21.12.2012 Hallitsevan miesten Suomen mestarin Nilan Bisonsin alkusyksyn käynnistymisvaikeudet jäivät väliaikaisiksi. Korisliigan siirryttyä joulutauolle on Bisons voittanut 18 ottelustaan 15 ja viimeisestä 15 ottelustaan yhtä lukuun ottamatta jokaisen. Ensimmäistä täyttä kauttaan Biisoneissa pelaavan Ville Mäkäläisen, 27, mukaan joukkueen suoritusvarmuus on kasvanut mestaruuden voittamisen myötä.
Loimaan Liikuntahallin lehtereillä nähtiin alkusyksystä paikoin huolestuneita katseita, kun Bisons aloitti kautensa voittamalla vain yhden kolmesta ensimmäisestä ottelustaan ja hakemalla vain täpärästi voitot Kouvoista, Vilppaasta ja Korikobrista seuraavissa peleissään.
Syksyn kuluessa ja joulun lähestyessä Biisonit on ollut kuitenkin Korisliigassa aivan omassa kastissaan. Joukkue on voittanut 15 viimeisestä ottelustaan 14, ja loimaalaisten ainoa tappio viimeiseen kahteen kuukauteen on tullut viime kevään finaalivastustajansa Joensuun Katajan kotikentällä.
– Meillä oli omat ongelmamme ihan kauden alussa. Maajoukkuepelaajat palasivat remmiin vain viikko ennen kauden alkua. Kimmo (Muurinen) loukkaantui ihan kauden alussa ja kesti aikansa, että hän pääsi mukaan kuvioihin, arvioi uransa 300. runkosarjaottelun keskiviikkona pelannut Bisons-laituri Ville Mäkäläinen.
– Nyt paketti on aika hyvin kasassa. Samat jätkät pelaavat toista kautta yhdessä ja mestaruuden voittamisen jälkeen suoritusvarmuus on ollut vielä viime kauttakin korkeammalla tasolla. Meillä on sen verran rutiinia peruspelaamisessamme, että vaikka emme olisi joka matsissa parhaimmillamme, pystymme kääntämään ottelut lopussa voitoksemme.
Ensimmäisellä liigakaudellaan mestaruuteen kiilannut Bisons erottui muista liigajoukkueista ilmiömäisessä kyvyssään kääntää tiukat ottelut voitokseen. Tällä kaudella loimaalaiset ovat hakeneet voittonsa eri käsikirjoituksen mukaan. Joukkue on voittanut viidestätoista ottelustaan yhdeksän vähintään 20 pisteen erolla.
– Liigan kärjen ja häntäpään joukkueiden suurin ero on siinä, että kärkipään joukkueet pystyvät ottamaan vastustajan aseet pois paljon tehokkaammin. Toisaalta jos me pääsemme oikeaan rytmiin kärkijoukkueita vastaan, pystymme hakemaan voittoja isolla erolla myös kärkipään joukkueista, Mäkäläinen miettii.
Runkosarjakauden kohokohtina Mäkäläinen pitääkin Bisonsin otteluita muita liigan kärkijoukkueita vastaan. Nuori liigapaikkakunta Loimaa on nauttinut eritoten Bisonsin ja Tampereen Pyrinnön välisistä kohtaamisista.
– Pyrinnön ja meidän välille tuli jo viime kevään välierissä pieni ”rivalry”. Tunteet olivat pinnassa kentällä ja katsomossa. Tälläkin kaudella molemmat Pyrintö-matsit ovat olleet hienoja kohtaamisia, hymyilee Mäkäläinen.
– Ja kyllähän nämä pelit Kauhajokea, Kotkaa, Katajaa ja vastaavia vastaan aina sytyttävät ihan omalla tavallaan. Joukkueet valmistautuvat niihin pitkään ja pelaajat ovat valmiit antamaan kaikkensa joukkueen eteen. Hyvää preppausta pleijareita varten.
Mäkäläinen vaihtoi kasvattajaseuransa Namika Lahden edustusjoukkueen peliasun Biisoni-pukuun kesken viime talven. Kokenut tsemppari toi ”glue guyn” ominaisuudessa loimaalaisille viimeisen puristuksen, joka johti nousijajoukkueen suoraan mestaruuteen.
Mäkäläinen on nyt kotiutunut Loimaalle ja nauttii päivittäin pikkupaikkakunnan tunnelmasta, joka on lajia kohtaan jopa fanaattinen.
– Loimaalla on mukava asua. Kaikki on lähellä ja turhaa aikaa ei mene matkustamiseen. Koripallo näkyy katukuvassa. Jos vaikka kauppareissulle menee yksin, ilman kommentteja ei kaupasta ulos pääse, laituri nauraa.
Loimaan huippu-urheiluilmiö nousi suomalaisen urheilumaailman huulille viime keväänä, kun Bisons haki koripallon miesten Suomen mestaruuden ja paikallinen Hurrikaani lentopallon SM-hopeaa.
Bisonsilla on mahdollisuus kasvattaa Loimaan kokoa Suomen urheilukartalla entisestään tammikuussa, sillä organisaatio on ehdolla Suomen Urheilugaalassa peräti kahdessa yleisöäänestyskategoriassa: vuoden urheilumarkkinointiteko sekä vuoden sykähdyttävin urheiluhetki. Urheilutoimittajien äänestyksissä Bisons on puolestaan ehdolla vuoden joukkueeksi ja joukkueen päävalmentaja Greg Gibson vuoden valmentajaksi.
– Bisons on organisaatio, jonka taustahahmot tekevät päivittäin todella paljon töitä kehittääkseen toimintaansa. Urheilugaala-ehdokkuutemme on suuri kunnianosoitus etenkin seuraihmisille. Voitto missä tahansa kategoriassa olisi suuri kunnianosoitus paitsi Loimaalle ja Bisonsille, myös koko Suomi-korikselle, odottaa Mäkäläinen.
Anniina Äijänen pääsi Trevison kanssa lähelle nousua Italian Serie A1:een, mutta jatkoaikatappio vesitti nousuhaaveet. Kokonaisuudessaan sekä Äijäsen että Trevison kausi oli vahvasti plusmerkkinen.
Alexander Madsen edusti viime kaudella katalonialaisseura Lleidaa, joka lähti ACB-liigaan sarjanousijana. Joukkue onnistui uusimaan paikkansa sarjassa, mutta Madsenin kauteen mahtui omat haasteensa.
Susijengin takamies Edon Maxhunilla oli tapahtumarikas kausi. Hän aloitti kauden Ranskassa, käväisi Italiassa ja päätti sen Turkissa.
Elias Valtonen pelasi hyvän kauden Espanjan ACB-liigan Granadassa, vaikka joukkueen kausi päättyi harmillisesti putoamiseen. Seuraavaksi Valtonen suuntaa katseensa kohti elokuun EM-kotikisoja.
Sara Bejedin ensimmäiseen ammattilaisvuoteen mahtui ylä- ja alamäkiä. Hän uskoo debyyttikauden oppien kantavan tulevaisuudessa.
Helmi Tulosen, 26, kausi Italian Serie A1:ssä päättyi ikävästi putoamiseen. Henkilökohtaisella tasolla Tulonen pelasi kuitenkin jälleen hyvän kauden.
Perttu Blomgrenin, 23, toiseen kauteen Euroopan korisparketeilla mahtui paljon. Hän aloitti kauden Sarajevossa, Bosniassa ja päätti sen Latvian liigan finaaleissa Ventspilsin riveissä. Susijengiläisistä Severi Kaukiainen pääsi juhlimaan Viron mestaruutta ja valittiin pudotuspelien MVP:ksi.
Remu Raitanen pääsi kauden aikana kokemaan Slovakian ja Islannin erilaisen koripallotavat ja -kulttuurit. Vuosi oli Raitaselle kaikkinensa antoisa.
Roosa Lehtorannan ja Saarlouis Royalsin hieno kausi Saksan Bundesliigassa tuli päätökseen, kun joukkue hävisi finaaleissa Kelternille. Kokonaisuudessaan kausi oli kuitenkin positiivinen finaalitappiosta huolimatta.
Lotta-Maj Lahtisella oli monivaiheinen kausi, joka alkoi Belgiassa ja päättyi Espanjassa. Kokonaisuudessaan Lahtinen näkee ottaneensa pelaajana taas askeleita eteenpäin.