Kouvot yhä lyömätön kotonaan

12.12.2008 Kouvolan Kouvot jatkoi Korisliigassa tappiottomia kotipelejään kukistettuaan perjantaina Team Componentan lopulta selvällä erolla 93-63 (36-37) -numeroin. Sarjataulukon kärkeen tasapistein Namika Lahden kanssa noussut Kouvot on voittanut kauden kaikki kahdeksan kotipeliään.

Karkkilalainen Componenta antoi suuresta piste-erosta huolimatta kunnon vastuksen Kouvoille, joka pääsi kasvattamaan johtoaan vasta kolmannen jakson lopulla. Sitä ennen Componenta johti toisella neljänneksellä parhaimmillaan kymmenellä pisteellä. Ote kääntyi isännille 46-46-tilanteessa, josta Kouvot nykäisi seuraavan kolmeminuuttisen ratkaisevasti 13-0. Kouvot voitti viimeisen jakson peräti 39-17.

- Meille tuli ongelmia ja tuskastumista Karkkilan paikkapuolustusta vastaan. Oma pakkipää toimi kuitenkin hyvin ja kun hyökkäyspeli vihdoin aukesi, se aukesikin oikein kunnolla, kommentoi Kouvojen valmentaja Jukka Toijala.

Kouvot siis osui etenkin loppua kohden hyvin kotikoreihinsa, kun se heitti kolmen pisteen kaaren takaa 13 kolmosta ja vapaaheitotkin upposivat 16/17. Kouvojen takamieskolmikosta Brian Swift heitti 21 ja Roope Suonio sekä Antti Kanervo 17 pistettä.

Componentasta pääsivät yli kymmenen pisteen vain Kenneth Henderson 20:llä ja Frank Richards 13 pisteellä. 

KTP haki voiton Tampereelta

KTP-Basket säilytti asemansa sarjan kärkinelikossa haettuaan vierasvoiton Tampereen Pyrinnöstä 78-71 (33-36) -tuloksella.

Ilmaiseksi ei Pyrintö voittoa KTP:lle antanut. Kotkalaiset käänsivät kolmannella jaksolla kotijohdon omaksi 11 pisteen edukseen, mutta Pyrintö kiri pelin viimeiselle minuutille vain pisteen tappioasemassa. KTP voitti viimeisen minuutin ratkaisevasti 8-2.

Durell Vinson heitti KTP:lle 26 pistettä ja Steve Smith 22.

Pyrinnöstä Chris Hester päätyi 19:ään ja Kurtis Rice 12 pisteeseen.

 (STT)

Korisliigan täydelliset ottelutilastot ja muita tilastoja osoitteessa www.basket.fi.



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/korisliiga/

Asiat

 
23.3.2024 19:06 Korisliiga

Kobrat taivutti KTP:n kriittisessä väännössä – Lapuan playoff-paikan todennäköisyys kasvoi

Kobrat ja KTP-Basket kamppailevat miesten Korisliigan viimeisestä pudotuspelipaikasta.

22.3.2024 20:38 Korisliiga

Ylemmän jatkosarjan nelikko taas tasoissa Vilppaan voiton ansiosta – Pyrintö yhä mukana playoff-kisassa

Miesten Korisliigan jatkosarjoissa yritetään ratkoa niin kotietua kuin viimeistä playoff-paikkaa ja sarjasta putoajaakin. Ratkominen jatkuu kahdella viimeisellä kierroksella.

21.3.2024 15:00 Korisliiga

Teemu Knihtiselle yhden ottelun kilpailukielto

Suomen Koripalloliiton kurinpitopäällikkö Tero Kankaanpää on määrännyt Kataja Basketin Teemu Knihtiselle yhden ottelun kilpailukiellon.

20.3.2024 20:53 Korisliiga

Kobrat tarrasi tiukasti kiinni viimeiseen playoff-paikkaan – Lahti pahassa pinteessä

Joona Tuomala paukutti pisteitä, kun Kobrat kaatoi Lahti Basketballin. Kumpikin joukkueista kamppailee jatkosarjan loppusuoralla tärkeistä pisteistä.

19.3.2024 20:30 Korisliiga

Kataja tasasi voittotilin Kauhajokea vastaan, mutta Kauhajoki säilytti edun korierossa

Kauhajoki ja Kataja ratkoivat paremmuusjärjestystään miesten Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa.

19.3.2024 09:32 Korisliiga

Alterique Gilbert loppukaudeksi Seagullsin vahvuuteen

Korisliigan ylemmän jatkosarjan ykkösenä viihtyvä Helsinki Seagulls on solminut loppukauden kattavan sopimuksen 26-vuotiaan takapelaajan kanssa.

18.3.2024 10:17 Korisliiga

Salon Vilppaalle 1000 pääsarjaottelua täyteen

Korisliigassa parhaillaan kotiedusta pudotuspeleihin taisteleva Vilpas tarvitsi rajapyykkiin 24 pelikautta.

16.3.2024 21:52 Korisliiga

Kauhajoki ja Korihait kavensivat eroa BC Nokiaan – Seagulls porskuttaa kärjessä

Korisliiga jatkui kolmella ylemmän jatkosarjan ottelulla. Illan voittajia olivat Kauhajoki, Korihait ja sarjaa johtava Seagulls.

15.3.2024 20:54 Korisliiga

Kamppailu viimeisestä playoff-paikasta tiukentuu – KTP otti tärkeän voiton

KTP-Basket nousi playoff-viivan yläpuolelle, ja Bisons Loimaa sai pientä hajurakoa putoamispaikkaan.

13.3.2024 20:25 Korisliiga

Tuomas Hirvonen johti Katajan voittoon – ylemmässä jatkosarjassa nyt peräti neljä joukkuetta tasapisteissä

Kataja Basket onnistui tasaamaan pistetilin Korihaiden ja kahden muunkin joukkueen kanssa.

Näytä lisää vastaavia