Naisten maajoukkueella vain voitettavaa

16.6.2005 Koripallon naisten maajoukkueen päävalmentaja Risto Piipari on nimennyt kesän harjoitteluryhmän. Naisten maajoukkue valmistautuu elokuussa pelattavaan EM-jatkokarsintaan, jossa kymmenen maata tavoittelee viimeistä EM-kisapaikkaa. Suomi kohtaa elokuussa kotona ja vieraissa Unkarin sekä Puolan.

Kesän aikana maajoukkue pelaa ja harjoittelee lähes joka viikonloppu sekä pelaa kaksi kovaa kansainvälistä turnausta. Vapaata Piiparin suojateille on luvassa vain juhannuksen ympärillä. Viikkoharjoittelua maajoukkueelle vetää maajoukkueen apuvalmentaja Hilpi Savikko. Osa pelaajista harjoittelee myös oman suomalaisen seurajoukkueensa kanssa.

- Maajoukkueen ohjelma on tehty ammattilaisille ja me yritämme vetää sen kunnialla läpi, vaikka tosiasia on, että Suomessa ollaan vielä amatöörejä tai puoliammattilaisia, toteaa Piipari tarkoittaen sitä, että kesän aikana pelaajista vain muutama voi keskittyä ainoastaan harjoitteluun työesteiden takia.

Suomen joukkueen kaikki harjoitusvastustajat ovat kovan luokan koripallomaita. EM-kisoihin paikkansa harjoitusvastustajista ovat jo lunastaneet Saksa, Slovakia ja Liettua.

- On ollut positiivista huomata naistenkin puolella, että olemme saaneet kutsuja harjoitusotteluihin monilta kovilta koripallomailta. Tämä kertoo siitä, että esityksemme viime vuoden karsinta otteluissa on huomattu muiden maiden keskuudessa, Piipari kertoo.

Vastuu kasvattaa

Maajoukkueryhmä on saanut uutta eloa nuorista pelaajista. Viime vuoden joukkueesta pois jää varmasti viime kauden runkopelaajista loukkaantumisesta kärsivä Sanna Jämsen sekä maajoukkueuransa päättävä Auli Nyman. Myös on vielä epävarmaa kuntoutuuko Susanna Rinta pelikuntoon elokuuhun mennessä. Uutta verta tarjoilevat vuonna 1984 syntyneet pelaajat, jotka viime vuonna pelasivat 20-vuotiaiden naisten EM-kisoissa Ranskassa.

- Aloitukseen on avautumassa paikkoja ja kilpailu niistä tuo lisää energiaa harjoitteluun. Isot ovat tietysti saappaat, johon uusia pelaajia sovitellaan, mutta se vasta heitä kasvattaakin, tietää Piipari.

Viime vuoden runkopelaajista Jenni Laaksonen on luonnollisesti nousemassa suurempaan rooliin.  Vahvoja ehdokkaita ensi elokuussa aloitusviisikon paikoille ovat myös Saksassa viime kauden ammattilaisena pelannut Niina Laaksonen sekä Seaton Hallin yliopistossa USA:ssa pelaava Heta Korpivaara.

- Tietysti olisin mielelläni nähnyt maajoukkueen profiilipelaajista Auli Nymanin ja Sanna Jämsenin kentällä. Susanna Rinnankaan kuntoutumisesta ei ole varmuutta, mutta onneksi tilalle löytyy mitat täyttäviä pelaajia, kertoo Piipari, joka ilmoitti samalla, että kesän valmistautuminen ja EM-jatkokarsinnat ovat viimeiset, joissa hän istuu naisten maajoukkueen penkin päässä.

- Tämän syksyn jälkeen siirryn pois. Uskon, että Suomeen jää tämän rupeaman jälkeen erittäin kilpailukykyinen ja kehittyvä maajoukkue, jatkaa Piipari.  

Tärkeintä on varmuuden kasvattaminen

Suomi tulee kohtaamaan elokuussa ammattilaisjoukkueet. Niin Unkarin kuin Puolankin pelaajat pääosin ovat ammattilaisia. Suomen joukkueen johtohahmo Taru Tuukkasen ura on kulkenut nousujohteisesti jo useamman kauden. Samoin Laaksosten siskoksilla Niinalla ja Jennillä on ensimmäiset ammattilaisvuodet takana. Yliopistoissa opiskelevat pelaajat saavat hekin ammattimaista valmennusta ja suomalaisista Laura Sario sekä Heta Korpivaara ovat saavuttaneet ratkaisijan roolit omissa joukkueissaan. Piipari uskoo ammattilaisuuden kautta tapahtuvaan kehittymiseen.

- Ammattilaisuus on ainoa tie, jota kautta saamme paremman maajoukkueen. Myös seuroissa tapahtuva työ nousee ratkaisevaan rooliin pelaajien kehittymisessä. Suomessa haasteena on edelleen parantaa kotimaan sarjan tasoa sekä saada pelaajia ulkomaille pelaamaan.

Naisten maajoukkueen tavoitteena on lähteä täysillä tavoittelemaan viimeistä EM-kisapaikkaa. Puola ja Unkari ovat tutut vastustajat Piiparille. Viime vuonna molempien joukkueiden kanssa käytiin tasapäisiä kamppailuja, joten realistiset mahdollisuudet eteenpäin on.

- Lainatakseni naisten jalkapallomaajoukkueen päävalmentaja Michael Käldiä niin meille on tärkeintä pystyä pelaamaan omaa peliämme. Meille on tärkeää pystyä pelaamaan koko 40 minuuttia virheettömästi ja pitämään peli omassa kontrollissa.

- Yleisesti ottaen naisten maajoukkueella ei ole muuta kuin voitettavaa. Meillä ei ole mitään hävettävää, sillä vaikka rinkimme on kapea ja painottelemme ammattilaisuus- ja amatööritason välillä, niin peli suorituksemme ovat olleet silti katseen kestäviä ja hyviä koripallotapahtumia, Piipari toteaa.

Naisten maajoukkue 2005

1. Alli Arppe
2.

Heta Korpivaara

3. Niina Laaksonen
4. Tiina Sten
5. Reetta Piipari
6. Susanna Rinta
7. Laura Sario
8. Riikka Terävä
9. Taru Tuukkanen
10. Jonna Launiainen
11. Jenni Laaksonen
12. Maija Lähde

 



Lisätietoja: /maajoukkueet/naisten_maajoukkue/
 
31.5.2022 12:17 Susiladies

Susiladiesin leiritys alkaa kesäkuussa – kotiottelut sekä Helsingissä että Tampereella

Susiladies kerääntyy kesäharjoittelemaan maanantaina 6.6. Urhea-halliin, Helsinkiin. Joukkueen kesäohjelmaan kuuluvat vierasottelut Portugalia vastaaan, heinäkuun lopun kotiottelut Helsingissä Viroa ja Latviaa vastaan sekä elokuun alussa kotiottelut Islantia ja Ruotsia vastaan Tampereella.

29.7.2021 19:02 Susiladies

Susiladies matkustaa tuplamaaotteluihin Riikaan 13 pelaajalla

Suomen naisten maajoukkue, Susiladies pelaa viikonloppuna kaksi maaottelua Latviaa vastaan Riikassa. Susiladies pelaa ensin suljetuin ovin Latviaa vastaan lauantaina 31.7. klo 18:00 ja yleisön kera sunnuntaina 1.8. klo 17:00.

7.3.2019 11:16 Susiladies

Naisten universiadijoukkue, 20-vuotiaiden maajoukkue ja Susiladies yhteistyössä maajoukkuekesänä 2019

Susiladiesin päävalmentaja Pekka Salminen on laittanut kutsun naisten universiadijoukkueen ehdokkaille, 20-vuotiaiden naisten maajoukkueelle ja Susiladies-pelaajille muodostaakseen yhden ison harjoitusryhmän maajoukkuekesälle 2019.

21.11.2018 22:53 Susiladies

Romania pinnisti Susiladiesin ohi EM-karsintojen päätösottelussa

Susiladiesin kolmen neljänneksen johto ei riittänyt Cluj-Napocassa, kun Romania ravasi väkisin rinnalle ja lopulta ohitse 71-60 (28-34). Täten Susiladies jäi ilman voittoja EM-karsinnoissa.

20.11.2018 14:23 Susiladies

Walker ja Marginean Romanian kulmahampaat

Susiladies saa vastaansa keskiviikkoiltana EM-karsintojen päätösottelussa Romanian Cluj-Napocassa. Susiladiesin valmentaja Jussi Räikkä kuvailee Romaniaa joukkueeksi, jonka korintekovastuu keskittyy Ashley Walkeriin ja Gabriela Margineaniin.

19.11.2018 12:24 Susiladies

Susiladies lievin muutoksin Romaniaan

Susiladies lähtee keskiviikon EM-karsintaotteluun Romaniaa vastaan miltei samalla kokoonpanolla, joka nähtiin lauantaina Töölön Kisahallissa Sloveniaa vastaan. Romania ja Susiladies kohtaavat keskiviikkoiltana Cluj-Napocassa.

17.11.2018 21:26 Susiladies

Susiladies pisti voittamattoman Slovenian tiukille Töölössä

Töölön Kisahallissa Slovenia eteni vuoden 2019 EM-kisoihin nitistämällä Susiladiesin 68-88 (27-41). Suomi pisti oivasti kampoihin E-karsintalohkoa puhtaalla pelillä dominoivaa Sloveniaa vastaan, mutta vieraiden pelirutiini oli lopulta liikaa.

9.8.2018 08:37 Pääjuttu

Susiladies saa vastaansa valmistavissa maaotteluissa Viron

Marraskuun EM-karsintaikkunaan valmistautuva Suomen naisten maajoukkue kohtaa ensi viikolla Viron kahdesti vieraissa. Tiistaina 14.8. ja keskiviikkona 15.8. Susiladies ottaa mittaa Virosta Paidessa.

15.2.2018 Maaottelu

Ranska tyly emäntä Susiladiesille 5000 katsojan edessä

Suomen naisten koripallomaajoukkue eli Susiladies hävisi EM-karsintaottelun hallitsevaa EM-hopeamitalisti Ranskaa vastaan 5000 silmäparin edessä Brestissä. Susiladies pelasi rohkeasti ja ennakkoluulottomasti, mutta kivenkova Ranska oli liian iso pala purtavaksi 90-40 (44-23) -tappiossa.

14.2.2018 Maaottelu

Susiladiesille vastaan ärsytetty Ranska

Suomen naisten koripallomaajoukkue eli Susiladies saa tänään vastaansa maajoukkueikkunan toisessa EM-karsintaottelussa Ranskan Brestissä. Hallitseva EM-hopeamitalisti hävisi yllättäen lauantaina oman karsintaottelunsa Slovenialle.

Näytä lisää vastaavia