Valtakunnallinen haku koripallon yläkoululeiritykseen lukuvuodelle 25–26 on nyt käynnissä

5.5.2025 13:19 Suomen Olympiakomitean urheiluakatemiaohjelmaan kuuluvaa valtakunnallista yläkoululeiritystä järjestetään koripallon osalta Kisakallion, Varalan, Kuortaneen sekä uutuutena Pajulahden urheiluopistoissa.

Hakuaikaa on kesäkuun 30. päivään saakka. Valtakunnallinen yläkoululeiritys on tarkoitettu tavoitteellisessa kilpaurheilussa mukana oleville 7–9-luokan opiskelijoille (2010–2012 syntyneet).

Täksi vuodeksi uutena paikkana mukaan tulee Pajulahden urheiluopisto, jossa yläkoululeiritystä tarjotaan 7-luokkaisille (2012 syntyneet).

Yhteistyöverkoston keskeisimpiä tehtäviä on huippu-urheilijoiden ja huipulle pyrkivien urheilijoiden valmennuksen tukeminen ja tehostaminen sekä urheilijoiden opiskelun tukeminen. Leirityksessä yhdistetään tavoitteellinen koulunkäynti ja päivittäisen urheilutoiminnan kehittäminen leiritystoiminnan avulla.

Toimintaa on toteuttamassa eri tahojen ammattilaisverkosto, jonka päätehtävä on tarjota tukea kokonaisvaltaisesti nuoren urheilijan arkipäivään. Leirillä opetellaan taidot ja tuodaan työkalut taitojen kehittämiseen ja niitä harjoitellaan ja toteutetaan leirien välisellä ajalla jokapäiväisessä arjessa. Tarkoituksena on tukea urheilijan ympärillä olevaa tukiverkostoa, eli kehitystyötä tehdään urheilijan lisäksi yhteistyössä kodin, koulun ja seuran kanssa. Painopisteenä leiritysjärjestelmässä ovat koulu ja opiskelu, elämäntaidot sekä urheilullinen kehittyminen.

Ryhmiin voivat hakea 2012 syntyneet urheilijat (7.lk ryhmät), 2011 syntyneet (8.lk ryhmät) sekä 2010 syntyneet urheilijat (9.lk ryhmät). Haku on valtakunnallinen avoin haku ja valinnat suoritetaan hakemuksiin sekä mahdollisiin haastatteluihin perustuen. Hakija voi hakea samalla lomakkeella Kisakallion, Varalan, Kuortaneen ja Pajulahden urheiluopistojen leirityksiin.

Leiriaikataulu

Yläkouluviikot Kisakallio 2025-2026

     
 

7.lk:

 

 

vko 39

22.-25.9.2025

 

vko 47

17.-20.11.2025

 

vko 4

19.-22.1.2026

 

vko 12

16.-19.3.2026

     
 

8.-9.lk:

 

 

vki 38

15.-18.9.2025

 

vko 46

10.-13.11.2025

 

vko 3

12.-15.1.2026

 

vko 13

23.3.-26.3.2026

     
     

Yläkouluviikot Pajulahti 2025-2026

 

7.lk:

 

 

vko 39

22.-25.9.2025

 

vko 46

10.-13.11.2025

 

vko 5

26.-29.1.2026

 

vko 13

23.3.-26.3.2026

     
     

Yläkouluviikot Varala 2025-2026

     
 

Koripallo YKL

 

 

vko 41

6.-9.10.2025

 

vko 49

2.-5.12.2025

 

vko 7

9.-12.2.2026

 

vko 15

7.-10.4.2026

     
     

Yläkouluviikot Kuortane 2025-2026

     
 

7.lk:

 

 

vko 35

25.-28.8.2025

 

vko 47

20.-23.10.2025

 

vko 4

19.-22.1.2026

 

vko 16

13.-16.4.2026

     
 

8.-9.lk:

 

 

vki 40

29.9.-2.10.2025

 

vko 45

3.-6.11.2025

 

vko 5

26.-29.1.2026

 

vko 17

20.-23.4.2026

Haku valtakunnalliseen yläkoululeiritykseen kaudelle 2025-2026

Valinta valmennusryhmiin lukuvuodelle 2025-26

  • Tieto valinnoista perjantaihin 11.7.2025 mennessä

Täytä hakukaavake >>

Lisätietoja:

Kisakallion Urheiluopiston internetsivut koripallon yläkoululeiritystä koskien (mm. leirien ajankohdat): Kisakallion Urheiluopisto

Varalan Urheiluopiston internetsivut yläkoululeiritystä koskien: Varalan Urheiluopisto

Kuortaneen Urheiluopiston internetsivut yläkoululeiritystä koskien: Kuortaneen Urheiluopisto

Pajulahden Urheiluopiston internetsivut yläkoululeiritystä koskien: Pajulahden Urheiluopisto

---

Ilkka Palviainen
040 4413380
ilkka.palviainen@basket.fi

 
6.5.2024 08:23 Pelaajat

Valtakunnallinen haku koripallon yläkoululeiritykseen lukuvuodelle 24–25 on nyt käynnissä

Suomen Olympiakomitean urheiluakatemiaohjelmaan kuuluvaa valtakunnallista yläkoululeiritystä järjestetään koripallon osalta Kisakallion, Varalan sekä Kuortaneen urheiluopistoissa.

20.6.2022 13:19 Pelaajat

Valtakunnallinen haku koripallon yläkoululeiritykseen lukuvuodelle 22-23 päättyy 30.6.

Suomen Olympiakomitean urheiluakatemiaohjelmaan kuuluvaa valtakunnallista yläkoululeiritystä järjestetään koripallon osalta Kisakallion sekä Varalan urheiluopistoissa. Hakuaikaa on kesäkuun 30. päivään saakka.

17.5.2021 10:00 Pelaajat

Valtakunnallinen haku koripallon yläkoululeiritykseen lukuvuodelle 21-22 on käynnistynyt

Suomen Olympiakomitean urheiluakatemiaohjelmaan kuuluvaa valtakunnallista yläkoululeiritystä järjestetään koripallon osalta Kisakallion sekä Varalan urheiluopistoissa. Hakuaikaa on kesäkuun 30. päivään saakka.

6.5.2020 08:21 Pelaajat

Valtakunnallinen haku koripallon yläkoululeiritykseen lukuvuodelle 20-21 on käynnistynyt

Suomen Olympiakomitean urheiluakatemiaohjelmaan kuuluvaa valtakunnallista yläkoululeiritystä järjestetään koripallon osalta Kisakallion ja Varalan urheiluopistoissa. Hakuaikaa on kesäkuun 30. päivään saakka.

13.12.2019 13:15 Seurauutinen

Seurauutisia #31: Susi Campus tarjoaa pelaajille ja opettajille ammattilaisten vinkkejä koripalloharjoitteluun

Tiesitkö Susi Campus -nettipalvelun olemassaolosta? Susi Campuksen ideana on tarjota lapsille, nuorille, opettajille sekä valmentajille tietoa ja käytännön vinkkejä koripalloharjoitteluun - kootusti yhdestä paikasta. Susi Campus toimii myös Koripalloliiton valmentajakoulutuksen oppimisympäristönä.

10.7.2019 09:46 Valmentajat

Tiina Sten toimii Slovenian Summit -tyttökoristapahtuman pääorganisaattorina

Slovenian Postojnassa järjestettävä FIBA Euroopan suurin tyttökoristapahtuma kerää Euroopasta tyttöpelaajien lisäksi naisvalmentajia ja -erotuomareita viisipäiväiselle leirille 11.7.-15.7. Entinen naisten maajoukkuepelaaja Tiina Sten toimii tapahtumassa isossa roolissa.

3.6.2019 13:15 Koripalloliitto tiedottaa

Tunnetut urheilijat antoivat kasvonsa Et ole yksin -kampanjalle

Tunnetut urheilijat seitsemästä lajista ovat mukana epäasiallisen käytöksen ja häirinnän vastaisessa kampanjassa. Väestöliiton ja suomalaisen urheilun yhteishankkeessa tarjotaan jatkossa urheiluseuroille konkreettisia työkaluja epäasiallisen käytöksen vähentämiseksi.

11.1.2019 18:27 Susijengi

Tule tekemään Susijengin MM-karsintaottelua – vapaaehtoisten haku käynnissä

Miesten koripallon MM-karsintaottelu Suomi–Ranska pelataan torstaina 21.2.2019 Espoo Metro Areenalla. Iloiseen ja osaavaan vapaaehtoisten joukkoon haetaan nyt uusia vapaaehtoisia. MM-karsintaottelun järjestämisessä tarvitaan noin 100 vapaaehtoista erilaisiin ottelu- ja tapahtumatoteutuksen tehtäviin. Hakuaikaa on 27.1. saakka.

22.8.2018 09:14 Koripalloliitto tiedottaa

Muutoksia koripallon virallisiin pelisääntöihin

Tähän juttuun on koottu FIBA:n sääntömuutoksen tärkeimmät kohdat. Muutokset astuvat Suomessa voimaan 1.9.2018.

Et ole yksin -palvelu vähentämään ja ehkäisemään epäasiallista käytöstä ja häirintää

Koripalloliitto on mukana Et ole yksin -palvelussa, joka tarjoaa puhelimessa ja chatissa tukea, apua ja neuvontaa urheilua harrastaville nuorille, aikuisille, vanhemmille ja huoltajille. Väestöliiton ja urheilujärjestöjen yhteishankkeella pyritään takaamaan, että jokainen voi harrastaa urheilua turvassa.

Näytä lisää vastaavia