22.5.2016 Jamar Wilsonin Partizan jatkaa voittokulkuaan Serbian pääsarjan B-jatkolohkossa, kun belgradilaiset voittivat lauantai-iltana Mega Leksin 94-89 (41-33). Petteri Koposen 16 pistettä ei riittänyt BC Himkille VTB-liigan välierien toisessa ottelussa Moskovan TsSKA:ta vastaan.

Partizan oli ensimmäisen puoliajan selkeästi niskan päällä, mutta ei päässyt missään vaiheessa karkaamaan. Partizan keräsi puoliajalle 8 pisteen johdon, jonka Mega Leks onnistui kirimään tasoihin 62-62 päätösneljännekselle lähtiessä.
Viimeinen neljännes oli kummankin joukkueen hyökkäyksen riemuvoitto, jonka aikana Partizan oli koko ajan veitsen terällä. Fanaattisen, 5000-päisen kotikannattajajoukon riemuksi Partizan ei päästänyt Mega Leksiä ohi jylläten voittoon.
Wilson toimi jälleen sähköjäniksenä vaihdosta pussittaen 8 pistettä, hakien 3 levypalloa ja jakaen 4 syöttöä 20 minuutissa. Partizanilta kaksinumeroisille pistelukemille ylsivät Vanja Marinkovic (15/3), Adin Vrabac (14/3) ja Aleksandar Cvetkovic (13/2/4 syöttöä).
Mega Leksin ylivoimainen ykkönen oli 29 pistettä ja 10 levypalloa kirjauttanut Danilo Nikolic.
Partizanille voitto Mega Leksista oli äärimmäisen tärkeä, koska se varmisti belgradilaisille kotiedun välieriin. Partizanilla (5 voittoa, 0 tappiota) on vielä yksi ottelu B-jatkolohkossa jäljellä.
VTB-liigassa Moskovan TsSKA kontrolloi peliä Himkiä vastaan alusta loppuun voittaen 99-87 (49-43). TsSKA johtaa kolmesta voitosta ratkeavaa välieräsarjaa nyt 2-0.
Himki ajautui jo ensimmäisellä neljänneksellä altavastaajaksi, mutta nousi hetkeksi johtoon ensimmäisen puoliajan lopussa. Rutinoitunut TsSKA päätti puoliajan 8-0 ja tauolle asteltiin lukemissa 49-43.
Kolmas neljännes oli TsSKA:n ja 11 pistettä kymmeneen minuuttiin heittäneen Vitaly Fridzonin näytös, kun kotijoukkue pussitti hurjat 34 pistettä ja kasvatti johtonsa 17 pisteeseen. Himki pääsi vielä 7 pisteen päähän päätösneljänneksellä, mutta TsSKA:n aikalisän jälkeen momentum siirtyi takaisin TsSKA:lle.
Koponen pelasi erinomaisen pelin hyökkäyspäässä. Himki pisti kotijoukkueelle kunnolla kampoihin toisella neljänneksellä, jolloin 16 pistettä ja 5 syöttöä koko pelissä tehnyt Koponen oli Himkin pelin moottori. Koposen lisäksi Himkin pisteistä vastasivat Zoran Dragic (17/4), Alexey Shved (16/1) ja Tyrese Rice (16/1/4).
Milos Teodosic (15/2/6) ja Nando De Colo (12/3/9) pyörittivät TsSKA:n peliä mainiosti. TsSKA:lta peräti seitsemän pelaajaa teki yli 10 pistettä.
Saksan Bundesliigassa Gordon Herbertin Frankfurt Skyliners hävisi jatkoaikatrillerin välieräavauksessa ratiopharm Ulmille 86-90 (39-45, 78-78).
Skyliners johti peliä 3 pistettä 76-73, kun varsinaista peliaikaa oli jäljellä vajaat kaksi minuuttia, mutta Ulm vastasi tarkkakätisen Per Güntherin johdolla ja nousi 76-78-johtoon viimeisellä minuutilla. Skylinersin onneksi Jordan Theodore oli mies paikallaan vieden lay-upillaan pelin jatkoajalle.
Varsinaisella peliajalla muodostunut taistelupari Günther-Theodore ratkesi bonusajalla. Koko pelissä kuusi kolmosta upottanut Günther ratkaisi pelin kaukaa lähteneellä kolmosellaan, joka vei Ulmin ratkaisevaan 6 pisteen johtoon.
Theodoren saldo ottelussa oli 22 pistettä ja 7 levypalloa. Skylinersin muut onnistujat olivat Philip Scrubb (14/1) ja Danilo Barthel (13/7). Güntherin (19/5) lisäksi Ulmilta erottuivat Augustine Rubit (24/5) sekä Da'Sean Butler (18/4).
Viimeisen kahden kauden ajan Lassi Tuovin oikeana kätenä Yokohama B-Corsairsin valmennusjohdossa toiminut Jukka Toijala, 54, on allekirjoittanut tulevaa kautta koskevan jatkosopimuksen. Tuovi ja Toijala jatkavat japanilaisseuran valmentajina myös kaudella 2026–2027.
Tapiolan Hongan kasvatti Henna Sandvik, 23, pelaa ensi kaudella Belgian pääsarjan Phantoms Boomissa. Sandvik pelasi neljä edellistä kautta Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:ssa, jossa hän edusti ensimmäiset kolme kautta Indianaa ja viimeisen Wyomingia.
Sasu Salinin kausi Espanjassa sai harmittavan päätöksen, kun Estudiantes hävisi Primera FEB:n nousukarsintafinaalissa. Finaalit ovat käynnissä myös Belgiassa, Alankomaissa ja Mikael Jantusen Fenerbahce eteni finaaleihin Turkissa.
Susiladiesin Lotta-Maj Lahtinen on solminut jatkosopimuksen tulevasta kaudesta. Lahtinen pelaa näin toisen kautensa Pohjois-Espanjassa Vitoria-Gasteizissa sijaitsevan seuran riveissä.
Jo kaksitoista kautta Saksassa valmentanut, kahdesti Saksan Pro A:n vuoden valmentajaksi valittu ja Heidelbergin Saksan Bundesliigan välieriin asti komentanut Danny Jansson, 46, siirtyy Romanian liigassa pelaavan CSO Voluntarin päävalmentajaksi 1+1-vuotisella sopimuksella.
Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:n suomalaistulokkaiden jo entuudestaan nimekäs lista täydentyy taas yhdellä pelaajalla, kun viime vuodet Espanjassa pelannut Munkkiniemen Kisapoikien kasvatti Eetu Heinonen, 191 cm ja 20 vuotta, siirtyy Davidsonin yliopiston riveihin.
Aatu Kivimäki sai perjantai-iltana kaulaansa toisen perättäisen Slovakian liigan kultamitalin, kun Patrioti Levice myllytti BC Slovan Bratislavaa viidennessä finaalissa lukemin 126–76 (53–31). Virossa Severi Kaukiaisen ja Anton Mirolybovin BC Kalev/Cramon kausi päättyi hopealle, kun Tartto vei ratkaisevan viidennen finaaliottelun kotikentällään 85–65 (43–31).
WNBA:ssa Dallas Wings voitti kotikentällään hallitsevan mestarin Las Vegas Acesin 87-95 (53-45). Awak Kuier oli jälleen vauhdissa penkiltä, kun suomalainen tilastoi 12 pistettä, neljä levypalloa ja kaksi torjuntaa.
Suomalaisen koripallon legenda ja Susijengi-ikoni Hanno Möttölä, 49, jatkaa valmentajauraansa kansainvälisillä ammattilaiskentillä. Viime syksynä Kanadan maajoukkueen valmennusjohtoon liittynyt Möttölä ottaa seuraavaksi tuntumaa Australian NBL-liigasta, missä hän siirtyy Brisbane Bulletsiin päävalmentaja Will Weaverin valmennusryhmään.
Italian Serie A2:ssa Faenzan sarjanousuun juuri johdattanut Lilli Onnela, 20, siirtyy ensi kaudeksi yliopistokentille. Touhun Pojat Lauttasaaren kasvatti ensi kauden osoite on NCAA:n ykköstasolla pelaava Davidson.