16-vuotiaiden tyttöjen susipuolustus hyydytti Saksan

5.7.2012 Antti Koskelaisen valmentama 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue pakotti torstai-iltana Tikkurilassa Saksan 33 pallonmenetykseen ja tyylitteli A-divisioonaa pelaavista vieraistaan 63–47 (25–17)-voiton. 16-vuotiaat pojat puolestaan taipuivat viimeisellä sekunnilla Belgialle pistein 79–80 (44–36).

Tuuli Menna oli tulessa, kun 16-vuotiaat tytöt kaatoivat Saksan.

Akseli Hartikainen haki irtopalloja Belgiaa vastaan. Kuvat: Tuomas Venhola.

Ärhäkkänä saalistanut 16-vuotiaiden tyttöjen sudenpentulauma pakotti Saksalle 22 pallonmenetystä jo ensimmäisellä puoliajalla, jonka lisäksi Saksa sai aikaiseksi toisen kymmenminuuttisen aikana vain viisi vaivaista pistettä.

 

Toisessa kenttäpäädyssä Nina Augustin (5/3) järjesteli taidokkaasti omiensa peliä Tuuli Mennan (21/10) runnoessa taidolla ja voimalla palloa koriin lähietäisyyksiltä. Mennan lisäksi Suomelta löytyi hyökkäyspään onnistujia tasaisesti, ja kaikki kentällä käyneet pelaajat tekivät pisteitä.

 

– Pelisuunnitelmamme oli yksinkertaisuudessaan se, että voimme sallia Saksalle 11 pistettä jaksoa kohden, eivätkä he paljoa enempää saaneet aikaiseksi. Jos pystymme itse skoraamaan kutosella alkavan lukeman, todennäköisyytemme voittaa ovat hyvät, laskeskeli päävalmentaja Koskelainen.

 

Saksa upotti pelitilanneheittonsa 37% tarkkuudella ja sai vapaaheittoviivalta vain viisi yritystä.

 

Suomen ja Saksan 16-vuotiaat tytöt kohtaavat uudelleen Tikkurilan Urheilutalolla perjantaina klo 17:15

 

Viimeisen sekunnin heitto kaatoi 16-vuotiaat pojat

 

Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue taipui torstaina Belgialle kiperimmällä mahdollisella tavalla, kun Belgian Sami Demirtas (17/2/3 riistoa, kolmoset 4/5) upotti tarkoin pelatun kuvion päätteeksi ottelun ratkaisseen kolmosen kulmasta Suomen säkkiin loppusummerin soidessa. Belgia voitti vieraspelinsä lukemin 79–80 (44–36).

 

Suomi näytti ottelun ensimmäisellä kymmenminuuttisella karkaavan voittoon Henri Niemistön (21/1) ja Tuomas Hirvosen (13/0/3 syöttöä) jallitellessa belgialaispuolustusta, mutta Belgia pääsi paikkapuolustukseen siirryttyään rinnalle ja ohi. Päätösjaksolla Suomi kuroi vielä Belgian seitsemän pisteen (62–69)-johdon umpeen ennen kutkuttavaa loppuratkaisua.

 

– Ensimmäiset 15 minuuttia homma oli hyvin hanskassa, mutta Belgian siirryttyä paikkapuolustukseen hyökkäyspelaamisemme sekosi, harmitteli 16-vuotiaiden poikien päävalmentaja Pieti Poikola.

 

– Sinänsä hyökkäyksen sekoaminen oli ihan ymmärrettävää, sillä emme ole vielä harjoitelleet paikkaa vastaan hyökkäämistä. Hyökkäysongelmien ei kuitenkaan saisi antaa vaikuttaa puolustukseen. Hyvä kuitenkin, että vielä lopussa pystyimme nostamaan puolustuksemme intensiteettiä uudelleen.

 

Suomen terävimmät hyökkäyspelaajat olivat Niemistö ja Hirvonen. Levypallopelissä Suomen parhaimmistoa olivat Aapeli Alanen (10/6) sekä antaumuksella irtopalloihin rynnännyt Akseli Hartikainen (9/7).

 

Suomi ja Belgia kohtaavat seuraavan kerran perjantaina klo 19:30 alkavassa ottelussa Tikkurilan Urheilutalolla.

 

 

Suomi – Saksa 63–47 (15–12, 25–17, 45–35), 16-vuotiaiden tyttöjen maaottelu, Vantaa 5.7.2012

 

Suomi: Tuuli Menna 21/10, Lotta Hämäläinen 9/3/3 riistoa, Olivia Moskari 8/1, Elli Koskinen 7/2/2 blokkia, Nina Augustin 5/3, Veera Välimaa 4/2, Emilia Helle 3/3, Ninni Salmi 2/5, Lotta Eräkangas 2/2, Elina Koskimies 1/5/3 syöttöä, Iina Salmenkivi 1/1, Selina Dockery.

 

Lisätietoja: Ottelutilastot

 

Suomi – Belgia 79–80 (31–18, 44–36, 62–63), 16-vuotiaiden poikien maaottelu, Vantaa 5.7.2012

 

Suomi: Henri Niemistö 21/1, Tuomas Hirvonen 13/0/3 syöttöä, Aapeli Alanen 10/6, Akseli Hartikainen 9/7, Elias Eerikinharju 9/5, Joonas Tahvanainen 6/5/3 riistoa, Thomas van Santen 6/4, Fiifi Aidoo 3/0, Samuli Nieminen 2/1, Juho-Matti Henttonen 0/1, Joonas Pentti 0/0, Leo Machana 0/0.

 

Lisätietoja: Ottelutilastot

 
5.1.2018 17:15 Maaottelu

Sudenpennuille kolme voittoa Baltic Sea Cupin päätöspäivänä

Tallinnassa pidetty Baltic Sea Basketball Cup sai päätöksensä tänään perjantaina, kun Suomen nuorisomaajoukkueet saivat vastaansa viimeisissä otteluissaan Ruotsin. Kummatkin 18-vuotiaiden maajoukkueista ja 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue nappasivat voitot kotimatkalle, kun taas 16-vuotiaat pojat kärsivät tappion.

4.1.2018 23:50 Maaottelu

Sudenpennuille kaksi voittoa Virosta Baltic Sea Cupissa

Baltic Sea Basketball Cupin toisena päivänä Suomen nuorisomaajoukkueet kohtasivat Viron, josta 18-vuotiaiden maajoukkueet vetivät pidemmän korren, kun taas 16-vuotiaat joutuivat tyytymään tappioihin. BSBC päättyy huomenna, kun Sudenpennut saa vastaansa Ruotsin.

3.1.2018 Maaottelu

Baltic Sea Cup käyntiin, Latvialle kolme voittoa neljästä

Suomen nuorten koripallomaajoukkueet aloittivat maajoukkuevuotensa Tallinnassa vuotuisessa Baltic Sea Basketball Cupissa. Avauspäivänä Sudenpennuista vain 16-vuotiaat tytöt korjasivat nimiinsä voiton, kun jo äidinmaidosta kovuuden saavat latvialaiset olivat etevämpiä kolme kertaa neljästä.

20.8.2017 Maaottelu

16-vuotiaat tytöt kahdeksan parhaan joukkoon EM-kisoissa, 16-vuotiaiden poikien EM-kisat päätökseen

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue varmisti paikkansa B-divisioonan EM-kisojen kahdeksan parhaan joukkoon selättämällä Norjan selkeästi 23-58 (11-42). Suomen 16-vuotiaat pojat voittivat EM-kisojen viimeisessä ottelussaan Venäjän.

18.8.2017 Maaottelu

Suomen 16-vuotiaat tytöt puolustivat Viron kumoon

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue kärsi hyökkäysongelmista B-divisioonan EM-kisoissa, mutta onnistu kaikesta huolimatta kaatamaan Viron selkein numeroin 54-28 (34-14). Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue taas hävisi Saksalle EM-kisoissa.

13.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaiden tyttöjen EM-kisat päätökseen, 16-vuotiaille pojille tappio Saksaa vastaan

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue sijoittui kymmenenneksi B-divisioonan EM-kisoissa Dublinissa, kun Suomi hävisi päätöspelissään Bulgarialle. 16-vuotiaat pojat hävisivät alkulohkonsa viimeisen pelin A-divisioonan EM-kisoissa Saksalle ja kohtaa tiistaina pudotuspeleissä Liettuan.

13.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt puolustivat Hollannin kumoon

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue selätti alkukangertelun jälkeen kohenneella puolustuspelillään Hollannin B-divisioonan EM-kisoissa. Suomen 16-vuotiaat pojat hävisivät A-divisioonan EM-kisoissa Turkille.

12.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt selättivät Itävallan, 16-vuotiat pojat tappioon EM-avauksessa

Suomen 18-vuotiaat tytöt päihittivät B-divisioonan EM-kisojen ensimmäisessä jatko-ottelussaan Itävallan. Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue taas taipui A-divisioonan EM-kisojen avausottelussaan Slovenialle.

7.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat kymmenennelle sijalle EM-kisoissa, 18-vuotiaat tytöt löylyttivät Viron

Suomen 18-vuotiaiden poikien EM-urakka sai päätöksensä Slovakiassa, kun Sudenpennut hävisi Venäjälle päätöspelissään 69-75 (29-34). 18-vuotiaat tytöt taas palasivat voittokantaan B-divisioonan EM-kisoissa murskaamalla Viron ylivoimaisesti.

6.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat EM-voittoon Ukrainasta, Sudenpennuille kaksi kotivoittoa Kisakalliossa

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue pelaa huomenna EM-kisojen päätöspäivänä Venäjää vastaan yhdeksännestä sijasta, kun Suomi voitti lauantaina Ukrainan 56-70 (31-31). Suomen 16-vuotiaiden maajoukkueet taas nappasivat kotivoitot Kisakallion Susi Training Centerissä.

Näytä lisää vastaavia