Danilo Barthel

207 cm / kg
Syntynyt 1970


Uutisia henkilöstä Danilo Barthel

19.8.2016 23:30 Maaottelu

Saksa haki revanssin Susijengistä Ulmissa, Suomella useita onnistujia

Kaksi viikkoa sitten Hartwall Areenalla Suomelle taipunut Saksa makseli kalavelkoja kotiyleisönsä edessä, kun Susijengi kukistui perjantai-iltana Ulmissa 75-66 (36-25). Saksa onnistui kiskomaan ratkaisevan eron Susijengin toisen ja neljännen jakson mustilla hetkillä. Susijengin joukkuepuolustus ja onnistujien kirjo nosti illan saldon kuitenkin plussan puolelle.

Wilsonin Partizan ja Herbertin Skyliners välierävoittoihin

Jamar Wilsonin Partizan Belgrad aloitti Serbian liigan välierät odotettuun tapaan jyräämällä haastajansa FMP Belgradin 82-63 (37-27). Wilson sivalsi 12 pistettä voittajille. Saksan Bundesliigan välierissä Frankfurt Skyliners sai viimein voittotilinsä auki Ulmia vastaan kolmannessa osaottelussa murskapistein 85-54 (42-30).

Wilsonin Partizan jatkaa voittamattomana Serbiassa

Jamar Wilsonin Partizan jatkaa voittokulkuaan Serbian pääsarjan B-jatkolohkossa, kun belgradilaiset voittivat lauantai-iltana Mega Leksin 94-89 (41-33). Petteri Koposen 16 pistettä ei riittänyt BC Himkille VTB-liigan välierien toisessa ottelussa Moskovan TsSKA:ta vastaan.

Wilson jälleen vedossa, Herbertin Skyliners välieriin

Jamar Wilson jatkoi oivia otteitaan Serbian Superliigan B-jatkolohkossa, kun Partizan voitti kotikentällään Konstantinin 89-73 (33-35). Gordon Herbertin Frankfurt Skyliners taas selätti kolmannen kerran Alba Berlinin Saksan Bundesliigan pudotuspeleissä ja etenee välieriin otteluvoitoin 3-0.

Salin ja Gran Canaria kumosi kolmosilla Zaragozan

Sasu Salinin Gran Canaria upotti yhteensä 18 kolmosta, kun laspalmaslaiset kaatoivat vieraissa Zaragozan 87-96 (41-47). Salin upotti kolmosensa neljä viidestä kooten vielä kahdella kakkosella 16 pistettä. Petteri Koposen BC Himki taas voitti vieraskentällä niukasti Nymburkin 90-94 (51-38).

Salin ja Gran Canaria putosivat Eurocupista jatkoajan jälkeen

Sasu Salinin Gran Canaria hävisi trillerin Eurocupin välierissä, kun turkkilainen Galatasaray eteni finaaleihin kahden ottelun yhteistuloksella 169-170. Ottelu oli varsinaisen peliajan umpeutuessa 90-76, joten ottelu meni jatkoajalle yhteistuloksella 165-165. Galatasaray oli piirun verran parempi jatkoajalla, jonka turkkilaiset veivät numeroin 4-5.

Salin ja Koponen voittoihin eurokentillä

Sasu Salin oli Gran Canarian pistekärki 15 pisteellä Espanjan pääsarjassa, kun laspalmaslaiset selättivät selkeästi vieraskentällä Obradoiro CAB:n 68-80 (26-39). Petteri Koponen taas pussitti 11 pistettä VTB-liigassa Himkin voittaessa latvialaisen VEF:n 79-89 (41-38).

Koponen loisti Euroliigassa

Petteri Koponen oli Himkin kirkkain tähti, kun moskovalaiset voittivat Euroliigassa Olympiakosin 98-66 (48-36). Koponen oli koko parketin pistehai nakuttaen 21 pistettä vain 17 minuutissa. Voiton myötä Himki on Euroliigan F-jatkolohkon neljäntenä, kun kahdesta jatkolohkosta neljä parasta etenevät pudotuspeleihin.

Nuutinen, Murphy ja Odabasi voittoihin eurokentillä

Lauantai-ilta oli ulkomailla pelaaville suomalaisille voitokas, kun Matti Nuutisen, Erik Murphyn ja Anton Odabasin joukkueet voittivat vastustajansa. Kreikassa putoamistaistelua käyvä ”Masa” Nuutisen Arkadikos nappasi tärkeän voiton Koroivosista niukasti 60-61 (31-30).

22.3.2016

Koposen Himki katkaisi tappioputkensa VTB-liigassa

Petteri Koposen BC Himki katkaisi neljän ottelun mittaisen tappioputkensa VTB-liigassa voittamalla vieraskentällä volgogradilaisen Krasny Oktyabrin 78-80 (31-47). Himkin uudelle päävalmentajalle Dusko Ivanovicille kyseessä oli hänen ensimmäinen voittonsa moskovalaisjoukkueen päävalmentajana.

8.3.2016 11:21 Suomalaiset ulkomailla

Wilsonille 41 pistettä neljän jatkoajan trillerissä

Jamar Wilsonin ja Partizanin Adrianmeren liigan runkosarja sai arvoisensa päätöksen, kun Partizan ja Union Olimpija tarvitsivat peräti neljä jatkoaikaa voittajan selvittämiseen. Wilson urakoi ottelussa peräti 52 minuuttia heittäen parketin korkeimman pistemäärän 41 pistettä, mutta Partizan joutui tyytymään tappioon 118-115 (44-35, 71-71, 85-85, 94-94, 107-107).

Koponen kentän pistekuningas Himkin murskavoitossa

Petteri Koponen oli liekeissä, kun BC Himki teki selvää jälkeä tšekkiläisestä Nymburkista kotikentällään 123-71 (60-29). Koponen heitti parketin korkeimman pistemäärän 24 pistettä erinomaisilla heittotarkkuuksilla: kakkoset 4/6, kolmoset 4/7 ja vapaaheitot 8/13.

Nuutisen käsi kävi kuumana Panathinaikosia vastaan

Matti Nuutinen oli joukkueensa paras pistemies, kun Arkadikos kohtasi Kreikan pääsarjassa legendaarisen Panathinaikosin. Nuutisen 17 pistettä eivät riittäneet voittoon saakka, vaan Panathinaikos vei ottelun 61-78 (38-47). Jamar Wilson taas 7 pistettä debyytissään Partizanin riveissä.

Leen Steaua Bukarestille kotivoitto Eurocupissa

Gerald Lee juniorin Steaua Bukarest voitti Eurocupin viidennellä kierroksella KK Buducnost Podgorican 81-75 (43-29) kotikentällään. Virhevaikeuksista kärsinyt Lee sai minuutteja säästeliäästi, mutta vei viimeisen minuutin lay-upillaan montenegrolaisten viimeisetkin toivonrippeet voittotaistelusta.

Huff ja Koponen tehokkaina, Koivisto ja Salin palasivat tositoimiin

Shawn Huff sivalteli 16 pistettä Saksan Bundesliigassa Ludwigsburgin hakiessa kolmannen perättäisen voittonsa ja Petteri Koponen rankaisi VTB-liigassa Nymburkia tupla-tuplalla. Loppusyksyn ja alkutalven sivussa tositoimista olleet Mikko Koivisto ja Sasu Salin palasivat puolestaan Frankfurtin ja Union Olimpijan pelaaviin kokoonpanoihin viikonloppuna.

Koponen tulessa Siperiassa, Huffin Ludwigsburg katkaisi tappioputkensa

Petteri Koponen pommitti 24 pistettä Siperiassa, kun BC Himki venytti voittoputkeaan Jenisein vieraana. Shawn Huffin MHP Riesen Ludwigsburgin kuuden ottelun tappioputki Saksan Bundesliigassa napsahti poikki, kun Ludwigsburg torppasi Mitteldeutscherin vieraskentällä pistein 66–78 (36–36).

Koposen Himki kylvetti Kalevia, Leen Ploiesti jatkaa Romanian liigakärjessä

Petteri Koposen BC Himki oli odotetun jämerä isäntä virolaista Tallinnan Kalevia vastaan ja päätti ottelun 96–60 (47–33)-voittoon. Petteri Koposen heitto upposi tehokkaasti Kalevin kiusaksi. Romaniassa Gerald Lee jr. oli taas Ploiestin parhaimmistoa Pitesti-voitossa, joka vankisti hallitsevan mestarin asemia liigakärjessä.

Ahosen Borås tasoitti välierien otteluvoitot

Roope Ahosen Borås Basket tasoitti Ruotsin Basketliganin välierien otteluvoitot Norrköping Dolphinsia vastaan voittamalla toisen osaottelun keskiviikkona pistein 87–73 (45–30). Boråsin voiton avaimet olivat tiivistynyt puolustuspeli ja amerikkalaispelaajien erinomaiset otteet.

Huff tulessa Bundesliigassa: Susijengi-laituri rymisteli 25 pistettä

Suomen Susijengin monitoimikone Shawn Huff oli tulta ja tappuraa Saksan Bundesliigan joulutaukoa edeltävällä kierroksella ja linkosi uudeksi ennätyksekseen hulppeat 25 pistettä Ludwigsburgin kohdatessa liigan parhaimmistoon kuuluvan Bonnin. Espanjassa Joonas Cavén säkitti 20 pistettä 22 minuuttiin CB Pratin lähtiessä joulutauolle Adecco Platan kakkossijalta.

16.11.2013 23:05 Suomalaiset ulkomailla

Salinin Olimpija voittoon haamuheitolla, myös Koposella ja Cavénilla hyvä ilta

Sasu Salinin Union Olimpija Ljubljana kuittasi toisen perättäisen voittonsa Adrianmeren liigassa kaatamalla montenegrolaisen KK Buducnostin vieraissa 76–78 (34–39) viimeisen sekunnin haamuheitolla. Petteri Koposen BC Himki jatkoi tappiottomana Itä-Euroopan VTB-liigassa ja Joonas Cavén pussitti avauspisteensä Espanjan ACB-liigassa.

Näytä lisää vastaavia