten I divisioonassa, joiden joukkuemäärät kasvavat.
Korisliigassa viime kaudella pelannut kaarinalainen Ura Basket ilmoitti Koripalloliitolle ettei se hae Korisliigan sarjalisenssiä kilpailuvuodelle 2021–22. Muissa huippu- ja kilpakoripallosarjoissa kaikki urheilullisesti sarjaan oikeutetut joukkueet hakivat sarjalisenssejä.
Mikael Aalto valittiin I divisioona A:n parhaaksi pelaajaksi, I divisioona B:n paras oli Eemi Luukkonen. Naisten I divisioonan Vuoden pelaajaksi valittiin Sanni Salonen. Mestaruutta juhlineen Salon Vilppaan toiminnanjohtaja Marko Vihiniemi palkittiin Vuoden seurajohtajana.
Suomen Koripalloliiton liittohallitus on hyväksynyt aikuisten pääsarjaryhmän esitykset naisten Korisliigan, miesten I divisioona A ja B:n sekä naisten I divisioonan seurakokousten muutosehdotukset liittyen sarjasta putoamiseen.
Naisten Korisliigassa ja miesten sekä naisten divisioonissa pelataan otteluita kyseisenä ajanjaksona mutta ilman yleisöä.
Uudellamaalla sekä Päijät-Hämeen sairaanhoitopiirin alueella pelattavat viikonlopun ottelut pelataan Aluehallintoviraston ohjeiden mukaisesti ilman yleisöä.
Seurojen tuli sunnuntaihin mennessä ilmoittaa, pelaavatko ottelut ilman yleisöä vai siirretäänkö ottelut. Uudenmaan osalta päätöstä päivitetään loppuviikosta, kun mahdollisista uusista määräyksistä kerrotaan.
Koronakoordinaatioryhmä linjasi kokouksessaan 19.11.2020, että pääkaupunkiseutu on siirtynyt koronaepidemian leviämisvaiheeseen. Korisliiga ja muut pääsarjat jatkuvat pienin muutoksin, Eteläisellä alueella aikuisten harrastetoiminnassa, senioreiden SM-sarjoissa ja Unified-sarjoissa sarjatoiminta keskeytetään loppuvuodeksi.
Suomen Koripalloliitto on yhdessä pääsarjaseurojen sekä asiantuntijoiden kanssa valmistellut yhteisen toimintaohjeen, jonka avulla halutaan tehdä ottelutapahtumasta mahdollisimman turvallinen niin pelissä mukana oleville kuin katsojillekin.
Suomen Koripalloliitto on päättänyt tarkentaa ohjeistusta kasvomaskin käytöstä ottelutapahtumissa koronapandemian aikana.
Korisliiga ja kaikki muut suomalaisen aikuiskoripallon pääsarjat siirtyvät Nelonen Median omistamaan Ruutuun monivuotisella sopimuksella.
Naisten Korisliigan ja naisten sekä miesten I divisioonien otteluohjelmat kaudelle 2020-21 on julkaistu. Naisten Korisliiga käynnistyy 8.10. Sekä naisten että miesten divisioonat starttaavat lokakuun puolessa välissä.