Baltic Sea Cup käyntiin, Latvialle kolme voittoa neljästä

3.1.2018 Suomen nuorten koripallomaajoukkueet aloittivat maajoukkuevuotensa Tallinnassa vuotuisessa Baltic Sea Basketball Cupissa. Avauspäivänä Sudenpennuista vain 16-vuotiaat tytöt korjasivat nimiinsä voiton, kun jo äidinmaidosta kovuuden saavat latvialaiset olivat etevämpiä kolme kertaa neljästä.

Janette Aarnio johdatti 22 pisteellään Suomen 16-vuotiaat tytöt voittoon Latviasta.

Aarnion ohella Sudenpentujen onnistujiin kuului Alexandra Ailus.

Perttu Blomgren toi laatua ja syvyyttä penkiltä 18-vuotiaille pojille.

Aarni Korkiatupa veisteli monipuoliset tilastot 16-vuotiaille pojille.

Lotta Vehka-aho naulasi 17 pistettä 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkueelle. Kuvat: Ville Vuorinen & Francois Perthuis.


Päivän ainoa voitto tuli pitkälti Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen vauhdikkaan hyökkäyspelin turvin. Sudenpennut pääsi juoksemaan viljalti nopeita hyökkäyksiä maltillisemmin pelanneiden latvialaisten selustaan – peräti 30 pisteen verran Latvian neljää vastaan.
 

Reilu viisi minuuttia ennen loppusummeria Latvia nousi kolmosella kahden pisteen päähän 69-71, mutta suomalaiset vastasivat 8-0-juoksulla, joka viimeistään ratkaisi 76-85 (30-40) -voiton Sudenpennuille.
 

– Puolustuspelissä oli ajoittaisia vaikeuksia kuten perinteisesti latvialaisia vastaan. Kaksikymmentä hyökkäyslevypalloa on ilman muuta liikaa. Varsinkin kolmannella neljänneksellä meillä oli mahdollisuus tappaa peli, mutta heidän hyökkäyslevypallojen takia emme pystyneet, päävalmentaja Jussi Räikkä aloitti.
 

– Näistä kehitytään, mutta kaiken kaikkiaan voi olla todella tyytyväinen. Maajoukkuekauden ensimmäinen ottelu ja meidän fyysinen ja henkinen valmius oli hyvä Latvian tasoista joukkuetta vastaan. Hieno suoritus koko joukkueelta.
 

Suomen onnistujiin kuuluivat mm. konkarikaksikko Janette Aarnio (22/4/5 syöttöä) ja Alexandra Ailus (8/1/4 riistoa) sekä Susanna Rentto (10/2). Aarnion hyökkäyspelaaminen ja Ailuksen tasapainoinen esitys molemmissa päissä kenttää näyttivät mallin muille, kun taas Rentto toi valtavan määrän energiaa vaihtopenkiltä.

Lisätietoja: Ottelutilastot

18-vuotiaille pojilla puolustus kuosissa

18-vuotiaiden poikien maajoukkue nousi vielä reilu puolitoista minuuttia ennen loppusummeria kahden pisteen päähän Mikael Jantusen (10/9/4 syöttöä) vapaaheitoilla. Ratkaisuhetkillä Suomen heitot kolahtivat raudoista, kun taas Latvia nakutti sisään omansa 76-69 (35-34) -voittoon.
 

– Valitettavasti Latvia sai ensimmäisellä neljänneksellä johdon ja sen jälkeen se oli jatkuvaa takaa-ajoa. Pääsimme välillä lähelle, ehkä saimme jonkin pisteen johdonkin, mutta Latvia karkasi aina uudelleen, päävalmentaja Jyri Lohikoski kertoi.
 

– Lopussa olimme siinä tilanteessa, että meidän hyvän puolustuspelin takia olisi ollut mahdollisuus voittaakin peli, mutta meidän hyökkäyspelin laatutekijät eivät olleet vielä riittävällä tasolla.
 

Suomelta kaksinumeroisille pistelukemille ylsivät Jantusen lisäksi Ville Tahvanainen (19/9) ja Jesper Granlund (10/1). Ensimmäisen maajoukkuepelinsä 18-vuotiaiden riveissä pelanneet Perttu Blomgren (9/1), Erik Sajantila (6/6(4 syöttöä) ja Alvar Michelsen (4/1) taas toivat laatua ja syvyyttä vaihtopenkiltä.
 

– Tasollisesti oikein hyvä maajoukkuevuoden aloitus. Latvia on tulevana kesänä EM-kisaisäntä ja kaikki näytti siltä, että he ovat selvästi panostamassa tähän ikäluokkaan, Lohikoski kertoi.

Lisätietoja: Ottelutilastot

16-vuotiaat pojat latoivat pisteitä liukuhihnalta

16-vuotiaissa pojissa molemmat joukkueet toivat parketille sellaista vauhtia, että katsomossakin hiki valui poskille asti. Sekä Suomi että Latvia osoittivat, että tänään korintekeminen ei ole ongelma, mutta lopulta rutinoituneemmat latvialaiset vipelsivät 119-96 (53-48) -voittoon.
 

– Meillä oli muutama liian huono jakso, joiden aikana meidän kokemattomuus vaaditussa tempossa tuli liian näkyväksi. Vastustajilta löytyi enemmän vipuvartta, päävalmentaja Antti Koskelainen kertoi.
 

– Kokonaisuudessaan opettavainen kamppailu. Saimme näkymään paljon asioita, joita toivotaankin ja teimme paljon virheitä, kuten tässä vaiheessa ja ikäluokassa kuuluukin. Jollei virheitä tapahtuisi, niin emme tekisi asioita, kuten haluamme. Tästä on hyvä lähteä eteenpäin.
 

Suomelta jokainen yhdestätoista pelaajasta pääsi pisteiden makuun, mutta edukseen erottuivat Aarni Korkiatupa (17/5/4 syöttöä/4 riistoa), Kalle Koponen (18/6) ja Lauri Kallio (14/2). Jo viime kesällä ikäluokan EM-kisoissa pelannut Korkiatupa pelasi esimerkillisesti veteraanin roolissa, kun taas Koponen ja Kallio toivat parketille heittovoimaa upottaen neljä kolmosta mieheen.

Lisätietoja: Ottelutilastot

 

18-vuotiaissa tytöissä Latvia vei voimakoripallolla

18-vuotiaissa tytöissä Latvia repäisi tahtipuikon näppeihinsä jo avausneljänneksen aikana, eikä enää luovuttanut johtoa missään vaiheessa suomalaisille. Sudenpennut roikkui päätösneljänneksellä parhaimmillaan alle kymmenen pisteen päässä, mutta lopulta Latvia jylläsi 87-70 (47-36) -voittoon.
 

– Latvia pelasi vanhaa kunnon voimakoripalloa erittäin tehokkaasti päästen nostelemaan korin läheisyydestä koreja ja helppoja pisteitä vapaaheittoviivalta. Näistä asioista johtuen emme päässeet juoksemaan kenttää ollenkaan, päävalmentaja Niko Hellman kommentoi.
 

- Tässä vaiheessa kentän juoksu oli keskiössä ja on keskitytty, että mitä siirtymissä tehdään. Puolella kentällä olemme vielä prosessin alkuvaiheissa.
 

Suomen pisterikkain oli Lotta Vehka-aho (17/3/4 riistoa), jonka korintekotaakkaa helpottivat Sara Bejedi (11/5/6 syöttöä) ja Awak Kuier (11/8). Parketin pistekärki oli Latvian Aleksa Gulbe, joka säkitti 22 pistettä ja haki seitsemän levypalloa.

Lisätietoja: Ottelutilastot
 
5.1.2018 17:15 Maaottelu

Sudenpennuille kolme voittoa Baltic Sea Cupin päätöspäivänä

Tallinnassa pidetty Baltic Sea Basketball Cup sai päätöksensä tänään perjantaina, kun Suomen nuorisomaajoukkueet saivat vastaansa viimeisissä otteluissaan Ruotsin. Kummatkin 18-vuotiaiden maajoukkueista ja 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue nappasivat voitot kotimatkalle, kun taas 16-vuotiaat pojat kärsivät tappion.

4.1.2018 23:50 Maaottelu

Sudenpennuille kaksi voittoa Virosta Baltic Sea Cupissa

Baltic Sea Basketball Cupin toisena päivänä Suomen nuorisomaajoukkueet kohtasivat Viron, josta 18-vuotiaiden maajoukkueet vetivät pidemmän korren, kun taas 16-vuotiaat joutuivat tyytymään tappioihin. BSBC päättyy huomenna, kun Sudenpennut saa vastaansa Ruotsin.

13.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaiden tyttöjen EM-kisat päätökseen, 16-vuotiaille pojille tappio Saksaa vastaan

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue sijoittui kymmenenneksi B-divisioonan EM-kisoissa Dublinissa, kun Suomi hävisi päätöspelissään Bulgarialle. 16-vuotiaat pojat hävisivät alkulohkonsa viimeisen pelin A-divisioonan EM-kisoissa Saksalle ja kohtaa tiistaina pudotuspeleissä Liettuan.

13.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt puolustivat Hollannin kumoon

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue selätti alkukangertelun jälkeen kohenneella puolustuspelillään Hollannin B-divisioonan EM-kisoissa. Suomen 16-vuotiaat pojat hävisivät A-divisioonan EM-kisoissa Turkille.

12.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt selättivät Itävallan, 16-vuotiat pojat tappioon EM-avauksessa

Suomen 18-vuotiaat tytöt päihittivät B-divisioonan EM-kisojen ensimmäisessä jatko-ottelussaan Itävallan. Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue taas taipui A-divisioonan EM-kisojen avausottelussaan Slovenialle.

7.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat kymmenennelle sijalle EM-kisoissa, 18-vuotiaat tytöt löylyttivät Viron

Suomen 18-vuotiaiden poikien EM-urakka sai päätöksensä Slovakiassa, kun Sudenpennut hävisi Venäjälle päätöspelissään 69-75 (29-34). 18-vuotiaat tytöt taas palasivat voittokantaan B-divisioonan EM-kisoissa murskaamalla Viron ylivoimaisesti.

6.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat EM-voittoon Ukrainasta, Sudenpennuille kaksi kotivoittoa Kisakalliossa

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue pelaa huomenna EM-kisojen päätöspäivänä Venäjää vastaan yhdeksännestä sijasta, kun Suomi voitti lauantaina Ukrainan 56-70 (31-31). Suomen 16-vuotiaiden maajoukkueet taas nappasivat kotivoitot Kisakallion Susi Training Centerissä.

23.7.2017 Maaottelu

Suomen 20-vuotiaiden miesten EM-urakka päätökseen voitokkaasti

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue B-divisioonan EM-kisojen taival päättyi tänään Romanian Oradeassa, kun Suomi nappasi yhdeksännen sijan voittamalla kisojen päätöspelissään Hollannin 85-66 (41-26). Suomen nuorisomaajoukkueet pelasivat kokonaisuudessaan sunnuntaina viisi peliä, joista saldona oli viisi voittoa.

22.7.2017 Maaottelu

Sudenpennuille neljä voittoa lauantaina

Suomen nuorisomaajoukkueet nappasivat neljä voittoa lauantaina. 20-vuotiaat miehet pelaavat yhdeksännestä sijasta B-divisioonan EM-kioissa, kun Sudenpennut päihittivät Unkarin 78-56 (44-36). Myös 18-vuotiaat pojat, 18-vuotiaat tytöt ja 16-vuotiaat tytöt ylsivät voittoihin.

21.7.2017 Maaottelu

Sudenpennuilla vilkas viiden ottelun perjantai

Suomen nuorisomaajoukkueet pelasivat peräti viisi ottelua perjantaina, joista Sudenpennut nappasi neljä voittoa. 20-vuotiaat miehet päihittivät B-divisioonan EM-kisoissa Slovakian. 18-vuotiaat tytöt. 16-vuotiaat pojat ja 15-vuotiaat tytöt olivat myös voitokkaita, kun taas 18-vuotiaat pojat joutuivat tyytymään tappioon.

Näytä lisää vastaavia