Korismiehet puhtaalla pelillä turnausvoittoon huippuseurassa

17.8.2008 Suomen koripallomaajoukkue päätti Strasbourgin kovatasoisen turnauksen riemukkaisiin tunnelmiin sunnuntaina. Petteri Koponen upotti vapaaheittoviivalta Suomen voittopisteet kymmenen sekuntia ennen loppua, kun Tshekki kaatui lukemin 73-75 (34-36). Suomen saldo turnauksessa oli kova; kolme voittoa EM-lopputurnauksessa viime vuonna mukana olleista vastustajista.

Suomi kaatoi turnauksen aiemmissa peleissään kolmen vuoden takaisen EM-pronssimitalistin Ranskan ja Latvian tulikuumalla heittopelillä. Tshekkiä vastaan Suomi ei tarvinnut voittoon samanlaista heittohurmosta, ainoastaan kylmät hermot ja taisteluasenteen puolustuspeliin.

Portland Trailblazersilta NBA-sopimustarjousta odotteleva Petteri Koponen teki Suomen seitsemän viimeistä pistettä. Vajaat kaksi minuuttia ennen loppua Koponen nosti kolmosellaan Suomen tasatilanteeseen 71-71 ja hetkeä myöhemmin hän siirsi vapaaheitoillaan joukkonsa kahden pisteen johtoon. Petr Bendan tasoitettua pelin puoli minuuttia ennen päätöstä haki Koponen virheen Tshekin Stepan Vrublille, kun peliaikaa oli enää kymmenen sekuntia.

Tshekki yritti ladata Koposen vapaaheittoihin ekstrapaineet ottamalla aikalisän ennen niitä. Koponen käveli kuitenkin rauhallisesti viivalle ja upotti molemmat heittonsa. Tshekki pääsi vielä viimeisessä hyökkäyksessään yrittämään kahdesti tasoitusta, mutta niin Ladislav Sokolovskyn kuin Jiri Hubalekin yritykset epäonnistuivat.

- Enpä muista milloin olisin valmentanut joukkuetta, joka turnaustilanteessa olisi voittanut kolmea peräkkäistä peliä, iloitsi maajoukkueen päävalmentaja Henrik Dettmann, joka luotsasi Saksan maajoukkueen MM-pronssille 2002.

- Normaalisti turnauksissa tulee notkahdus jossain vaiheessa, niin kuin meillekin tänään. Onneksi pystyimme puolustuksella paikkaamaan tilannetta. Ja heittihän se Koponen ison kolmosen ja kovia vapareita loppuhetkillä, Dettmann lisäsi.

Voitto Tshekistä ei ole Suomelle jokapäiväistä herkkua. Viimeksi Suomi oli kaatanut Tshekin vuonna 1996, jonka jälkeen peräkkäisiä tappioita oli kertynyt kahdeksan. Jos Tshekin tiliin lasketaan vielä sen edeltäjän Tshekkoslovakian saldo, oli voitto Suomelle vasta kuudes kautta aikain joukkueiden 35 kohtaamisesta.

Ranskan Suomi oli ennen viikonloppua voittanut vain kahdesti 19 yrittämällä ja Latviaakin vastaan Suomi oli poistunut tappio niskassaan 14 kertaa 21 keskinäisestä maaottelusta.

Epäitsekkyydestä itseluottamusta

Suomi osoitti viimeistään Strasbourgin turnauksessa kasvaneensa joukkueeksi, josta vastustajan on vaikea napsia pysäytettäviä pelaajia taktiikkaansa. Jokaisessa ottelussa Suomi esitteli uusia ratkaisijoita, eikä Tshekki-ottelu tehnyt poikkeusta.

Kolmannella jaksolla Suomi karkasi ottelun suurimpaan johtoonsa, kahdeksan pisteen päähän (56-48), Antti Nikkilän, Sami Lehtorannan ja Aki Ulanderin koreilla. Tshekki toipui Suomen irtiotosta ja nousi päätösneljänneksellä parhaimmillaan Hubalekin korilla kahden pisteen johtoon (70-68) ennen Koposen loppuhetkien urotöitä.

- Harva varmasti asetti meitä turnauksen ennakkosuosikiksi, mutta pelitapamme keräsi paljon huomiota. Suomi syötti turnauksessa muita joukkueita enemmän ja paremmin palloa. Epäitsekäs pelaaminen nostaa koko joukkueen itseluottamusta, Dettmann pohdiskeli.

Suomen epäitsekkyyttä ja tasaisuutta kuvaa hyvin se, että 12 pelaajan kokoonpanosta 11 pääsi Tshekkiä vastaan pisteiden makuun.

Siinä missä Suomi upotti esimerkiksi Latviaa vastaan kolmosensa lähes 60 prosentin tarkkuudella (18/31), jäi Tshekki-ottelussa sihti 38 prosenttiin (9/24). Suomi pyrkikin määrätietoisemmin korin läheisyyteen, josta etenkin Tuukka Kotti ja Lehtoranta viimeistelivät tarkasti.

- Sami (Lehtoranta) tuli tuoreilla jaloilla peliin ja kiitti mahdollisuudesta. Lopussa hän pysäytti Jiri Welschin ajon, joka oli yksi ratkaisuista. Aki (Ulander) oli jälleen puolustuksessa hyvä, kiitteli Dettmann.

Koponen teki ottelun 15 pisteestään kymmenen päätösneljänneksellä. Sopimuspaperia eurokentille metsästävä Kotti saalisti 12 pistettä sekä seitsemän levypalloa. Kotti kauhoi seitsemän levyriä kaikissa turnauksen kolmessa ottelussa ollen Suomen paras jokaisella kerralla.

Tshekin ykkönen oli NBA:ssakin pelannut Welsch 18 pisteellään.

EM-kisapaikan metsästys käyntiin lauantaina Vantaalla

Kovan itseluottamuksen Strasbourgissa löytänyt Suomen maajoukkue palaa kotimaan kamaralle vielä sunnuntaina ja aloittaa viimeistelyn ensi lauantaina käynnistyvään urakkaansa Euroopan A-divisioonassa.

Suomen avausvastustajaksi EM-karsinnassa astelee Bulgaria. Ottelu pelataan Vantaan Energia Areenalla lauantaina 23.8. klo 19. Suomen lohkossa pelaavat lisäksi Unkari sekä olympiahopeamitalisti Italia ja ex-maailmanmestari Serbia.

- Tämä turnaus teki hyvää itseluottamukselle, mutta tiedämme toki, että lohkomme A-divisioonassa on äärimmäisen kova. Perusviesti turnauksesta oli se, että kun saamme puolustuksemme toimimaan, ovat vastustajat vaikeuksissa, Dettmann päätti.

A-divisioonan lohkoissa pelataan kuukauden sisällä kaksinkertaiset sarjat. Lohkovoittajat sekä kolme parasta lohkokakkosta (neljästä lohkosta) lunastavat paikat Puolassa vuonna 2009 pelattavaan lopputurnaukseen. Ilman kisalippuja jäävät maat pelaavat jatkokarsinnan kesällä 2009 yhdestä EM-kisapaikasta.

Tshekki – Suomi 73 – 75 (34-36), miesten maaottelu, Strasbourg (Ranska) 17.8.2008 

Ottelun täydelliset tilastot löytyvät Ranskan liiton nettipalvelusta.

Aki Ulander

3/1

 

Antti Nikkilä

4/1

 

Kimmo Muurinen

2/3

 

Shawn Huff

7/3

 

Sami Lehtoranta

7/3

/3 syöttöä 

Jukka Matinen

3/2

 

Tuukka Kotti

12/6

 

Petteri Koponen

15/3

 

Hanno Möttölä

9/3

 

Petri Virtanen

8/1

 

Ville Mäkäläinen

0/1

 

Mikko Koivisto

5/2

/3 syöttöä

Jaksot: 26-22, 8-14, 16-20, 23-19. Suomen heittoprosentit: 1P 69,2 % (18/26), 2P 48,4 % (15/31), 3P % 37,5 (9/24).

Lue myös seuraavat artikkelit



Lisätietoja: /maajoukkueet/miesten_maajoukkue/
 
20.2.2020 21:42 Susijengi

Serbia lamaannutti Susijengin vahvuuksillaan karsinta-avauksessa

Susijengin EM-karsintojen ensimmäisessä ottelussa ensiluokkaisesti esiintynyt Serbia ei antanut suomalaisille edes kunnollista tilaisuutta näyttää kynsiään. Serbia kaiversi fyysisyydellä sekä fiksulla pelaamisella molemmissa päissä kenttää selkeän 58-80 (24-37) -voiton Espoo Metro Areenalla.

31.5.2018 14:01 Susijengi

Susijengin Viro-ottelun lipunmyynti käynnissä – kesän avaus Hartwall Arenalla 25.6.

Susijengi palaa kotiyleisön eteen Hartwall Arenalla 25. kesäkuuta, kun se kohtaa Viron MM-karsintojen kenraalissa. Lipunmyynti Viro-otteluun on käynnissä.

25.2.2018 22:00 Maaottelu

Koiviston liekinheitin, liukas Wilson ja haalarimies Nenonen – Susijengillä monta onnistujaa tahtovoitossa Bulgariaa vastaan

Helsingin jäähallin 5217-päinen kotiyleisö poistui areenalta hymyt korvissa, kun Mikko Koiviston kolmoskarkelot, Jamar Wilsonin taikatemput ja Juho Nenosen irtopallopelaaminen turvasivat Suomelle elintärkeän voiton MM-karsinnoissa Bulgariaa vastaan. Bulgaria kiri jo kertaalleen karanneen Susijengin, mutta loppuhetkillä sisukas Suomi nousi 75-70 (40-30) –voittoon.

24.2.2018 00:10 Maaottelu

Hurmoksen löytänyt Islanti nousi 11 pisteen takaa Susijengin ohi

Reykjavikin myrskyinen ilta osoittautui Susijengille täsmälleen niin vaikeaksi kuin odotettiin. Suomi karkasi parhaimmillaan 11 pisteen johtoon isännistään, mutta Islanti passivoi yliaggressiivisella puolustuspelillään vierashyökkäyksen viimeisellä neljänneksellä ja avasi MM-karsintojen voittotilinsä 81-76 (39-38) -voitollaan.

14.12.2017 09:00 Maaottelu

Susijengi jatkaa MM-karsintoja – Bulgaria-ottelun liput nyt myynnissä

Susijengi jatkaa MM-kisapaikan metsästystä helmikuussa, kun se kohtaa vieraskentällä Islannin 23.2. ja isännöi Bulgariaa Helsingissä 25.2. Bulgaria-ottelun liput ovat nyt myynnissä.

7.12.2017 Maaottelu

Susijengin jahti jatkuu – helmikuun MM-karsintaottelun lipunmyynti käynnistyy 14.12.

Susijengi jatkaa MM-kisapaikan metsästystä helmikuussa, kun se kohtaa vieraskentällä Islannin 23.2. ja isännöi Bulgariaa Helsingissä 25.2. Bulgaria-ottelun liput tulevat myyntiin 14.12.

27.11.2017 Maaottelu

Vaikea ilta Nordiksella, Schilb kaatoi kolmosilla Susijengin

Susijengin MM-karsintaikkunan toinen ottelu päättyi tappioon Helsingin Jäähallissa, kun Tshekki oli etevämpi loppulukemin 56-64 (30-25). Nihkeä ja vähäkorinen kamppailu ratkesi päätösneljänneksellä, kun tshekkiläiset rohmusivat hyökkäyslevypalloja ja Blake Schilb äityi ilmiliekkeihin kolmosen takaa.

26.11.2017 Maaottelu

Tshekki-otteluun vapautui rajoitettu määrä erikoispaikkoja – 4400 lippua myyty

Susijengin maanantaiseen MM-karsintojen kotiavaukseen on vapautunut rajallinen määrä halvimman kategorian lippuja erinomaisilta paikoilta. Liput ovat näkörajoitepaikkoja, joista on kuitenkin esteetön näkymä kentälle.

25.11.2017 16:47 Maaottelu

Tshekki jauhaa palloskriinejä ja juoksee kenttää

Susijengi kohtaa MM-karsintojen seuraavan haasteensa jo maanantaina, kun vuoden 2015 EM-kisojen yllättäjäjoukkue Tshekki saapuu Helsingin Jäähallin sudenpesään marraskuun MM-karsintaikkunan viimeisen ottelun merkeissä. Vaikka Tshekki pelaa ilman syömähampaitaan Satoranskya ja Veselya, joukkueen vauhtipeli ja korintekovoima ovat todellisia haasteita.

22.11.2017 16:09 Maaottelu

Susijengi aloittaa MM-karsintansa kurinalaisen Bulgarian kotisalissa

Viime kesän EM-kotikisoissa koko Suomen hurmannut Susijengi aloittaa taipaleensa kohti Kiinan vuoden 2019 MM-kisoja kohtaamalla perjantaisessa MM-karsintojen avausottelussa Bulgarian. Suomi ja Bulgaria ovat edelliseen kerran ottaneet yhteen lähes vuosikymmen sitten, mutta susileirissä perjantain ottelun isäntäjoukkue tiedetään vaikeaksi vastustajaksi.

Näytä lisää vastaavia