Carl Elliot Hongan pelintekijäksi

7.9.2009 Lokakuun alussa käynnistyvään Korisliigaan valmistautuva Espoon Honka on vahvistanut rivejään amerikkalaisella pelintekijällä. New Yorkista kotoisin oleva 26-vuotias, 193-senttinen Carl Elliot saapui Suomeen maanantaina.

- Kovana puolustajana tunnettu Elliot on isokokoinen ja monipuolinen pointti, joka pystyy tarvittaessa myös omiin ratkaisuihin. Hän syöttelee taitavasti ja on nopealiikkeisenä pelaajana myös hyvä pallonriistäjä, kuvailee Hongan päävalmentaja Gordon Herbert.

Elliot on pelannut kaksi viimeistä kauttaa NBA:n kehitysliigaa Sioux Fallsin ja Fort Waynen riveissä. Kehitysliigan jäljiltä hän ehti esiintyä edukseen edelleen Venezuelan liigan Caracasissa, joka hävisi liigan viimeisen ja seitsemännen finaalin kahdella pisteellä.


Neljän vuoden mittaisella NCAA-urallaan Elliot edusti kotikaupunkinsa kovatasoista George Washington -yliopistoa. Elliot haki toiseksi viimeisenä yliopistovuonnaan paikkaa kesällä 2006 NBA:sta, jolloin hän päätyi kuitenkin vetämään nimensä pois NBA:n varaustilaisuudesta.

Aris Thessaloniki oli kiinnostunut Elliotista

Honka-pesti merkitsee Elliotille ensimmäistä kautta Euroopassa.

- Elliot halusi tulla Eurooppaan, jossa häntä kohtaan viime kesän kuluessa kiinnostusta osoitti myös entinen Euroliigaseurani Aris Thessaloniki. Aris suunnitteli Elliotin kanssa kahden vuoden sopimusta, mutta lopullinen valinta kohdistui sitten jo aiemmin Kreikassa pelanneeseen takamieheen, kertoo Herbert.

Herbert uskoo Elliotin suhtautuvan hyvin Honkaan.

- Arisin manageri on kertonut minulle pelkkää hyvää hänestä pelaajana ja ihmisenä. Elliot istuu myös ikänsä ja kokemuksensa puolesta Hongan nuorekkaaseen joukkueeseen.

Elliotin tulon myötä Honka lähtee alkavaan kauteen kahden amerikkalaispelaajan voimin, kun aiemmilta vuosilta tuttu Monte Cummings tekee paluuta kentille polvileikkauksen jäljiltä.

Hongan kotimaisen kaartin muodostavat Jukka Matinen, Tuukka Kotti, Tuomas Iisalo, Anselmi Vanjoki, Sasu Salin, Samuli Vanttaja, Lauri Toivonen ja Carl Lindbom.

Kotin ohella Hongasta maajoukkueen EM-lisäkarsintoihin valmistautuneen Iisalon polvi operoitiin loppukesällä ja hänen odotetaan palaavan pelaavaan kokoonpanoon vuodenvaihteen tuntumassa.

 
18.4.2024 21:06 Korisliiga

Tulikuuman Topias Palmin ranne hiljensi Kisahallin – Kauhajoelta vakuuttava välieräavaus

Korisliigan välierät käynnistyivät torstaina, kun runkosarjan ykkönen Helsinki Seagulls isännöi Kauhajokea. Vilppaan avauskierroksella kaatanut Kauhajoki jatkoi loistavia otteitaan, kun se nappasi vierasvoiton Helsingistä 81–88 (39–46).

18.4.2024 12:30 Korisliiga

Korisliigan välieräennakossa Kataja ja Nokia: ”Vaikka joukkueilla olisi kuinka iso ero paperilla, playoffeissa ottelut jäävät yleensä kiinni parista pallonhallinnasta”

Kataja Basketin Thomas Tumba ja BC Nokian Tucker Richardson suhtautuvat alkavaan välieräsarjan keskenään hyvin samankaltaisin ajatuksin. Kumpikin tietää, että yksikin kriittinen pallonmenetys ja vastustaja voi päästä peruuttamattomasti niskan päälle.

17.4.2024 09:15 Korisliiga

Rakkaat viholliset välierissä: Helsinki Seagulls ja Kauhajoki mittelevät keskenään finaalipaikasta

Helsinki Seagullsin Okko Järvi ja Kauhajoen Topias Palmi odottavat kumpikin vesi kielellä välierien tunnelmaa. Seurojen välisissä kohtaamisissa on aina erityinen lataus ilmassa.

14.4.2024 19:31 Korisliiga

Kataja repi tiukan taisteluvoiton itselleen – Korisliigan välieräparit selvillä

Neljäs ja viimeinen joukkue, joka lunasti lipun miesten Korisliigan välieriin, on Kataja Basket.

13.4.2024 21:01 Korisliiga

Kauhajoen ja Vilppaan kamppailu äityi jännäriksi, mutta Eero Innamaa johti joukkueensa välieriin

Miesten Korisliigan puolivälierissä ratkesi jälleen yksi sarja, kun Kauhajoki selätti Salon Vilppaan kolmannen kerran.

12.4.2024 20:43 Korisliiga

Nokia eteni välieriin – Kataja pisteellä niskan päälle

BC Nokia selvisi kevään toisena joukkueen puolivälieristä jatkoon. Kataja Basket otti edun haltuun omassa sarjassaan.

11.4.2024 22:14 Korisliiga

Vilpas laittoi kapulan Kauhajoen rattaisiin – Seagulls eteni välieriin puhtaalla pelillä

Miesten Korisliigassa yksi neljästä puolivälieräsarjasta saapui päätökseensä.

9.4.2024 21:08 Korisliiga

Kataja tasasi tilit Korihaita vastaan – Nokialle toinen voitto Kouvoista

Miesten Korisliigassa jatkettiin puolivälieriä. Katajan Thomas Tumba juhli sekä tärkeää otteluvoittoa että uransa isointa pistesaldoa.

8.4.2024 20:41 Korisliiga

Kobrat taisteli kovaa, mutta Seagulls oli jälleen liian kova pala – Kauhajoki laittoi Vilppaan selkä seinää vasten

Miesten Korisliigassa kaksi puolivälieräsarjaa saavutti kiperän 2–0-tilanteen. Toista sarjoista johtaa kotietujoukkue, toista taas haastaja.

6.4.2024 21:22 Korisliiga

BC Nokia repi avausvoiton tuplajatkoaikatrilleristä

Korisliigan neljästä puolivälieräsarjasta viimeinen käynnistyi, ja avausvoiton otti kotietua nauttiva Nokia.

Näytä lisää vastaavia