Korikonkarit jahtaa divariyllätystä

27.2.2009 Reilut neljäkymmentä vuotta läntisen alueen alemmissa divisioonissa omin voimin ja paikallisin taidoin porskuttanut Loimaan Korikonkarit on jahtaamassa käynnissä olevan miesten divisioonakauden suurinta yllätystä.

Moneen otteeseen Koripalloliiton Kultainen kori -palkinnolla palkittu Loimaan Korikonkarit nousi täksi kaudeksi päävalmentajansa Juha Valkaman opein I divisioonaan.

Kun joukkueen pelaajapolitiikasta päästiin Saviseudulla seuran siedettävän taloustilanteen ansiosta riittävän ajoissa yhteisymmärrykseen, hakee nyt kolmella erinomaisen urheilullisella amerikanavulla, Eryk Thomasilla, Jonathan Heardilla ja Vantaan Pussihukista joukkueeseen kesken kauden siirtyneellä Anthony Davisilla vahvistettu konkarilauma parhaimmillaan pudotuspelipaikkaa suurempiensa joukossa.

Loimaalaisryhmä on ollut valmis haastamaan myös sarjan kärkijoukkueita. Sarjakärki Kauhajoen Karhu oli selkeästi parempi lukemin 80-60, mutta sarjakakkonen Salon Vilpas sai tehdä täyden iltapuhteen 76-72-voittonsa eteen.

– Alkuperäinen tarkoituksemme oli lähteä kauteen yhdellä ulkomaalaisvahvistuksella. Sopimukset meillä oli yhdentoista suomalaisen kanssa, mukaan lukien seuran omat kasvatit Jani Kivinen, Ise Seppäkoski, Lasse Forsman ja Vesa Pakkanen. Loppukesästä ehdotimme päävalmentajan kanssa seurajohdolle, että vahvistamme joukkuetta kahdella ulkomaalaispelaajalla, Korikonkareiden joukkueenjohtaja Juha Kojo kertoo.

Kokemattoman joukkueen kausi käynnistyi vaikeasti - neljästä ensimmäisestä kamppailusta joukkue ei voittanut ainoatakaan. Kokematon joukkue hukkasi jopa kaikki sille tarjotut voitonmahdollisuudet omiin virheisiinsä ja kokemattomuuteensa.

– Syksyn pelit osoittivat, että meiltä puuttui oikea pelintekijä. Hänet löysimme toimintansa lopettaneesta Pussihukkien joukkueesta, kun Anthony Davis liittyi joukkueeseen. Tappioista huolimatta joukkueen yhteishenki säilyi hyvänä ja Davisin pukeuduttua konkarivermeisiin peli parani, Kojo kertaa.

Syyskauden kompuroinnin jälkeen Korikonkarit on nostanut tasoaan merkittävästi. Ulkomaanapujen ohella myös suomalaispelaajat ovat löytäneet oman roolinsa joukkueessa. Esimerkiksi Turkka Rikkosen onnistumiset peliaikaan suhteutetussa tilastossa ovat joukkueen parhaat.

– Valitettavaa on se, että pääsemme harjoittelemaan vähiten yhdessä kaikista divarijoukkueista. Ratkaisuhetkillä olemme aika ajoin olleet liian kokemattomia ja pallot ovat pomppineet naapureille, näkee päävalmentaja Juha Valkama.

- Ulkomaalaiskolmikko parantaa kaiken aikaa, Eryk Thomasin rooli, kuten myös omien kasvattien on kasvanut kauden mittaan. Me menemme tässä sarjassa niin pitkälle kuin rahkeet riittävät, Valkama jatkaa.

Ennen kahden kärkijoukkueen kohtaamista Korikonkarit voitti neljä peräkkäistä ottelua. Joukkue on ennen viikonloppua sarjassa viidentenä voittosuhteellaan 7-8. Tasaisessa divarissa sijojen 5-10 välinen ero on tosin vaivaiset kaksi pistettä. Jos loimaalaiset kuitenkin onnistuisivat luovimaan itsensä kuuden parhaan pudotuspeleihin, voidaan puhua divarikauden suurimmasta yllätyksestä.

Miesten I divisioonassa pelataan viikonvaihteessa neljä ottelua; lauantaina 28.2. Korikobrat – BC Nokia ja kärkiottelu Salon Vilpas – Kauhajoen Karhu sekä sunnuntaina 1.3. Ura Basket – Järvenpään Koripalloseura ja Loimaan Korikonkarit – Äänekosken Huima.



Lisätietoja: http://www.basket.fi/
 
11.12.2023 12:00 Korisliiga

Seagulls ja Lahti Basketball käynnistävät hurjan korisviikon – pääsarjoissa 34 ottelun viikko

Alkanut viikko tarjoaa korisfaneille hienon kattauksen, kun korisliigoissa ja divisioonissa pelataan yhteensä 34 ottelua. Viikon aikana pelataan vähintään yksi ottelu joka päivä Ruudussa tai Koristv:ssä.

28.9.2023 12:00 Miesten I divisioona A

Uusi Koristv-palvelu välittää kaikki divisioonaottelut kotikatsomoihin

Tulevalla kaudella miesten I divisioona A ja B sekä naisten I divisioona näkyvät SolidSportin alustalle rakennetussa Koristv-palvelussa. Kaikki divisioonien ottelut tuotetaan automaattikameroilla.

18.8.2023 16:00 Naisten I divisioona

Naisten Korisliigan sekä divisioonien sarjaohjelmat kaudelle 2023–2024 on julkaistu

Kamppailu Suomen mestaruudesta naisten osalta käynnistyy syys-lokakuun vaihteessa ja mestari on selvillä viimeistään 29.4. Naisten Korisliigassa pelataan yhdeksän joukkueen kolminkertainen sarja.

21.6.2023 09:45 Korisliiga

Koripalloliiton vuosittaiset palkinnot nyt julkaistu

Koriskauden 2022-23 parhaat on valittu. Nuorten sarjojen sekä Seurapalveluyksikön palkittavat ovat vastaanottaneet palkinnot henkilökohtaisesti seurojen tapahtumissa kevään ja kesän aikana. Löydät listan kaikista palkituista sivun alaosasta.

20.6.2023 19:30 Korisliiga

Pääsarjojen sarjalisenssit kaudelle 2023–24 myönnetty: 64 joukkuetta yhteensä viidessä pääsarjassa

Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjapaikat pelikaudelle 2023–24. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 9 sarjalisenssiä. Kaikkiaan viidessä pääsarjassa nähdään tulevalla kaudella 64 joukkuetta.

15.4.2023 20:38 Miesten I divisioona A

Bisons ja Raholan Pyrkivä voittoihin divarin finaaleissa

Bisons Loimaa kaatoi Jyväskylä Basketball Academyn 94-86 I divisioona A:n avausfinaalissa. Raholan Pyrkivä oli puolestaan toistamiseen PuHu Junioreita vahvempi I divisioona B:n puolella 81-77.

26.3.2023 19:56 Miesten I divisioona A

ToPo paineli välieriin, muissakin divareissa pistettiin sarjoja katki

Torpan Pojat nappasi toisen voiton ja samalla paikan I divisioona A:n välieriin. B:n sekä naisten I divisioonan puolella kolme joukkuetta varmisti välieräpaikan sunnuntaina.

25.3.2023 21:38 Miesten I divisioona A

JBA ja Kipinä Basket välieriin, Bisons onnistui pakkoraossa

Lauantaina miesten I divisioona A:n välieriin tiensä raivasivat JBA sekä Kipinä Basket. Bisons Loimaa siirsi voitolla ratkaisun tiistaille.

23.3.2023 21:44 Miesten I divisioona A

JBA veti pidemmän korren akatemiajoukkueiden kohtaamisessa – Divari B:ssä yllätyksiä

Miesten I divisioona A:n ja B:n sekä naisten I divisioonan puolivälieräsarjojen ensimmäisiä osia pelattiin torstaina.

22.3.2023 20:43 Miesten I divisioona A

Divarien pudotuspelit ryminällä käyntiin: Raiders tyly vieras Loimaalla

Osa miesten I divisioona A:n ja B:n sekä naisten I divisioonan puolivälieräsarjoista käynnistyi keskiviikkona.

Näytä lisää vastaavia