Italia karisti Suomen korisnaiset kannoiltaan päätösjaksolla

17.8.2008 Suomen naisten koripallomaajoukkue kärsi avaustappionsa EM-karsinnoissa. Italia käytti neljännen jakson 12-0-irtiottoa apunaan karistaessaan puoli tuntia sinnikkäästi taistelleen Suomen kannoiltaan. Italian voittolukemat merkitään historiankirjoihin 77-62 (47-39).

Euroopan A-divisioonan B-lohkon avauspelissään Bosnia-Hertsegovinan keskiviikkona voittaneen Suomen hyökkäyspeli meni lukkoon Italiaa vastaan päätösneljänneksellä. Samalla myös Suomen puolustusote herpaantui.

Suomi nousi Cagliarin illassa kahden pisteen päähän (62-60) italialaisista 31 peliminuutin kohdalla, kun Reetta Piipari onnistui kolmosessaan ja Tiina Sten heitti korin lähietäisyydeltä. Seuraavat viisi minuuttia Italia vei kuitenkin 12-0 ja pääsi tavoittamattomaan 74-60-johtoon.

- Painotimme ennen ottelua, että vain puolustamalla voimme voittaa näitä otteluita. Pelasimme 35 minuuttia kelpo koripalloa, valitettavasti se ei riitä näissä peleissä, kommentoi naisten päävalmentaja Domingo Diaz.

- Pylly nousi väärässä kohdassa ylös omassa puolustuspelissä. Toisaalta vastassa oli niin kova puolustus, jollaista emme ole aiemmin kohdanneet, lisäsi apuvalmentaja Jukka Mantere.

Turkki keskiviikkona Tapiolaan

Suomen jokerikortti ottelussa oli Minna Sten. Tulevalla kaudella Catz Lappeenrantaa edustava Sten oli vauhdissa etenkin kamppailun alkupuolella. Hänen yhdeksän pisteen turvin Suomi johti ottelua 17-16. Parhaimmillaan Suomen johto kävi pariin otteeseen kolmessa pisteessä, viimeksi tilanteessa 28-25.

Italian 196-senttinen Kathrin Ress (25/9) oli Suomelle liian kova luu purtavaksi ja sentterinsä tahdittamana Italia kiihdytti Suomesta ohi, eikä enää johtoasemaansa luovuttanut. Puoliajalla Italia johti 47-39.

Stenin siskokset Minna ja Tiina olivat Suomen joukkueesta ainoat pelaajat, jotka ylsivät kaksinumeroisiin pistelukemiin. Tiina heitti 16 ja Minna Sten 15 pistettä, joista 13 puoliaikaan mennessä. Heta Korpivaara saalisti yhdeksän ja Michaela Moua kahdeksan pistettä. Reetta Piipari jakeli ensimmäisellä puoliajalla kuusi koriin johtanutta syöttöä, mutta jäi toisella puoliskolla italialaispuolustuksen pihteihin.

- Minnan esitys oli ilahduttava. Hän joutui kentälle normaalia aiemmin, kun Niina Laaksonen sai kaksi nopeaa virhettä. Minnan ohella "Mixu" (Moua) oli meidän parhaimmistoa. Hän otti Italian ainoan tähden Simona Ballardinin pelistä pois puolustuksellaan heti kättelyssä, kehui Mantere.

- Lisäksi 18-vuotiaiden kisoista suoraan Italiaan lentänyt Kia (Ignatius) suoriutui tehtävästään hyvin. Miinuspuolelle tuli menetyksiä, mutta hänestä tulee olemaan hyötyä joukkueelle seuraavissa peleissä.

Seuraavaksi Suomi kohtaa kotikentällään Tapiolan Urheiluhallissa Turkin. Ottelu pelataan ensi keskiviikkona (20.8.) klo 19 alkaen. Lauantaina Turkki voitti lohkon toisessa ottelussa Puolan kotonaan 75-69.

Italia – Suomi 77 – 62 (47–39), naisten Euroopan A-divisioonaa, Cagliari (Italia) 16.8.2008

Ottelun täydelliset tilastot ja muita tilastoja löytyy kansainvälisen koripalloliiton nettipalvelusta, osoitteesta www.fibaeurope.com.

Reetta Piipari

6/3

/6 syöttöä/5 riistoa/6 menetystä

Mari Puustinen

2/0

 

Kia Ignatius

0/1

 

Sanna Helenius

2/1

 

Sandra Välikoski

0/0

 

Niina Laaksonen

4/5

 

Heta Korpivaara

9/5

 

Riikka Lehtonen

0/0

 

Tiina Sten

16/3

/6 menetystä

Piia Harkko

0/0

 

Minna Sten

15/6

 

Michaela Moua

8/8

/5 virhettä

Jaksot: 23-24, 24-15, 15-16, 15-7. Suomen heittoprosentit: 1P 78,9 % (15/19), 2P 46,3 % (19/41), 3P % 21,4 (3/14).



Lisätietoja: /maajoukkueet/naisten_maajoukkue/
 
21.11.2018 22:53 Susiladies

Romania pinnisti Susiladiesin ohi EM-karsintojen päätösottelussa

Susiladiesin kolmen neljänneksen johto ei riittänyt Cluj-Napocassa, kun Romania ravasi väkisin rinnalle ja lopulta ohitse 71-60 (28-34). Täten Susiladies jäi ilman voittoja EM-karsinnoissa.

17.11.2018 21:26 Susiladies

Susiladies pisti voittamattoman Slovenian tiukille Töölössä

Töölön Kisahallissa Slovenia eteni vuoden 2019 EM-kisoihin nitistämällä Susiladiesin 68-88 (27-41). Suomi pisti oivasti kampoihin E-karsintalohkoa puhtaalla pelillä dominoivaa Sloveniaa vastaan, mutta vieraiden pelirutiini oli lopulta liikaa.

15.2.2018 Maaottelu

Ranska tyly emäntä Susiladiesille 5000 katsojan edessä

Suomen naisten koripallomaajoukkue eli Susiladies hävisi EM-karsintaottelun hallitsevaa EM-hopeamitalisti Ranskaa vastaan 5000 silmäparin edessä Brestissä. Susiladies pelasi rohkeasti ja ennakkoluulottomasti, mutta kivenkova Ranska oli liian iso pala purtavaksi 90-40 (44-23) -tappiossa.

14.2.2018 Maaottelu

Susiladiesille vastaan ärsytetty Ranska

Suomen naisten koripallomaajoukkue eli Susiladies saa tänään vastaansa maajoukkueikkunan toisessa EM-karsintaottelussa Ranskan Brestissä. Hallitseva EM-hopeamitalisti hävisi yllättäen lauantaina oman karsintaottelunsa Slovenialle.

11.2.2018 Maaottelu

Susiladiesin nuori laituri Elina Arike: ”Maajoukkueessa yhteishenki on todella tärkeää”

Susiladiesin Elina Arike pelasi lauantaina vasta toisessa virallisessa naisten maaottelussaan. Pirteästi taistellut HBA-laituri uskoo saavansa maajoukkueryhmityksessä kehitystä pelikovuudessa ja pelin lukemisessa.

10.2.2018 Maaottelu

Romania karkasi EM-karsinnoissa Susiladiesilta

Suomen naisten maajoukkue eli Susiladies kärsi tappion Töölön Kisahallissa pelatussa EM-karsintaottelussa Romaniaa vastaan. Taru Tuukkasen 24 pisteen ja 17 levypallon loistopeli ei riittänyt, kun romanialaiset karkasivat toisella neljänneksellä kohti 59-80 (31-47) -voittoa liki kuudensadan silmäparin edessä.

12.1.2018 07:00 Maaottelu

Naisten EM-karsintaottelun Suomi–Romania liput myyntiin

Naisten maajoukkue jatkaa vuoden 2019 kisoihin tähtääviä EM-karsintoja helmikuussa, kun se kohtaa Töölön Kisahallissa Romanian 10.2. klo 14. Lipunmyynti otteluun käynnistyy tänään perjantaina 12.1. klo 9.

15.11.2017 23:59 Maaottelu

Slovenia karkasi Susiladiesilta Celjessä

Suomen naisten maajoukkue eli Susiladies hävisi EM-karsintaikkunansa toisen ja viimeisen ottelun Slovenialle Celjessä. Prässäävä ja fyysinen Slovenia pakotti Suomen runsaisiin pallonmenetyksiin, joiden myötä kotijoukkue karkasi jo ensimmäisellä puoliajalla kohti 97-57 (54-23) -voittoa.

15.11.2017 Maaottelu

Annika Holopaisella selvät aseet Slovenian kaatoon

Suomen naisten maajoukkue, Susiladies, jatkaa EM-karsintojaan keskiviikkona kohtaamalla vieraskentällä Slovenian. Annika Holopaisen mukaan Ranska-tappiosta on otettu opiksi ja katseet suunnattu Slovenian kaatoon.

11.11.2017 Maaottelu

EM-hopeamitalisti Ranska odotetun kova pala Susiladiesille

Suomen koripallomaajoukkue eli Susiladies hävisi selkeästi EM-karsintaottelussa hallitsevalle EM-hopeamitalisti Ranskalle Töölön Kisahallissa. Isokokoinen, urheilullinen ja taitava Ranska pisti jo avausneljänneksellä pelin pakettiin jyräten kohti 44-103 (23-61) -voittoa.

Näytä lisää vastaavia