16-vuotiaille EM-karsintojen avauksissa tappiot

18.4.2003 Suomen 16-vuotiaat (syntynyt 1987) koripallojuniorit avasivat EM-jatkokarsintansa Kreikassa tappioilla. Pojat kärsi Slovenialle 52-88-tappion ja tytöt hävisivät niukasti Italialle lukemin 63-68. Molempien joukkueiden pelit kaatuivat heikkoon viimeistelyyn.

Suomen pojat jäivät jälkeen slovenialaisista jo avausneljänneksellä, jonka vastus vei nimiinsä 29-15. Suomi onnistui läpi kamppailun kehnosti kahden pisteen heitoissaan – 51:llä yrityksellä syntyi vain 17 koria (33,3 %). Suomen valopilkut olivat Cedric Latimer (13/12) ja Mikko Koivisto (13/2). Lohkon muissa otteluissa Saksa voitti Belgian 80-57 ja Kreikka Bulgarian 74-64.

Tytöillä oli myös ongelmia viimeistelyn kanssa. Suomi heitti ottelussa Italiaa vastaan 53 kahden pisteen heittoa, joista onnistui vain 11 (20,8 %). Muuten Suomen peli toimi hyvin, josta kertoo mm. se, että Suomi pakotti Italian 22 pallonmenetykseen. Henna Launiainen (12/5) ja Maija Alasentie (11/4) olivat Suomen parhaat. Perjantain muissa peleissä Serbia & Montenegro kylvetti Latviaa 75-50 ja Kreikka kukisti Bulgarian 60-57.

Sekä Suomen pojat että tytöt kohtaavat lauantaina isäntämaa Kreikan. Kuuden joukkueen jatkokarsintalohkoista kolme parasta selviytyy kesällä pelattaviin EM-kisoihin.  

Slovenia – Suomi 88 – 52 (44-24), 16-vuotiaiden poikien EM-karsintaa

Heiskanen

Jouko

0/2

Pehkonen

Mikko

1/1

Kyllönen

Jarkko

9/4

Suokas

Mika

0/1

Nenonen

Juho

7/4

Järvinen

Jouko

1/3

Pinta

Tommi

0/1

Lee

Gerald Jr

0/2

Koivisto

Mikko

13/4

Laitinen

Tero

8/6

Latimer

Cedric

13/12

Italia – Suomi 68 – 63 (34-26), 16-vuotiaiden tyttöjen EM-karsintaa

Richter

Jutta

0/1

Launiainen

Henna

12/5

Rätteli

Iina

9/6

Nieminen

Katri

4/3

Valtakari

Kaisa

3/2

Sundström

Janika

2/0

Ohtonen

Fia

8/5

Alasentie

Maija

11/4

Achrén

Johanna

0/0

Ranta

Maiju

2/1

Pastak

Liisa

4/7

Vauhkonen

Pauliina

8/14

 
20.8.2017 Maaottelu

16-vuotiaat tytöt kahdeksan parhaan joukkoon EM-kisoissa, 16-vuotiaiden poikien EM-kisat päätökseen

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue varmisti paikkansa B-divisioonan EM-kisojen kahdeksan parhaan joukkoon selättämällä Norjan selkeästi 23-58 (11-42). Suomen 16-vuotiaat pojat voittivat EM-kisojen viimeisessä ottelussaan Venäjän.

18.8.2017 Maaottelu

Suomen 16-vuotiaat tytöt puolustivat Viron kumoon

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue kärsi hyökkäysongelmista B-divisioonan EM-kisoissa, mutta onnistu kaikesta huolimatta kaatamaan Viron selkein numeroin 54-28 (34-14). Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue taas hävisi Saksalle EM-kisoissa.

13.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt puolustivat Hollannin kumoon

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue selätti alkukangertelun jälkeen kohenneella puolustuspelillään Hollannin B-divisioonan EM-kisoissa. Suomen 16-vuotiaat pojat hävisivät A-divisioonan EM-kisoissa Turkille.

13.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaiden tyttöjen EM-kisat päätökseen, 16-vuotiaille pojille tappio Saksaa vastaan

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue sijoittui kymmenenneksi B-divisioonan EM-kisoissa Dublinissa, kun Suomi hävisi päätöspelissään Bulgarialle. 16-vuotiaat pojat hävisivät alkulohkonsa viimeisen pelin A-divisioonan EM-kisoissa Saksalle ja kohtaa tiistaina pudotuspeleissä Liettuan.

12.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt selättivät Itävallan, 16-vuotiat pojat tappioon EM-avauksessa

Suomen 18-vuotiaat tytöt päihittivät B-divisioonan EM-kisojen ensimmäisessä jatko-ottelussaan Itävallan. Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue taas taipui A-divisioonan EM-kisojen avausottelussaan Slovenialle.

7.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat kymmenennelle sijalle EM-kisoissa, 18-vuotiaat tytöt löylyttivät Viron

Suomen 18-vuotiaiden poikien EM-urakka sai päätöksensä Slovakiassa, kun Sudenpennut hävisi Venäjälle päätöspelissään 69-75 (29-34). 18-vuotiaat tytöt taas palasivat voittokantaan B-divisioonan EM-kisoissa murskaamalla Viron ylivoimaisesti.

6.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat EM-voittoon Ukrainasta, Sudenpennuille kaksi kotivoittoa Kisakalliossa

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue pelaa huomenna EM-kisojen päätöspäivänä Venäjää vastaan yhdeksännestä sijasta, kun Suomi voitti lauantaina Ukrainan 56-70 (31-31). Suomen 16-vuotiaiden maajoukkueet taas nappasivat kotivoitot Kisakallion Susi Training Centerissä.

4.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat säilyttivät A-divisioonapaikan, 18-vuotiaat tytöt avausvoittoon EM-kisoissa

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue varmisti A-divisoonapaikkansa neljänneksi vuodeksi putkeen EM-kisoissa voittamalla Montenegron 67-82 (39-37). Suomen 18-vuotiaat tytöt taas avasivat B-divisioonan EM-kisansa selättämällä Luxemburgin.

14.8.2016 Maaottelu

16-vuotiaille pojille toinen jättimäinen päänahka, Suomi kaatoi Serbian EM-kisoissa

Perjantaina Kreikan kaatanut Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue kumosi jo toisen Euroopan jättikoripallomaan, kun Sudenpennut voitti Serbian Puolan Radomissa pidettävissä EM-kisoissa. Suomen käsi lämpeni eilisen tapaan vasta puoliajan jälkeen ja Suomi rynni ohitse alkulohkon ykkössijoituksen varmistavaan 70-61 (26-30) -voittoon.

12.8.2016 Maaottelu

Suomen 16-vuotiaat pojat kumosivat mahtimaa-Kreikan EM-avauksessaan

Suomen 16-vuotiaiden poikien EM-kisat Puolan Radomissa pyörähtivät käyntiin tänään perjantaina. Suomi kumosi heti avausottelussaan koripallon mahtimaan Kreikan 67-74 (25-24). Robin Åvist oli ilmiliekeissä Kreikkaa vastaan upottaen 29 pistettä. Suomen 16-vuotiaat tytöt taas pelaavat B-divisioonan EM-kisoissa sijoista 5-8, kun suomalaiset hävisivät Romanialle.

Näytä lisää vastaavia