6.5.2002 Pussihukkien miesten SM-sarjajoukkueen laituri, Kimmo Muurinen, 21, vaihtaa Suomen maisemat uusiin. Hän on saanut neljän vuoden täyden koripallostipendin Arkansas-Little Rockin yliopistoon, jonne Muurinen siirtyy jo ensi kaudeksi.
Samalla Pussihukkien menestyksekäs nuorten pelaajien kasvatusprojekti, jonka tarkoituksena on kehittää lupaavien nuorten pelaajien taitoja ja auttaa heitä eteenpäin urallaan sekä opintojen että koripallon parissa, saa jälleen jatkoa. Aikaisemmin Pussihukista yhdysvaltaisiin yliopistoihin ovat siirtyneet Michaela Moua, Maria Tasa, Elina Pasola, Mia Parviainen, Jani Hiltunen, Daniel Jansson, Jouni Eho ja Jenni Laaksonen.
202-senttinen Muurinen siirtyi Pussihukkiin kaudeksi 2001-2002 kasvattajaseurastaan Panttereista. Vuoden tulokkaaksi 2001 valittu Muurinen keräsi kaudella 2001-2002 runkosarjan ottelukeskiarvoikseen 9,3 pistettä ja 4,2 levypalloa 20,9 minuutissa. Hän oli lisäksi PuHu:n 22-vuotiaitten SM-kultaa voittaneen joukkueen tukipilareita ja hän kuuluu myös Suomen miesten maajoukkuerinkiin. Muurisen tulevan opinahjon joukkue, UALR Trojans, sijoittui toiseksi Sun Belt -konferenssissa viime kaudella. Joukkue on menettänyt vain yhden senioripelaajan, ja toista kauttaan joukkueen päävalmentajana toimiva Porter Moser on pestannut Muurisen lisäksi kaksi muuta uutta pelaajaa joukkueeseen.
- Olemme hyvin tyytyväisiä saadessamme joukkueeseemme Kimmon tasoisen taitavan ja monipuolisen pelaajan. Kimmo on erinomainen heittäjä, jonka lisäksi hänellä on nopeat jalat ja hän pystyy myös ajamaan korille, kertoi joukkueen apuvalmentaja Joe Harge.
- Sarjassamme useimmat hyvät heittäjät ovat Kimmoa lyhyempiä, joten uskomme hänen luovan match-up -ongelmia vastustajien puolustukselle. Uskomme myös, että Kimmo pitkine käsineen auttaa kehittämään meidän puolustustamme, Harge jatkoi.
Trojansien kehitys on ollut noususuuntaista viime vuosina: Koululle rakennettiin muutamia vuosia sitten uusi, uljas areena, joka vetää noin 18 000 katsojaa. Uudella areenalla on jo pelattu NBA pre-season -pelejäkin. Ja toisin kuin useimmissa I divisioonan muissa kouluissa, Little Rockissa ei pelata amerikkalaista jalkapalloa, joten koripallo saa nauttia "parrasvaloista" lähes yksinään. Valmentaja Porter Moser on nouseva tähti nuorten valmentajien keskuudessa, ja hän on kasannut nuoren ja erityisen urheilullisen joukkueen. Eräs myös hieman epätavallinen piirre hänen ensimmäisenä vuonna värväämistään viidestä pelaajasta on se, että neljällä heistä on takanaan erinomaisen menestyksekkäät high school -opinnot.
Muurinen kävi viime tammi-helmikuun vaihteessa tutustumassa Arkansas-Little Rockiin ja tulevaan joukkueeseensa. Hän ehti myös tehdä hieman tuttavuutta uusien joukkuetovereittensa kanssa yhteisen illanvieton aikana.
- Trojans on nuori ja lupaava joukkue, jossa on paljon potentiaalia. Joukkueen päävalmentaja on nuori ja energinen tyyppi, joka elää täysillä mukana joukkueen tapahtumissa ja kannustaa kaikkia yrittämään parhaansa, Muurinen kertoi.
- Arkansas-Little Rockissa on parhaillaan meneillään kova korisbuumi, ja matseissa käy paljon väkeä. Lähden uusien haasteiden pariin ihan nöyränä ja ilman suurempia paineita. Tarkoituksena on oppia uutta joka päivä - niin koripallon parissa kuin opintojen sarallakin. Tutkinto on ihan yhtä tärkeä tavoite kuin koripallotaitojen kehittyminenkin, jatkoi Muurinen tulevaisuuden suunnitelmistaan.
Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:n viimeisen viikon suomalaistähti oli Elsa Lemmilä, joka tilastoi 14 pistettä, 14 levypalloa ja 4 torjuntaa. Albina Sylan Rhode Island taas porskuttaa jo 13 ottelun voittoputkessa.
Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:n viimeisen viikon suomalaisten pistekärki oli Eemeli Yalaho, joka mätti 26 pistettä Washington Statelle. Miro Littlen yliopisto on kuuden ottelun voittoputkessa, Emil Skytän yliopisto taas on voittanut jo 9 putkeen.
Sasu Salin sai kaappiinsa uuden pokaalin, kun Estudiantes juhli Copa Españjan voittoa. Kokeneelle Susijengi-kipparille pokaalit ovat alkaneet iän myötä maistua entistä paremmalle.
Awak Kuier oli vahvalla pelipäällä viime viikolla niin eurokentillä kuin Turkin liigassa.
NBA:ssa Utah Jazz hävisi jo kuudennen peräkkäisen ottelunsa, kun Toronto Raptors oli parempi kotonaan 107-100. Lauri Markkanen keräsi 27 pistettä ja 11 levypalloa.
Anniina Äijänen vaihtoi tammikuussa seuraa, kun hän siirtyi Espanjan pääsarjan Esteponasta Italian Serie A2:n San Salvatoreen. Äijäsen alkukauteen mahtui haasteita, mutta hän katsoo positiivisin mielin eteenpäin.
NBA:ssa Utah Jazz kärsi neljännen peräkkäisen tappionsa, kun 23 onnistunutta kolmosta heittänyt Golden State Warriors oli parempi 124-140. Lauri Markkanen heitti Jazzille 18 pistettä.
Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa viimeisen viikon suomalaisonnistujiin lukeutuvat jälleen yhden tupla-tuplan kahminut Albina Syla sekä ensimmäistä kauttaan pelaava Enni Ahervuo, joka nakutti 13 pistettä, joista 11 toisella puoliajalla.
Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:n viimeisen viikon suomalaisonnistujiin lukeutuvat Miro Little, joka jakeli 11 syöttöä UC Santa Barbaralle sekä Viljami Vartiainen, joka pussitti 15 pistettä Weber Statelle.
NBA:ssa Lauri Markkanen palasi pelikentille, kun Utah Jazz hävisi kotikentällään Los Angeles Clippersille 103-115. Jazzin viimeisen seitsemän ottelua sivussa sairastelun vuoksi ollut Markkanen tilastoi 19 pistettä, viisi levypalloa ja neljä syöttöä.