Jukka Toijala johdattaa Steaua Bukarestin Romanian liigan pudotuspeleihin

10.4.2017 Kesken kauden romanialaisseura Steaua Bukarestin päävalmentajaksi siirtynyt Jukka Toijala aloittaa urakkansa Romanian liigan pudotuspeleissä tiistaina. Toijala ja Steaua Bukarest kohtaavat pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella Pitestin.

Jukka Toijala toimii Steaua Bukarestin päävalmentajana. (Kuva: Ville Vuorinen)

Toijala otti Steauan ohjakset käsiinsä helmikuun lopussa. Hän joutui sopeutumaan romanialaisen koripallon saloihin nopeasti, mutta puolentoista kuukauden pesti on sujunut Toijalalta hyvin.

- Tässä on omat haasteensa. Luin, että Iisalon Tuomaksen pitää Saksassa peluuttaa kahta saksalaista kentällä koko ajan ja meillä on sääntönä, että yksi romanialainen pitää olla koko ajan kentällä. Se tuo valmentajalle pohdittavaa miten rakentaa viisikoita, mutta maassa maan tavalla. Tässä on joutunut nopeasti ymmärtämään peliä, Toijala kertoo.

Romanian liigassa pelattiin ensin kaksinkertainen runkosarja, jonka jälkeen joukkueet jaettiin sarjasijoituksen perustella ylempään ja alempaan jatkosarjaan. Kauden päätteeksi Steaua sijoittui kuuden joukkueen ylemmässä jatkosarjassa kolmanneksi ja saa pudotuspeleissä vastaansa Pitestin. Toijalan alaisuudessa joukkueet ovat kohdanneet kahdesti ja molemmat voittivat kotiottelunsa.

Ottelusarja alkaa Steauan kotikentällä, kun se isännöi tiistaina ja torstaina Pitestiä, jonka jälkeen joukkueet pelaavat ensi viikolla Pitestissä tarvittaessa kaksi ottelua. Välieräpaikkaan vaaditaan kolme voittoa.

- Meillä on laajempi materiaalia ja heillä on yksi paljon pelannut romanialaispelaaja sivussa. Järjestelmä on hieman erikoinen, kun pelaamme kaksi peliä kotona muutaman päivän sisään ja sitten viikon päästä kaksi peliä vieraissa ja sen jälkeen peli kerrallaan. Se on erilainen kuin mihin Korisliigassa tottui.

Steaualla on otteluparissa kotietu, joka on Romaniassa isossa roolissa. Steaua on hävinnyt kauden aikana viisi kotiottelua, joista kaksi tuli sarjakärki Cluj'ta vastaan. Toijalan aikana ainoa kotitappio tuli nimenomaan Cluj’ta vastaan.

- Meillä on erikoinen sali, johon mahtuu 500 katsojaa ja se on sellainen luola. Kotikentästä on meille ehdottomasti hyötyä. Meidän pitää pystyä pelaamaan hyvin myös vieraissa. Edellinen vieraspelimme Cluj'ta vastaan oli erinomainen ja johdimme peliä pitkään, vaikka pelasimme vajaalla kokoonpanolla. Se osoitti, että olemme lähellä.

Toijalan mukaan Cluj lähtee pudotuspeleihin ennakkosuosikkina, mutta hän uskoo vakaasti myös Steauan menestysmahdollisuuksiin.

- Cluj on todella kova ja he ovat satsanneet paljon, sillä heillä on kahden miljoonan euron budjetti. Oradea on viime kauden mestari ja ne kaksi joukkuetta ovat varmasti suurimpia suosikkeja. Jos me pystymme saavuttamaan oman tasomme, meillä on mahdollisuudet mihin vain. Meidän täytyy vain mennä päivä, harjoitus ja peli kerrallaan. Pelaajatilanteemme on hyvä, sillä meillä on nyt koko joukkue kasassa, mutta Sharaud Curry on vielä hieman loukkaantuneena eikä ole täydessä iskussa, valottaa Toijala.

Lisätietoja: Romanian liiga

Henkilöt

 
1.12.2025 22:38 Suomalaiset ulkomailla

Lilli Onnela nauttinut suuresta vastuusta – ”Aluksi tuli vähän shokkina”

Lilli Onnela otti tällä kaudella ensimmäisen askeleensa ulkomaille, kun hän siirtyi italialaisseura Faenzaan. Onnela on päässyt heti joukkueeseen ja maahan hyvin sisään ja ottanut ison roolin.

26.11.2025 11:36 Susijengi

Elias Valtonen EM-kisamenestyksen jälkeen: ”Katseet on käännetty eteenpäin”

Elias Valtonen, 26, paistatteli kirkkaimmissa parrasvaloissa syyskuun EM-pudotuspeleissä täysonnistumisillaan Serbiaa ja Georgiaa vastaan. Ikimuistoisen EM-kisakesän jälkeen Susijengi valmistautuu pitkään MM-karsintarupeamaan ja Valtonen muistuttaa, että viime vuosien kehitysaskelista huolimatta töitä on tehtävä hartiavoimin arvokisaputken jatkamiseksi.

24.11.2025 14:16 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantunen vei Euroliigan suomalaiskohtaamisen – ”Eipä saanut tehtyä pisteitä”

Perjantaina Beogradska Arenan pätsissä tarjottiin suomalaisittain harvinaista herkkua, kun kentällä nähtiin samanaikaisesti kaksi Susijengin pelaajaa Miikka Muurisen Partizanin isännöidessä Mikael Jantusen Fenerbahcea. Jantunen pääsi ottelun jälkeen paukuttelemaan henkseleitään voiton kunniaksi.

17.11.2025 23:15 Suomalaiset ulkomailla

Edon Maxhuni palasi tuttuun maahan – ”Ranska on sopinut minulle hyvin”

Edon Maxhuni palasi vaiherikkaan viime kauden jälkeen täksi kaudeksi takaisin Ranskaan tehdessään sopimuksen Gravelines-Dunkerquen kanssa. Maxhuni on ollut alkukaudesta joukkueensa ehdottomia avainpelaajia.

11.11.2025 10:22 Suomalaiset ulkomailla

Alexander Madsen teki seurapäätöksensä EM-kisojen jälkeen – ”Luotin, että työpaikka löytyy kyllä”

Alexander Madsen teki päätöksen uudesta seurastaan EM-kisojen jälkeen suostuttuaan kreikkalaisseura Karditsan sopimustarjoukseen. Madsen on kauden edetessä ottanut isompaa roolia joukkueessa ja lähtee hyvässä vireessä tuleviin MM-karsintoihin.

3.11.2025 20:16 Suomalaiset ulkomailla

Sara Bejedi ottanut askeleita eteenpäin Turkissa – ”Olen saanut jo paljon oppia”

Sara Bejedi siirtyi kesällä kovaan Turkin liigaan Botasin joukkueeseen ja on ottanut heti ison roolin joukkueessa. Bejedi odottaa innolla myös ensi viikolla alkavia EM-karsintoja.

27.10.2025 15:57 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salin uudessa tilanteessa Espanjassa – ”Meri-ilma ei tuoksu”

Kymmenen Espanjan ACB-kauden jälkeen Sasu Salin pelaa ensimmäistä kauttaan kakkostason Estudiantesissa. Uuden sarjatason lisäksi Salin on saanut totuttautua suurkaupungin sykkeeseen.

20.10.2025 23:41 Suomalaiset ulkomailla

Lotta-Maj Lahtinen aloittanut vahvasti Espanjassa – ”Sujunut positiivisesti”

Lotta-Maj Lahtinen pelaa jo kolmatta kauttaan Espanjan kovassa LF Endesassa. Täksi kaudeksi hän siirtyi Araskin joukkueeseen ja on aloittanut kauden erinomaisesti.

15.10.2025 10:13 Suomalaiset ulkomailla

Ilari Seppälä nauttii suurta vastuuta Unkarissa – ”Ei tunnu väsy”

Ilari Seppälä on aloittanut toisen kautensa Unkarin liigassa pelaavan Kecskemetin joukkueessa. Täksi kaudeksi hän sai tuttua seuraa, kun Okko Järvi siirtyi joukkuekaveriksi.

6.10.2025 16:38 Suomalaiset ulkomailla

Elina Koskimies palasi Saksaan voittamaan mestaruuden

Elina Koskimies siirtyi yhden Suomessa vietetyn kauden jälkeen takaisin ulkomaille palaten tuttuun maahan Saksaan. Seura on kuitenkin uusi, kun hän teki sopimuksen Saarlouis Royalsin kanssa.

Näytä lisää vastaavia