Honka kotivoittoon - Minna Mali upotti Kouvottaret vapaaheitoillaan

11.12.2018 21:14 Naisten Korisliigan tiistain ottelussa kohtasivat Tapiolan Honka sekä Kouvottaret. Ottelusta kehkeytyi jännittävä trilleri, jonka ratkaisun hetket koettiin vasta viimeisellä minuutilla. Voittoon onnistui nousemaan lopulta kotijoukkue Honka täpärästi lukemin 88-82 (46-44).

Hongan Minna Malin kylmähermoisuus vapaaheittoviivalla takasi joukkueelle voiton. Kuva: Ville Vuorinen.

Tapiolan liikuntahallilla käytiin kiihkeä ja jännittävä ottelu Hongan ja Kouvottarien välillä. Joukkueiden alkukauden kohtaamisessa Kouvottaret nappasivat voiton kotonaan, mutta tällä kertaa Honka vei voiton nimiinsä niukasti numeroin 88-82 (46-44). Seitsemäntenä sarjassa ollut Honka vei pelissä kovan päänahan, sillä kouvolalaiset ovat tällä hetkellä sarjassa jaetulla kakkostilalla PeKan kanssa. Voiton myötä Honka pääsi myös katkaisemaan kaksi ottelua kestäneen tappioputkensa.

Pelin kaikki neljännekset olivat korista koriin taistelua, eikä kumpikaan joukkue onnistunut missään vaiheessa työntämään toista kunnolla käsivarren mitan päähän päästäkseen riittävään johtoasemaan. Honka onnistui upottamaan heittonsa kaikilta etäisyyksiltä vierasjoukkuetta hieman paremmin, mutta tämä ei vielä riittänyt takaamaan voittoa irtopallojenkin jakautuessa tasaisesti.

Pieni taitekohta ottelussa syntyi, kun pelikellosta oli kulunut viimeisellä jaksolla noin seitsemän minuuttia. Johtoasemassa olleiden Kouvottarien hyökkäyspeli koki mustan hetken, jolloin pisteitä ei syntynyt liki kolmeen minuuttiin, mikä tarjosi Hongalle väylän päästä rinnalle ja ohi. Tämän jälkeen kotijoukkue ei päästänyt enää Kouvottaria johtoon. Ottelun viimeiset 30 sekuntia Kouvottaret joutui käyttämään pelikellon pysäyttämiseen ja vastustajan rikkomiseen, mutta tasoitusta ei syntynyt. Hongan Minna Malin (20/4) kahdet peräkkäiset onnistuneet vapaaheitot takasivat näin kotijoukkueen voiton Kouvottarien virhetilin ollessa täynnä.

Sidney Cook oli jälleen pysäyttämätön tykittäen ottelun suurimman pistetilin 24 pisteellä. Cook myös nappasi tämän lisäksi 13 irtopalloa, sekä avitti joukkuettaan viidellä koriin johtaneella syötöllään. Kaisa Kuisma tykitti yhteensä 12 pistettä, sekä heitti kuudesta kolmosestaan peräti neljä sisään. Alexyz Vaioletama puolestaan tehtaili lukemat 18/9.

Kouvottarien taistelijana hääri jälleen Maria Koskinen, joka pussitti sisään mojovat 22 pistettä. Sarjan levypallotilastokärki Claire Lamunu pussitti 13 pistettä sekä repi kymmenen levypalloa.

Ottelutilastot

 
12.4.2024 20:37 Naisten Korisliiga

ToPo ja Peka pelaavat Suomen mestaruudesta

Naisten Korisliigan finalistit ovat selvillä. Finaalipaikat ratkesivat, kun ToPo ja PeKa hakivat voitot illan otteluissa vieraskentiltä.

9.4.2024 21:29 Naisten Korisliiga

ToPo ja PeKa voiton päässä finaaleista

Naisten Korisliigan välierissä pelattiin kolmannet ottelut. Illan voittajilla ToPo:lla ja Peli-Karhuilla on mahdollisuus edetä finaaleihin perjantaina.

6.4.2024 20:19 Naisten Korisliiga

Kouvottaret ja FoA tasoittivat välieräsarjat

Naisten Korisliigan välierissä pelattiin toiset ottelut. Kotijoukkueet olivat jälleen vahvempia, kun Kouvottaret ja FoA avasivat voittotilinsä välierissä.

3.4.2024 21:30 Naisten Korisliiga

Kotijoukkueille voitot välieräavauksissa

Naisten Korisliigan välierät käynnistyivät kotijoukkueiden voitoilla. ToPo ja PeKa siirtyivät ottelusarjoissaan johtoon.

3.4.2024 12:35 Naisten Korisliiga

Kouvottaret hienoon kevätlentoon johdattanut Shaiquel McGruder maaliskuun kuukauden pelaaja

Upeaa kevättä pelaavan Kouvottarien Shaiquel McGruder on valittu naisten Korisliigan maaliskuun kuukauden pelaajaksi.

3.4.2024 09:14 Naisten Korisliiga

ToPo saa vastaansa Kouvottaret – PeKa ja FoA taistelevat toisesta finaalipaikasta

Naisten Korisliigan välierät alkavat tänään Helsingissä ja Kotkassa. Finaalipaikkaan vaaditaan kolme voittoa.

1.4.2024 19:12 Naisten Korisliiga

FoA nappasi välieräpaikan huimalla heittopelillä

Naisten Korisliigan neljä parasta joukkuetta on selvillä. Viimeisenä joukkueena välieriin paineli FoA, joka kaatoi vieraskentällä Pyrinnön 104-80 ja vei ottelusarjan 3-2.

30.3.2024 19:20 Naisten Korisliiga

FoA puolusti Pyrinnön nurin ja siirsi ratkaisun viidenteen otteluun

Pyrinnön ja Forssan Alun ottelusarjassa ratkaisu siirtyi ratkaisevaan viidenteen otteluun, kun FoA kaatoi kotikentällään Pyrinnön 78-49.

29.3.2024 21:18 Naisten Korisliiga

PeKa eteni jälleen välieriin

Kotkan Peli-Karhut eteni Naisten Korisliigan välieriin, kun se haki vierasvoiton Vimpelistä 90-58. Ottelusarjan PeKa vei otteluvoitoin 3-1.

28.3.2024 21:34 Naisten Korisliiga

Pyrintö taisteli välierien kynnykselle

Naisten Korisliigan puolivälierät jatkuivat yhdellä ottelulla. Siinä Pyrintö kaatoi kotikentällään FoA:n 88-82 ja siirtyi ottelusarjassa 2-1 johtoon.

Näytä lisää vastaavia