15-vuotiaat tytöt voittoon ensimmäisessä maaottelussaan

23.7.2013 Suomen 15-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue (1998 ja myöhemmin syntyneet) nautiskeli 51–46 (28–18)-voittoon Liettuasta ikäluokkansa ensimmäisessä virallisessa maaottelussa Liettuan Anyksciaissa. Myös Suomen 15-vuotiaat pojat olivat vakuuttavia, kun Sarunas Marciulionisin koripalloakatemia kaatui Vilnassa suomalaispoikien käsittelyssä pistein 87–44 (44–30).

Harri Jokelan valmentama Suomen 15-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue oli keskittynyt ja ajan tasalla aina ottelun ylösheitosta alkaen ja kiskaisi heti kättelyssä 8-2-johdon.

 

Vaikka Liettua onnistui vielä ajoittain palaamaan peliin mukaan fyysisyydellään ja paikkapuolustuksellaan, Suomi onnistui hyvittämään liettualaisten jokaisen paluunykäisyn omalla 6-0-, 8-0-jaksollaan. Suomi pysytteli aina viimeiselle minuutille asti kymmenen pisteen johdossa, mutta Liettua vielä kaunisteli Suomen voittolukemia viime hetken koreillaan.

 

– Sikäli harvinainen ensimmäinen maaottelu, että mitään kipsiä ei ollut. Nuoret naiset olivat alusta asti keskittyneitä ja pitivät isomman, fyysisemmän joukkueen hyvin kurissa. Tässä ikäluokassa riittää vauhtia ja jalkoja, mutta parempi niin kuin että sitä joutuisi koko ajan jostain kaivamaan, hymyili päävalmentaja Jokela.

 

Kaksinumeroisille pisteille joukkueesta ylsi Kia Vaalavirta (12/3), ja Erika Kankfelt (2/9) kiskoi korkeimmat levypallolukemat. Lisäksi Elli Tapanainen (2/4/4 riistoa) keräsi Jokelan erityiskehut.

 

15-vuotiaat pojat ryöpyttivät Marciulioniksen akatemiaa

 

Maineikkaan Sarunas Marciulioniksen Akatemian koripallo-oppilaat saivat Suomen 15-vuotiailta pojilta tiistaina kylmää kyytiä.

 

Tasaisen ja runsaskorisen avausjakson jälkeen Suomen aggressiivinen joukkuepuolustus ja syöttölinjoille kohdistettu paine johtivat lukuisiin helppoihin koreihin toisessa päässä kenttää. Suomi tyylitteli lopulta 87–44 (44–30)-voittolukemat.

 

– Aivan ottelun alussa säntäilimme hieman yli-innokkaasti ja Liettua sai kymmenessä minuutissa yli puolet kokonaispisteistään, mutta sen jälkeen olimme ylivoimaisesti parempi joukkue kentällä. Ja mikä hienointa, tässä voitossa 12 pelaajaa pelasivat tasaisesti 10–21 minuuttia, 15-vuotiaiden poikien päävalmentaja Ville Tuominen kiitteli.

 

Suomen pistekärki oli Eero Innamaa (11/0) ja korkeimmat tehot viimeisteli Jyri Eboreime (12/7/6 riistoa).

 

Suomi – Liettua 51–46 (11–13, 28–18, 39–35), 15-vuotiaiden tyttöjen maaottelu, Anyksciai (Liettua) 23.7.2013

 

Suomi: Mona Luoto 2/1, Lotta-Maj Lahtinen 6/1, Reetta-Sofia Tulkki 2/0, Vilma Pöyry 7/2/3 riistoa, Marika Korpinen 2/1, Noora Parttimaa 4/0, Nenna Lindström 5/1, Elli Tapanainen 2/4/4 riistoa, Erika Kankfelt 2/9, Nea Kuisma 2/4, Helmi Tulonen 5/8, Kia Vaalavirta 12/3.

 

Sarunas Marciulionis Basketball Academy – Suomi (15-vuotiaat pojat) 44–87 (24–27, 30–44, 39–62), Vilna (Liettua) 23.7.2013

 

Suomi: Waltteri Mäkelä 7/3/4 riistoa, Tuomas Saarinen 4/1/4 syöttöä/3 riistoa, Jyri Eboreime 12/7/6 riistoa, Severi Kaukiainen 8/5/3 syöttöä, Elias Valtonen 2/1, Sakari Rajala 4/4/3 riistoa, Eero Innamaa 11/0, Teemu Knihtinen 9/2, Niki Ahola 8/4, Akseli Rikka 6/6, Hannes Koskinen 7/2, Niko Lindholm 9/7.

 
24.7.2017 Maaottelu

Suomen 16-vuotiaat pojat selättivät Bosnia-Hertsegovinan EYOF-avauksessa

Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue aloitti Euroopan Nuorten Olympiafestivaalit voitolla, kun avauspelissä Sudenpennut kaatoivat Bosnia-Hertsegovinan lukemin 79-70 (40-35). Suomen ykkönen oli 20 pistettä ja 10 levypalloa kaapinut Thomas Exaucia.

23.7.2017 Maaottelu

Suomen 20-vuotiaiden miesten EM-urakka päätökseen voitokkaasti

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue B-divisioonan EM-kisojen taival päättyi tänään Romanian Oradeassa, kun Suomi nappasi yhdeksännen sijan voittamalla kisojen päätöspelissään Hollannin 85-66 (41-26). Suomen nuorisomaajoukkueet pelasivat kokonaisuudessaan sunnuntaina viisi peliä, joista saldona oli viisi voittoa.

21.7.2017 Maaottelu

Sudenpennuilla vilkas viiden ottelun perjantai

Suomen nuorisomaajoukkueet pelasivat peräti viisi ottelua perjantaina, joista Sudenpennut nappasi neljä voittoa. 20-vuotiaat miehet päihittivät B-divisioonan EM-kisoissa Slovakian. 18-vuotiaat tytöt. 16-vuotiaat pojat ja 15-vuotiaat tytöt olivat myös voitokkaita, kun taas 18-vuotiaat pojat joutuivat tyytymään tappioon.

18.6.2017 Maaottelu

Suomen 15-vuotiaat viimeistelivät Kööpenhaminan kutsuturnauksen taistellen

Suomen 15-vuotiaalta nähtiin hyviä pelejä Kööpenhaminan kutsuturnauksen päätöspäivänä. 15-vuotiaat pojat vaihtoivat vastustajaa ja viimeistelivät Kööpenhaminan turnauksen Islannin joukkueita vastaan. Tyttöjen Blue-joukkue sijoittui sijalle 13. Suomen White-joukkue oli turnauksen 10.

17.6.2017 Maaottelu

Suomelta hyvää taistelua Kööpenhaminan 15-vuotiaiden kutsuturnauksessa

Suomen 15-vuotiaiden maajoukkueilta nähtiin Kööpenhaminan kutsuturnauksen toisena pelipäivänä pirteitä esityksiä. Suomen 15-vuotiaat pojat saivat uudet vastustajat Islannin joukkueista, kun White ja Blue -joukkueet olisivat pelanneet toisiaan vastaan sunnuntaina.

16.6.2017 Maaottelu

Suomen 15-vuotiaiden maajoukkueilla takanaan ensimmäinen päivä Kööpenhaminassa

Suomen 15-vuotiaiden poikien ja tyttöjen maajoukkueet ottivat ensiaskeleensa sudenpolulla Kööpenhaminan kutsuturnauksessa perjantaina. Suomi osallistuu turnaukseen sekä tytöissä että pojissa kahdella joukkueella.

19.6.2016 Maaottelu

15-vuotiaille tytöille kultaa ja hopeaa Kööpenhaminassa, pojat hopealle

Suomen 15-vuotiaiden tyttöjen Suomi White ja Suomi Blue kohtasivat Kööpenhaminan kutsuturnauksen loppuottelussa toisensa ja pidemmän korren veti Suomi Blue, joka voitti 69-59 (37-31). Suomen 15-vuotiaiden poikien Blue-joukkue ylsi myös turnauksen finaaliin, mutta hävisi päätösneljänneksellä fyysiselle Englannille 75-62 (24-30).

18.6.2016 Maaottelu

Suomelta kolme joukkuetta loppuotteluihin Kööpenhaminan 15-vuotiaiden kutsuturnauksessa

Suomen 15-vuotiaiden tyttöjen voittokulku Kööpenhaminan vuotuisessa kutsuturnauksessa jatkuu, kun Suomen molemmat joukkueet Blue ja White etenivät lauantaipäivän päätteeksi turnauksen loppuotteluun puhtaalla pelillä. Myös 15-vuotiaiden poikien Suomi Blue -joukkue selvisi loppuotteluun voittamalla välierissä Ruotsin Yellow-joukkueen.

26.7.2014 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt ja pojat voittoihin EM-kisossa

18-vuotiaiden tyttöjen ja poikien maajoukkueet voittivat omat pelinsä B-divisioonan EM-kisoissa. 18-vuotiaat jatkavat tappiottomina viemällä Makedoniaa ja 18-vuotiaat tytöt puolestaan etenivät kamppailemaan viidennestä sijata voittamalla Englannin.

21.7.2014 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt päättivät EM-kisojen alkulohkon puhtaalla pelillä

Kahden nuorten maajoukkuepelin päivänä 18-vuotiaat tytöt nappasivat tärkeän voiton Bosnia-Hertsegovinasta B-divisioonan EM-kisojen alkulohkon viimeisessä pelissä ja 15-vuotiaat pojat nappasivat kansainvälisten pelien kokemusta vöilleen voittamalla Liettuan Selection Teamin.

Näytä lisää vastaavia