Vilpas loppukauden sopimukseen Samuel Haanpään kanssa

7.2.2020 20:34 Kokenut laitahyökkääjä Samuel Haanpää on solminut loppukaudeksi sopimuksen Salon Vilppaan riveihin.

Samuel Haanpää on tuttu näky myös Susijengin paidasta. Kuva: Ville Vuorinen

Kuluvan viikon Salon Vilppaan mukana treenanneen Samuel Haanpään kanssa on sovittu loppukauden pelaajasopimuksesta. 33-vuotias Haanpää on ollut toista kautta pelaamatta mutta on Vilppaan tiedotuksen mukaan osoittanut tämän viikon treeneissä olevansa hyvässä kunnossa ja valmis hyppäämään Viikinkien mukaan loppukauden ajaksi. Loukkaantumisista kärsineelle Vilppaalle Haanpää tuo runsaasti kokemusta ja heittovoimaa. Laiturin paperiasiat saatiin kuntoon pikaisella vauhdilla perjantaina, joten mies nähdään Vilppaan rosterissa jo sunnuntaina, kun joukkue matkaa Tampereelle Pyrinnön vieraaksi.

Haanpää on Keravan Kori-80:n kasvatteja ja siirtyi Yhdysvaltoihin pelaamaan poikkeuksellisesti jo high school -iässä. Kaksi yliopistovuottaan hän pelasi maanmiehensä Shawn Huffin rinnalla Valpraiso Crusadersin paidassa. Sittemmin Haanpää on Korisliigan ohella pelannut Ranskassa, Espanjassa, Kyproksella, Ruotsissa ja Argentiinassa.

Henkilöt

Asiat

 
5.12.2023 10:00 Korisliiga

Seagullsin Mar’Qualen Grant Korisliigan marraskuun kuukauden pelaaja

Voitosta voittoon marraskuussa marssineen Helsinki Seagullsin Mar’Qualen Grant on valittu kuukauden parhaaksi pelaajaksi.

4.12.2023 15:02 Korisliiga

Kouvojen valmennustiimi uusi sopimuksensa – Jyri Lehtonen jatkaa päävalmentajan paikalla

Kouvojen miesten Korisliiga-joukkue jatkaa samoissa tutuissa käsissä kaudelle 2024–25.

4.12.2023 13:13 Korisliiga

Uuden-Seelannin maajoukkuepelaaja Jordan Ngatai Pyrintöön

Jordan Ngatai, 30, pelasi Uuden-Seelannin maajoukkueessa syyskuun MM-kilpailuissa. Pyrintö on hänen ensimmäinen eurooppalainen seuransa.

4.12.2023 10:53 Korisliiga

Antero Lehto nousi Korisliigan kaikkien aikojen kolmospyssyksi

Tampereen Pyrinnön 39-vuotias Antero Lehto on nyt miesten Korisliiga runkosarjan kaikkien aikojen ykkönen onnistuneissa kolmen pisteen heitoissa.

2.12.2023 21:28 Korisliiga

Mikael Aalto ja Topias Palmi ottivat mittaa pistekarkeloissa – Korihait vei voiton tuplajatkoajan jälkeen

Otteluvoittoja miesten Korisliigassa juhlivat tänään sarjataulukon kärkikolmikko Korihait, Helsinki Seagulls ja BC Nokia.

1.12.2023 20:28 Korisliiga

Kultaranteinen Koivisto siivitti Vilppaan jälleen yhteen vierasvoittoon – Mäntynen Kouvojen voitto-ottelun pistehai

Miesten Korisliigassa Salon Vilpas ja Kouvot saivat kumpikin vierasvoiton.

1.12.2023 20:04 Suomen Cup

Suomen Cupin rankingit vahvistettu – Final Fourin aikataulu julkaistu

Naisten ja miesten Suomen cupin Final Four -joukkueet ja tammikuussa Urhea-hallissa pelattavien välierien aikataulut ovat nyt vahvistettu.

30.11.2023 12:20 Korisliiga

Ville Selkeelle 500 Korisliigan ottelua täyteen

Erotuomari Ville Selkee jakoi 500. kerran oikeutta miesten pääsarjaottelussa, kun hän tuomitsi keskiviikkona pelatun Tampereen Pyrinnön ja Kauhajoen välisen ottelun.

29.11.2023 20:29 Korisliiga

Kataja lunasti viimeisen lipun Suomen Cup -välieriin – Pyrintö yllätti Kauhajoen

Miesten Korisliiga-illan voitot merkittiin Tampereen Pyrinnölle, Kouvoille ja Kataja Basketille, joka ansaitsi samalla paikan miesten Suomen Cupissa.

28.11.2023 20:43 Korisliiga

Korisliigan kärkipäässä käy kova kuhina – Seagulls taivutti Korihait, mutta Nokia pysyy kannoilla

Miesten Korisliigassa otteluvoittoja keräsivät Helsinki Seagulls, BC Nokia ja Salon Vilpas.

27.11.2023 12:56 Korisliiga

Ville Karhu HBA:sta Kataja Basketiin

Joensuulainen Kataja Basket saa täydennystä miehistöihinsä. Seuran riveihin liittyy 19-vuotias Ville Karhu, joka on edustanut I Divisioona A:ssa pelaavaa Helsinki Basketball Academya (HBA) syksystä 2021.

25.11.2023 19:00 Korisliiga

Korihait epäsi Pyrinnöltä ensimmäisen vierasvoiton – Kataja ja Bisons kamppailivat kalkkiviivoille asti

Miesten Korisliigassa nähtiin kaksi kotivoittoa, kun Korihait ja Kataja Basket puolustivat onnistuneesti kotikenttiään.

24.11.2023 20:47 Korisliiga

Kobrat tyly vieras Nokialla – Mäntysen tehoilta ei riittänyt Seagullsia vastaan

Miesten Korisliigan otteluvoitot merkittiin Kobrille ja Helsinki Seagullsille.

22.11.2023 20:47 Korisliiga

Tyree Eady ratkoi voiton Vilppaalle virhevaikeuksien täyttämästä trilleristä

Miesten Korisliigassa Salon Vilpas taivutti Lahti Basketballin niukalla piste-erolla.

22.11.2023 20:45 FIBA Europe Cup

Katajalle avausvoitto FIBA Europe Cupin lohkovaiheen päätösottelussa

Suomalaisjoukkueiden tie FIBA Europe Cupissa päättyi keskiviikkona lohkovaiheeseen. Kataja Basket kaatoi slovakialaisen Levicen päätösottelussa. Kauhajoki puolestaan taipui kotikentällään kyproslaiselle AEK Petrolinalle.

22.11.2023 13:55 Suomen Cup

Naisten ja miesten Suomen Cupin Final Four -joukkueet selviävät marraskuun lopussa

Suomen Cupin huipennukseen selviytyy molempien sarjojen rankingin neljä parasta joukkuetta. Final Four -turnaus järjestetään 19.–21. tammikuuta Urhea-hallissa, Helsingissä.

21.11.2023 08:48 Korisliiga

Pyrinnön valmennukseen muutoksia: Tero Vasell päävalmentajaksi

Mollivoittoisesti Korisliiga-kauden aloittanut Pyrintö on tehnyt muutoksia valmennukseen. Viimeiset kolme kautta Pyrinnön päävalmentajana toiminut Miikka Sopanen on vapautettu päävalmentajan tehtävistä ja hänet korvaa joukkueen apuvalmentaja Tero Vasell.

18.11.2023 20:41 Korisliiga

Korihait juhlisti vanhoja mestareita voitolla – Kobrat vei derbyn nimiinsä

Korisliiga jatkui neljällä ottelulla. Illan voittajia olivat Seagulls, BC Nokia, Kobrat ja Korihait.

17.11.2023 21:00 Korisliiga

KTP vaisun alun jälkeen 24 pisteen voittoon – Pyrintö jumiutunut sarjataulukon pohjalle

Korisliiga-illan ainoa ottelu päättyi KTP-Basketin kotivoittoon.

15.11.2023 21:48 FIBA Europe Cup

Kauhajoki taipui loppuhetkillä Bundesliiga-joukkue Rostockille – Kataja ei onnistunut nappaamaan avausvoittoaan

Suomalaisjoukkueet pelasivat keskiviikkona FIBA Europe Cupin alkulohkojen viidennet ottelut. Ilta ei kasvattanut suomalaisjoukkueiden voittosarakkeita.

Näytä lisää vastaavia