Hongan mestaripakka pysyy koossa

13.5.2003 Kolme viimeistä Suomen mestaruutta kaapannut espoolaisjoukkue Honka panostaa tulevalla kaudella entistäkin voimakkaammin kotimaisuuteen. Joukkueen runko pysyy koossa. Jatkostaan on sopinut yhdeksän pelaajaa, jonka lisäksi Hongassa nähdään kaksi uutta kasvoa; jo aiemmin julkaistu hankinta Tuomas Iisalo sekä Torpasta siirtyvä Jukka-Pekka Väänänen.

Jatkajia Honka-paidassa ovat kapteeni Markus Hemdahl, Jukka Hemdahl, Shawn Huff, Tero Kuivalainen,Juuso Lehtimäki, Olli Nikitin, Aki Ulander, Patrik Wikberg ja Heikki Zitting. Joukkueen ringissä ovat myös espoolaiset Niklas Beilinson ja Ilkka Puotila. 

Tuorein honkalainen, vasta 18-vuotias Jukka-Pekka Väänänen, pelasi kuluneen kauden Torpassa I divisioonaa, jossa nuorukainen pussitti 12,4 pistettä ja napsi 3,4 levypalloa ottelua kohden. 

Hongan päävalmentajana jatkaa helmikuussa kaksivuotisen jatkosopimuksen allekirjoittanut montenegrolainen Mihajlo Pavicevic. Apuna valmennuksessa toimivat Martti Iivonen sekä Francisco Alvarez. 

Ilman vahvistuksia sarjaan  

- On ehdottoman tärkeää, että runkomme pysyi kasassa. Otimme joukkueeseen myös kaksi uutta nuorta potentiaalista pelaajaa. Mikäli viime kauden loukkaantumissuma ei toistu, tullaan Tapiolassa näkemään todella vauhdikasta koripalloilua. Nuorille pelaajille on luvassa rutkasti vastuuta. Kesän aikana on kuitenkin tehtävä rajusti töitä, painotti jo kesäharjoitukset käynnistänyt Pavicevic. 

Hongan mestarijoukkueesta tilanne on avoin maajoukkuetakamies Maurizio Pratesin kohdalla. Pratesi kävi kauden jälkeen selkäleikkauksessa ja tähtää takaisin ulkomaille.  

Honka suunnittelee aloittavansa tulevan kauden SM-runkosarjan puhtaasti kotimaisin voimin. Taustalla on Koripalloliiton liittohallituksen viime viikonloppuna tekemä päätös sallia tulevalla SM-kaudella ainoastaan yksi EU- ja ETA-alueiden ulkopuolinen vahvistus.

Asiat

 
Näytä lisää vastaavia