Koposen Bologna todisti Trevison iskukyvyn

26.3.2011 Hyvänä kotijoukkueena tunnettu Benetton Treviso haki Italian Serie A:n lauantain ainoassa kohtaamisessa 79-71 (38-37)-voiton Petteri Koposen Virtus Bolognasta. Bologna sinnitteli vielä viisi minuuttia ennen loppua pisteen päässä, mutta Trevison viime hetkien hurmioheitot takasivat voiton kotijoukkueelle.

Petteri Koponen nikkaroi lauantaina 13 pistettä Trevisoa vastaan.

Gordon Herbertin Skyliners päihitti Anton Mirolybovin Mitteldeutscherin.

Samuel Haanpää oli heittopäällä keskiviikkona. Kuvat: Francois Perthuis, Ville Vuorinen ja LegaDue Pictures.

Bologna johti ottelua viimeisen kerran aivan kolmannen jakson alussa lukemissa 38-40, jonka jälkeen Treviso siirtyi johtoon Devin Smithin kolmosella. Seuraavat 15 tehokasta peliminuuttia joukkueet leikkivät kissaa ja hiirtä Trevison kasvattaessa kolmeen kertaan johtonsa yli kahdeksan pisteen, mutta Bolognan kuroessa joka kerta eron umpeen.

Viisi minuuttia ennen ottelun loppua Bologna nousi Kelvin Riversin kolmosella pisteen päähän tilanteeseen 63-62 ja vielä Trevison seuraavien onnistumisten jälkeen Riversin toisella kolmosella kolmen pisteen päähän, 68-65. Loppuhetkillä Bologna onnistui kuitenkin järjestäen kavennusyrityksissään ja Treviso nakutteli viimeiset pisteet vapaaheittoviivalta.

Petteri Koponen kuului Bolognan terävimpään kärkeen urakoimalla 33 minuutissa 13 pistettä (kakkoset 3/5, kolmoset 2/6, vapaaheitot 1/2), kaksi levypalloa, neljä korisyöttöä, yhden riiston ja neljä virhettä. Koposen lisäksi kentän hahmoja olivat Bolognan Kelvin Rivers (19/8) ja Kennedy Winston (16/5/5 syöttöä) sekä Trevison Devin Smith (22/4/3 syöttöä) ja Donatas Motiejunas (22/3/3 riistoa).

Tappio oli Bolognalle toinen perättäinen. Joukkue on hakenut runkosarjassa 12 voittoa ja 11 tappiota.

Skyliners voittoon Bundesliigan suomalaiskohtaamisessa

 

Gordon Herbertin valmentama Frankfurt Skyliners haki odotetun vierasvoiton Anton Mirolybovin valmentamasta Mitteldeutscherista Saksan Bundesliigan lauantain ainoassa ottelussa.

Mitteldeutscher aloitti ottelun hyvällä taisteluilmeellä ja sinnitteli vielä tauolla kahden pisteen päässä, mutta kolmannella jaksolla kotijoukkueen takuupelaajat alkoivat väsyä Skylinersin puolustuksen puristuksissa. Frankfurtilaiset vei ratkaisevalle karkumatkalle DaShaun Wood (27/3), joka johdatti joukkueensa voittoon pistein 58-70 (32-34).

Kimmo Muurinen oli virhevaikeuksissa ja pelasi ottelussa 19 minuuttia. Muuriselle merkittiin ottelussa kaksi pistettä (kakkoset 1/4), kaksi levypalloa, yksi syöttö, yksi riisto, yksi menetys sekä neljä virhettä.

Skyliners jatkaa Bundesliigan toisella sijalla saldonaan 22 voittoa ja seitsemän tappiota. Mitteldeutscher pysyttelee Bundesliigan jaetulla toiseksi viimeisellä sijalla seitsemällä voitolla ja 22 tappiolla.

Kotin Ferraran pudotuspelihaaveille kolaus

 

Tuukka Kotin Naturhouse Ferraran pudotuspelihaaveet kärsivät kovan kolauksen lauantaina, kun pudotuspelipaikkaa Ferraran tavoin metsästävä Jesi nipisti kotikentällään voiton pistein 74-72 (37-21).

Jesi kävi parhaimmillaan 20 pisteen karkumatkalla ennen kuin Ferrara sai koneensa käyntiin. Ferrara nousi kolmannen ja neljännen jakson kolmossumalla taistelemaan voitosta, mutta lopussa Jesin veteraanisentteri Michele Maggiolin kolmonen varmisti voiton kotijoukkueelle.

Kotti joutui ahtaalle Jesin korinaluspuolustuksessa ja nosteli 26 minuutissa vain neljä pistettä (kakkoset 1/8, vapaaheitot 2/2). Kotti kaapi myös kuusi levypalloa, riisti pallon kerran ja menetti kolmasti. Kentän tehokkaimmat olivat Maggioli (25/12) ja Ferraran Jermaine Boyette (23/7).

Jesi nousi voitollaan LegaDuen viimeiselle pudotuspelisijalle 13 voitolla ja 12 tappiolla. Ferrara on voittanut vastaavasti 10 voittoa ja hävinnyt 15 kertaa, kun runkosarjaa on pelaamatta kuusi kierrosta.

Haanpää hyvässä heitossa, Navarralle voitto

 

Myös Samuel Haanpään Palencian mahdollisuudet pudotuspelipaikkaan ajautuivat yhä kauemmaksi, kun Navarra haki Palenciasta 65-68 (36-41)-vierasvoiton Espanjan kakkosliiga Adecco Oron keskiviikkokierroksella.

Navarra johti ottelua numeroissa 14-25 ennen kuin Palencia heräsi peliin mukaan vaihtopenkiltä saapuneen Haanpään heitoilla. Tiukan ottelun loppuhetkillä pallonmenetykset koituivat kuitenkin kotijoukkueen turmioksi.

Haanpää sivalsi 27 minuutissa 12 pistettä (kakkoset 1/2, kolmoset 3/5, vapaaheitot 1/2) ja noukki viisi levypalloa. Lisäksi Haanpäälle merkittiin neljä menetystä ja kolme virhettä. Adrian Moss upotti Palencialle 16 pistettä ja Roma Bas Mari Navarralle 18 pistettä.

Palencia jatkaa Adecco Oron 16. sijalla kymmenellä voitolla ja 20 tappiolla perässään Alcazar (9-21) ja Ourense (8-22). Adecco Oron runkosarjaa on pelaamatta neljä kierrosta.

Salinin Olimpija joutui tiukille

 

Sasu Salinin Union Olimpija Ljubljana joutui tiukille Slovenian Telemach-liigan ylemmän jatkosarjan toisessa ottelussa.

Kotijoukkue Helios piti Olimpijaa ensimmäisen puoliajan pinteessä raivokkaan joukkuepuolustuksensa ja koko avausviisikkonsa hyökkäyspään onnistumisten turvin. Kolmannella jaksolla Olimpijan veteraanit pystyivät kasvattamaan johtonsa kymmeneen pisteeseen, mutta Helios pysyi lopussa aktiivisena eikä antanut Olimpijan kasvattaa johtoaan. Vierasvoitto merkittiin luvuin 75-87 (40-40).

Kenny Gregory taiteili Olimpijalle 20 pistettä ja Grega Mali Heliokselle 16 pistettä. Sasu Salin ei ollut Olimpijan kokoonpanossa.

Olimpija on voittanut ylemmän jatkosarjan molemmat ottelunsa.

 
18.4.2024 08:58 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salin johdatti Teneriffan Mestarien liigan Final Fouriin

Sasu Salin pääsee taas jahtaamaan Mestarien liigan voittoa Teneriffan raivattua tiensä Final Four -lopputurnaukseen. Severi Kaukiainen pääsee puolestaan kokemaan Viron ja Latvian yhteisliigan finaalitunnelman.

15.4.2024 11:24 Suomalaiset ulkomailla

Elina Aarnisalon Kangoeroes Mechelen Belgian liigan finaaliin

Elina Aarnisalo pääsee taistelemaan Belgian mestaruudesta, kun Kangoeroes Mechelen lunasti itselleen finaalipaikan. Saksassa ja Ruotsissa suomalaisten joukkueet käyvät kovaa taistelua välierissä.

13.4.2024 11:59 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantunen loisti ratkaisevassa finaalissa – ”Hieno saavutus”

Mikael Jantunen oli yksi Paris Basketballin avainpelaajista, kun ranskalaisseura juhli perjantai-iltana EuroCupin voittoa. Jantusen mukaan joukkue osoitti kauden aikana ansaitsevansa mestaruuden.

12.4.2024 23:53 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantusesta ja Tuomas Iisalosta EuroCupin mestareita

Mikael Jantunen ja Tuomas Iisalo pääsivät tuulettamaan EuroCupin voittoa, kun Paris Basketball kaatoi finaalisarjassa Bourg-en-Bressen suoraan kahdessa ottelussa. Jantunen tehtaili finaalissa upeasti 15 pistettä.

10.4.2024 09:13 Suomalaiset ulkomailla

Jantusen ja Iisalon Paris Basketball aloitti EuroCupin finaalit voitolla

Mikael Jantusen ja Tuomas Iisalon Paris Basketball otti ensimmäisen kiinnityksen EuroCupin mestaruuteen, kun se nappasi avausfinaalista voiton.

8.4.2024 10:36 Suomalaiset ulkomailla

Aarnisalon Kangoeroes ja Pelander Norrköping jyräsivät välieriin

Elina Aarnisalon Kangoeroes Mechelelen eteni välieriin Belgiassa ja Sofia Pelanderin Norrköping teki saman Ruotsissa. Saksassa Keltern on voiton päässä finaalipaikasta.

8.4.2024 10:19 Suomalaiset ulkomailla

Edon Maxhuni vahvassa iskussa tärkeässä voitossa

Edon Maxhuni oli johdattamassa Le Portelia tärkeään voittoon joukkueen taistellessa pudotuspelipaikasta Ranskassa ja Mikael Jantunen oli niin ikään vahvassa iskussa Paris Basketballin voitossa.

8.4.2024 10:02 Suomalaiset ulkomailla

Tuomas Iisalo palkittiin EuroCupin vuoden valmentajana

Tuomas Iisalon, 41, nousukiito Euroopan koripallovalmentajien eliittiin jatkuu jatkumistaan. Paris Basketballin tuoreeltaan EuroCupin finaaleihin luotsannut loviisalaislähtöinen Iisalo on nimetty EuroCupin vuoden valmentajaksi. Viime kaudella Iisalo vei nimiinsä FIBA:n Mestareiden liigan vuoden valmentajan palkinnon.

6.4.2024 08:13 Suomalaiset ulkomailla

Saksassa välierät käyntiin - Pelanderin kausi pysyi elossa

Saksassa saatiin välierät vauhtiin ja Linda-Lotta Lehtorannan ja Elina Koskimiehen Keltern aloitti vakuuttavasti. Ruotsissa Sofia Pelanderin Norrköping on voiton päässä välieristä.

5.4.2024 12:47 Suomalaiset ulkomailla

Sofia Pelanderin Norrköping jo selkä seinää vasten – ”Ensimmäinen peli oli aikamoinen pettymys”

Ruotsissa pudotuspelit ovat jo startanneet ja Sofia Pelanderin Norrköping Dolphins on jo selkä seinää vasten. Pelander on kuitenkin luottavaisena, että Norrköping selvittää esteet tieltään ja taistelee vielä mestaruudesta.

Näytä lisää vastaavia