Isäntämaa Makedonia peittosi 18-vuotiaat pojat EM-kisoissa

22.7.2013 22:20 Kehno viimeistely ja isäntäjoukkue Makedonian viime neljänneksen onnistuneet kolmoset olivat myrkkyä Suomen 18-vuotiaille pojille B-divisioonan EM-kisojen viimeisessä alkulohko—ottelussa. Makedonia peittosi Suomen lukemin 68–62 (28–27) ja lähetti Suomen pelaamaan kisasijoituksista 9.-16.

Tuomas Hirvonen oli pelipäällä, kun 18-vuotiaat pojat kohtasivat Makedonian. Kuva: Francois Perthuis.

Makedonia ja Suomi väänsivät voitosta tasaväkisesti 35 minuutin ajan, kunnes kotijoukkueen Andrej Magdevski onnistui perättäisissä hyökkäyksissä kolmoskaaren takaa ja vei Makedonian 55–48-johtoon. Hetkeä myöhemmin, kun pelikellossa oli jäljellä enää runsas kolmeminuuttinen, Kristijan Nikolov heitti onnistuneella kolmosella Makedonialle 58–51-johdon.

 

Suomi kiipesi vielä viime sekunneilla kolmen pisteen päähän, mutta Makedonia piti päänsä kylmänä vapaaheittoviivalta ja aiheutti näin Suomelle kolmannen perättäisen tappion.

 

- Pelasimme sinänsä ihan ok pelin, mutta jos emme saa palloa koriin korin alta emmekä kaukaa, on todella vaikea voittaa. Meiltä puuttuu tällä hetkellä joukkueesta go to -pelaaja, joka pistäisi pallot koriin tiukoissa paikoissa, 18-vuotiaiden poikien päävalmentaja Ray Ailus kuittasi.

 

Tuomas Hirvonen (20/6/8 syöttöä) oli Makedoniaa vastaan mainiolla pelipäällä. Henri Ventoniemi (1/6) pisti korin alla makedonialaisille kovan kovaa vastaan.

 

Suomi voitti neljästä alkulohkossa pelaamastaan yhden ja pelaa loppuviikolla kisojen sijoista 9.-16.

 

Makedonia – Suomi 68–62 (14–14, 28–27, 39–36), 18-vuotiaiden poikien maaottelu, B-divisioonan EM-kisojen alkusarjaa, Strumica (Makedonia) 22.7.2013

 

Suomi: Tuomas Hirvonen 20/6/8 syöttöä, Juho-Matti Henttonen 11/1, Oskar Michelsen 8/8, Alexander Madsen 7/10, Shawn Hopkins 5/0, Aapeli Alanen 4/6, Ville Hänninen 3/5, Ville Wuorenjuuri 3/1, Henri Ventoniemi 1/6, Fiifi Aidoo 0/0, Samuli Nieminen 0/0, Valtter Kortelainen 0/0.

 
13.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt puolustivat Hollannin kumoon

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue selätti alkukangertelun jälkeen kohenneella puolustuspelillään Hollannin B-divisioonan EM-kisoissa. Suomen 16-vuotiaat pojat hävisivät A-divisioonan EM-kisoissa Turkille.

13.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaiden tyttöjen EM-kisat päätökseen, 16-vuotiaille pojille tappio Saksaa vastaan

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue sijoittui kymmenenneksi B-divisioonan EM-kisoissa Dublinissa, kun Suomi hävisi päätöspelissään Bulgarialle. 16-vuotiaat pojat hävisivät alkulohkonsa viimeisen pelin A-divisioonan EM-kisoissa Saksalle ja kohtaa tiistaina pudotuspeleissä Liettuan.

12.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt selättivät Itävallan, 16-vuotiat pojat tappioon EM-avauksessa

Suomen 18-vuotiaat tytöt päihittivät B-divisioonan EM-kisojen ensimmäisessä jatko-ottelussaan Itävallan. Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue taas taipui A-divisioonan EM-kisojen avausottelussaan Slovenialle.

7.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat kymmenennelle sijalle EM-kisoissa, 18-vuotiaat tytöt löylyttivät Viron

Suomen 18-vuotiaiden poikien EM-urakka sai päätöksensä Slovakiassa, kun Sudenpennut hävisi Venäjälle päätöspelissään 69-75 (29-34). 18-vuotiaat tytöt taas palasivat voittokantaan B-divisioonan EM-kisoissa murskaamalla Viron ylivoimaisesti.

6.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat EM-voittoon Ukrainasta, Sudenpennuille kaksi kotivoittoa Kisakalliossa

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue pelaa huomenna EM-kisojen päätöspäivänä Venäjää vastaan yhdeksännestä sijasta, kun Suomi voitti lauantaina Ukrainan 56-70 (31-31). Suomen 16-vuotiaiden maajoukkueet taas nappasivat kotivoitot Kisakallion Susi Training Centerissä.

4.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat säilyttivät A-divisioonapaikan, 18-vuotiaat tytöt avausvoittoon EM-kisoissa

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue varmisti A-divisoonapaikkansa neljänneksi vuodeksi putkeen EM-kisoissa voittamalla Montenegron 67-82 (39-37). Suomen 18-vuotiaat tytöt taas avasivat B-divisioonan EM-kisansa selättämällä Luxemburgin.

23.7.2017 Maaottelu

Suomen 20-vuotiaiden miesten EM-urakka päätökseen voitokkaasti

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue B-divisioonan EM-kisojen taival päättyi tänään Romanian Oradeassa, kun Suomi nappasi yhdeksännen sijan voittamalla kisojen päätöspelissään Hollannin 85-66 (41-26). Suomen nuorisomaajoukkueet pelasivat kokonaisuudessaan sunnuntaina viisi peliä, joista saldona oli viisi voittoa.

22.7.2017 Maaottelu

Sudenpennuille neljä voittoa lauantaina

Suomen nuorisomaajoukkueet nappasivat neljä voittoa lauantaina. 20-vuotiaat miehet pelaavat yhdeksännestä sijasta B-divisioonan EM-kioissa, kun Sudenpennut päihittivät Unkarin 78-56 (44-36). Myös 18-vuotiaat pojat, 18-vuotiaat tytöt ja 16-vuotiaat tytöt ylsivät voittoihin.

21.7.2017 Maaottelu

Sudenpennuilla vilkas viiden ottelun perjantai

Suomen nuorisomaajoukkueet pelasivat peräti viisi ottelua perjantaina, joista Sudenpennut nappasi neljä voittoa. 20-vuotiaat miehet päihittivät B-divisioonan EM-kisoissa Slovakian. 18-vuotiaat tytöt. 16-vuotiaat pojat ja 15-vuotiaat tytöt olivat myös voitokkaita, kun taas 18-vuotiaat pojat joutuivat tyytymään tappioon.

16.7.2017 Maaottelu

Sudenpennuille saman päivän aikana kaksi isoa päänahkaa, Suomi selätti Venäjän ja Kreikan

Suomen nuorisomaajoukkueet päihittivät kaksi maata suoraan Euroopan huipulta tänään sunnuntaina. 18-vuotiaat tytöt voittivat toistamiseen Venäjän Kisakallion Susi Training Centerissä, kun taas 18-vuotiaat pojat voittivat tiukasti kahdella pisteellä Kreikan. 20-vuotiaat miehet hävisivät Belgialle B-divisioonan EM-kisoissa.

Näytä lisää vastaavia