Marius van Andringalla ensimmäinen kausi ulkomailla – ”Puitteet ovat kunnossa”

5.10.2020 17:41 Marius van Andringa teki kesällä Ranskan kolmostasolla LM1:ssä pelaavan CEP Lorientin kanssa sopimuksen ja samalla van Andringa aloitti ensimmäisen kautensa ulkomailla. Van Andringa on ollut iloinen uudesta etapista urallaan.

Marius van Andringa pelaa ensimmäistä kauttaan ulkomailla. (Kuva: Ville Vuorinen)

Kuuden Korisliigassa vietetyn kauden jälkeen 26-vuotias van Andringa pääsee pelaamaan toiseen kotimaahansa, sillä hänen isänsä on ranskalaislähtöinen ja häneltä löytyy myös maan kansalaisuus. Hän oli lähellä siirtoa Ranskaan jo pari kautta sitten ja tuolloin hänen oli alun perin tarkoitus liittyä mukaan ranskalaispelaajan statuksella, mutta se ei ollut sääntöjen puitteissa mahdollista, vaan hänet luokiteltiin ulkomaalaispelaajaksi.

Van Andringa on ollut tyytyväinen alkuun uudessa seurassa. LM1 on Ranskan kolmanneksi korkein sarjataso, mutta Lorientissa olosuhteet ovat van Andringan mukaan viimeisen päälle kunnossa.

- Täällä on ollut tosi hyvä olla. Olemme treenanneet aika kovaa ja määrällisesti enemmän, kauemmin ja kovempaa kuin Korisliigassa. Kaikki toiminta on ollut hyvin ammattimaista sekä kentällä että sen ulkopuolella. Meillä oli yhdeksän harjoitusottelua ja menimme harjoituskaudella tosi kovaa, van Andringa paljastaa.

- Täällä voi mennä kovaa, kun puitteet ovat kunnossa. Meillä on halli, joka on ainoastaan meidän käytössämme ja useita valmentajia. Valmentajien on helpompi pakottaa treenaamaan kovaa, kun kaikki puitteet ovat niin hyvät.

Seura operoi tällä kaudella 1,7 miljoonan euron budjetilla ja sen halli vetää 3800 katsojaa. Lorientin lisäksi vastaavanlaiset olosuhteet löytyvät myös monesta muusta LM1-seurasta.

- Täällä on paljon joukkueita, joilla puitteet ovat kunnossa. Useimmat joukkueet ovat täysammattilaisjoukkueita, joissa pelaajat tienaavat ihan hyvin.

- Täytyy toivoa, että Suomeen saataisiin samanlaiset puitteet jollain aikavälillä, mutta fakta on se, että raha tuo puitteet, ja täällä on enemmän rahaa laittaa niihin.

Mikäli upotus ei näy yläpuolella, voit katsoa sen täältä.

Lorientilla on alkamassa viides peräkkäinen kausi LM1:ssä. Van Andringan mukaan tavoitteena on, että kausi jää samalla joukkueen viimeiseksi tällä sarjatasolla.

- Meillä on sarjan isoin budjetti ja tavoitteena on tämän kauden päätteeksi nousta ProB:hen ja sitten viiden vuoden päästä ProA:han. Tavoitteet on siis korkealla.

Van Andringan mielestä pelityyli eroaa selvästi Suomeen verrattuna.

- Korisliiga on niin epätasainen ja siinä pelataan niin erilaista koripalloa kuin täällä, joten vertaaminen on vaikeaa. Täällä pelaajat ovat atleettisempia ja fyysisempiä, mutta taktinen osaaminen on huonompaa.

Takamiehenä pelaava van Andringa on ehtinyt jo huomata sarjan kovuuden.

- Peli on paljon fyysisempää ja kolhuja tulee enemmän. Vastustajat pistävät palloon paljon painetta ja samalla tulee vastaanotettua aika paljon iskuja. Iskut eivät haittaa ja tehtäväni on heittää ja puolustaa.

Henkilökohtaisia tavoitteita tulevaksi kaudeksi van Andringa ei ole asettanut.  

- Tavoitteeni menevät aika lailla joukkueen mukana. Mitään henkilökohtaisia pistetavoitteita tai sellaisia minulla ei ole. Meillä on makea joukkue, jossa kaikki pelaavat toisilleen. Haluan pelata mahdollisimman hyvän kauden ja nousta joukkueen mukana ProB-sarjaan.

Lorientin kausi käynnistyi jo viikonloppuna, kun se voitti Les Sablesin selvästi 72-56. Lorientin kausi jatkuu tiistaina, kun se isännöi Bordeauxia.

 
26.3.2024 10:38 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantusen ja Tuomas Iisalon Paris Basketball aloittaa välierät EuroCupissa

Mikael Jantusen edustama ja Tuomas Iisalon valmentama Paris Basketball kohtaa EuroCupin välierissä englantilaisjoukkue London Lionsin. Jantunen uskoo vahvasti joukkueen mahdollisuuksiin edetä finaaliin.

22.3.2024 12:27 Suomalaiset ulkomailla

Marianne Kalin ja Anniina Äijänen taistelemassa Espanjan cupin voitosta

Espanjan cup-mestaruus ratkaistaan viikonloppuna, kun arvostetun Copa de la Reinan finaaliturnaus on edessä. Cup-pokaalista on taistelemassa myös Anniina Äijäsen ja Marianne Kalinin Ferrol.

22.3.2024 11:23 Suomalaiset ulkomailla

Naisten Bundesliigassa pudotuspelit käyntiin – mukana neljä Susiladies-pelaajaa

Naisten Saksan Bundesliigassa alkavat pudotuspelit tulevana viikonloppuna. Mestaruustaistelussa nähdään Stars Kelternin Linda-Lotta Lehtoranta ja Elina Koskimies, Lions Hallen Anissa Pounds sekä Angels Nördlingenin Roosa Lehtoranta.

20.3.2024 10:56 Suomalaiset ulkomailla

Severi Kaukiainen saavutti jo yhden pokaalin - kaksi vielä kiikarissa

Kauden 2023-24 loppuratkaisut ovat vasta käsillä, mutta Severi Kaukiaisen kauteen on mahtunut jo seuravaihto ja cup-voitto sekä MVP-palkinto. Kaukiainen on ollut ensimmäiseen ulkomaan kauteensa tyytyväinen.

15.3.2024 18:54 Suomalaiset ulkomailla

Roosa Lehtoranta taistelee Saksan cupin mestaruudesta – ”Tähtäin on, että voitamme”

Saksan cupin neljän joukkueen lopputurnaus pelataan viikonloppuna ja suomalaispelaajista mukana nähdään Angels Nördlingenin joukkuetta edustava Roosa Lehtoranta. Lehtoranta lähtee viikonloppuun toiveikkain mielin.

16.2.2024 15:52 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salin ja Elias Valtonen taistelevat Copa del Rey'n voitosta

Espanjan cup, Copa del Rey, pelataan viikonlopun aikana Malagassa. Voitosta ovat taistelemassa myös Sasu Salin ja Elias Valtonen.

2.2.2024 18:37 Suomalaiset ulkomailla

Elina Koskimiehen tähtäimessä Saksan mestaruus ja EM-kisat

Elina Koskimies mietti viime kesänä, että jättäisi Saksan kahden siellä vietetyn kauden jälkeen. Hallitsevan mestarin ja EuroCup-joukkue Kelternin tarjous käänsi kuitenkin Koskimiehen pään ja nyt hän taistelee Saksan mestaruudesta.

27.1.2024 09:30 Suomalaiset ulkomailla

Alexander Madsen saanut hyvän alun Espanjassa – ”Rooli on juuri se mitä luvattiin”

Alexander Madsen vaihtoi jouluna seuraa, kun VEF Riika vaihtui Espanjan liigassa pelaavaan BC Andorraan. Madsen on saanut hyvän startin Euroopan kovimmassa kansallisessa liigassa.

14.12.2023 16:50 Suomalaiset ulkomailla

Elina Aarnisalo ammentanut oppia ammattilaiskentillä

Elina Aarnisalo pelaa ensimmäistä kauttaan ulkomailla, kun hän koripalloilee Kangoeroes Mechelenin riveissä ennen siirtymistään USA:n yliopistoon. Aarnisalo on saanut arvokasta oppia Euroopan huipulta.

9.12.2023 07:45 Suomalaiset ulkomailla

Lotta-Maj Lahtinen palasi loukkaantumisen jälkeen vahvempana takaisin

Lotta-Maj Lahtisen oli määrä tehdä debyyttinsä ammattilaiskentillä jo viime kaudella, mutta paha loukkaantuminen juuri kauden alkua siirsi suunnitelmia vuodella. Täksi kaudeksi Lahtinen palasi tositoimiin täydessä kunnossa ja teki sopimuksen espanjalaisen EuroCup-joukkue AE Sedis Basquetin kanssa.

Näytä lisää vastaavia