1.4.2016 Petteri Koponen oli Himkin kirkkain tähti, kun moskovalaiset voittivat Euroliigassa Olympiakosin 98-66 (48-36). Koponen oli koko parketin pistehai nakuttaen 21 pistettä vain 17 minuutissa. Voiton myötä Himki on Euroliigan F-jatkolohkon neljäntenä, kun kahdesta jatkolohkosta neljä parasta etenevät pudotuspeleihin.

Himki nappasi ottelun kontrolliinsa jo ensimmäisellä puoliajalla Koposen ja Alexey Shvedin koritehtailun myötä. Kolmannella neljänneksellä Himkin johto venyi jo 20 pisteen ylitse, mutta lopullisen niitin voitolle löi Koponen, joka aloitti päätösneljänneksen kahdella peräkkäisellä kolmosella.
- Todella hyvä peli meiltä, mutta emme ole vielä saavuttaneet mitään. Meillä on ensi viikolla Madridissa peli, joka meidän pitää voittaa. Kaikki on meidän käsissämme, Koponen kommentoi pelin jälkeen.
- Me pidimme Olympiakosin 66 pisteessä ja teimme itse melkein 100 pistettä. Samanlaisella puolustuksella voimme voittaa kenet tahansa.
21 pisteen lisäksi Koponen jakoi 4 namupassia joukkuekavereilleen. ”Petskua” koritehtailussa auttoivat Shved (19/3) ja James Augustine (18/10/3 syöttöä). Olympiakosilta kaksinumeroisille pistelukemille ylsi vain Othello Hunter (14/7).
FIBA Europe Cupissa Gordon Herbertin luotsaama Frankfurt Skyliners eteni välieriin voittamalla kotikentällään Maccabi Rand Median 91-75 (43-38). Skyliners voitti ottelusarjan 2-1.
Skylinersin kärkinimiin kuuluivat Philip Scrubb (20/5/6), Jordan Theodore (13/2/5), Michael Morrison (13/2) ja Danilo Barthel (12/8). Maccabin ykkönen oli Mark Lyons, joka heitti 23 pistettä ja kahmi 6 levypalloa.
Viimeisen kahden kauden ajan Lassi Tuovin oikeana kätenä Yokohama B-Corsairsin valmennusjohdossa toiminut Jukka Toijala, 54, on allekirjoittanut tulevaa kautta koskevan jatkosopimuksen. Tuovi ja Toijala jatkavat japanilaisseuran valmentajina myös kaudella 2026–2027.
Tapiolan Hongan kasvatti Henna Sandvik, 23, pelaa ensi kaudella Belgian pääsarjan Phantoms Boomissa. Sandvik pelasi neljä edellistä kautta Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:ssa, jossa hän edusti ensimmäiset kolme kautta Indianaa ja viimeisen Wyomingia.
Sasu Salinin kausi Espanjassa sai harmittavan päätöksen, kun Estudiantes hävisi Primera FEB:n nousukarsintafinaalissa. Finaalit ovat käynnissä myös Belgiassa, Alankomaissa ja Mikael Jantusen Fenerbahce eteni finaaleihin Turkissa.
Susiladiesin Lotta-Maj Lahtinen on solminut jatkosopimuksen tulevasta kaudesta. Lahtinen pelaa näin toisen kautensa Pohjois-Espanjassa Vitoria-Gasteizissa sijaitsevan seuran riveissä.
Jo kaksitoista kautta Saksassa valmentanut, kahdesti Saksan Pro A:n vuoden valmentajaksi valittu ja Heidelbergin Saksan Bundesliigan välieriin asti komentanut Danny Jansson, 46, siirtyy Romanian liigassa pelaavan CSO Voluntarin päävalmentajaksi 1+1-vuotisella sopimuksella.
Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:n suomalaistulokkaiden jo entuudestaan nimekäs lista täydentyy taas yhdellä pelaajalla, kun viime vuodet Espanjassa pelannut Munkkiniemen Kisapoikien kasvatti Eetu Heinonen, 191 cm ja 20 vuotta, siirtyy Davidsonin yliopiston riveihin.
Aatu Kivimäki sai perjantai-iltana kaulaansa toisen perättäisen Slovakian liigan kultamitalin, kun Patrioti Levice myllytti BC Slovan Bratislavaa viidennessä finaalissa lukemin 126–76 (53–31). Virossa Severi Kaukiaisen ja Anton Mirolybovin BC Kalev/Cramon kausi päättyi hopealle, kun Tartto vei ratkaisevan viidennen finaaliottelun kotikentällään 85–65 (43–31).
WNBA:ssa Dallas Wings voitti kotikentällään hallitsevan mestarin Las Vegas Acesin 87-95 (53-45). Awak Kuier oli jälleen vauhdissa penkiltä, kun suomalainen tilastoi 12 pistettä, neljä levypalloa ja kaksi torjuntaa.
Suomalaisen koripallon legenda ja Susijengi-ikoni Hanno Möttölä, 49, jatkaa valmentajauraansa kansainvälisillä ammattilaiskentillä. Viime syksynä Kanadan maajoukkueen valmennusjohtoon liittynyt Möttölä ottaa seuraavaksi tuntumaa Australian NBL-liigasta, missä hän siirtyy Brisbane Bulletsiin päävalmentaja Will Weaverin valmennusryhmään.
Italian Serie A2:ssa Faenzan sarjanousuun juuri johdattanut Lilli Onnela, 20, siirtyy ensi kaudeksi yliopistokentille. Touhun Pojat Lauttasaaren kasvatti ensi kauden osoite on NCAA:n ykköstasolla pelaava Davidson.