Naisten universiadijoukkue mykisti Kiinan miljoonien tv-katsojien edessä

15.8.2011 Suomen naisten joukkue ei kumarrellut kuvia Kiinan Shenzhenissä pelattavien universiadien maanantain alkulohko-ottelussa, vaan nujersi Hanna Vapamaan viime hetken vapaaheitoilla 18 000 –päisen kotiyleisönsä edessä pelanneen Kiinan pistein 42-40 (14-27). Ottelu televisioitiin miljooniin kotitalouksiin Aasiassa.

Matti Nuutinen takoi 22 pistettä miesten jatkaessa voittojaan universiadeissa. Kuvat: Tytti Nuoramo ja Francois Perthuis.

Suomen naisten joukkueen ottelu 18,000-päisen kiinalaiskatsomon edessä Shenzhenissä alkoi hitaasti, ja Kiina johti tauolla selvin pistein 27–14. Kolmannella jaksolla Suomi alkoi kuitenkin taistella puolustuksensa kautta eroa hiljalleen pienemmäksi, ja viimeisellä jaksolla Suomi onnistui hyydyttämään Kiinan täysin paikkapuolustuksellaan.

 

Ottelun kutkuttava ratkaisu nähtiin vain kolme sekuntia ennen loppua, kun Hanna Vapamaata (5/8) rikottiin kolmen pisteen heitossa tilanteessa 39–40. Vapamaa piti hermonsa kurissa kotikatsomon vihellyskonsertissa ja upotti kolmella vapaaheitollaan Suomen 42–40-johtoon. Kiina ei saanut lopussa enää kunnollista hyökkäystä aikaiseksi, ja Suomi pääsi juhlimaan sensaatiovoittoaan ottelusta, joka televisioitiin miljooniin aasialaiskoteihin.

 

– Hyvä puolustuspeli joukkueelta. Viime hetken pelit onnistuivat nappiin. Hanna Vapamaan viime sekuntien vapaaheitot olivat melkoinen suoritus, nautiskeli joukkueen päävalmentaja Ensio Helimäki.

 

Vapamaan lisäksi näkyvimpiin suomalaissankareihin kuuluivat Minna Sten (13/6), Vilma Kesänen (8/8/4 syöttöä/4 riistoa) sekä Krista Gross (6/8). Suomi pelaa alkulohkon viimeisen ottelunsa tiistaina Liettuaa vastaan.

 

 

Miehet jatkoivat voittojaan, nyt kaatui Unkari

 

Myös Suomen miesten joukkueen peli kulkee Kiinan Shenzhenissä pelattavien universiadien alkulohkossa. Sunnuntaina Israelin kukistanut Suomi jyräsi maanantain ottelussa Unkarin 78-54 (38-28).

 

Suomi jatkoi Israel-pelistä tutulla reseptillä ja jätti joukkuepuolustuksellaan vastustajansa aseettomaksi. Unkarin takamiesten ajauduttua yhtenään pallonmenetyksiin pääsi Suomi juoksemaan muhkeat 28 pistettä ylivoimahyökkäyksistä. Unkari menetti pallon kaikkiaan 31 kertaa.

 

Unkari roikkui vielä päätösjakson alussa kymmenen pisteen päässä, mutta Suomi vei viimeisen kymmenminuuttisen 26-12.

 

- Loistavaa puolustuspeliä ja sitä kautta taas hieno päänahka. Koko joukkue taisteli suurella sydämellä, uhkui miesten universiadijoukkueen päävalmentaja Ari Tammivaara.

 

- Peli oli todella fyysistä ja naapurin korin alla ei ollut yhtään tilaa. Onnistuimme kuitenkin hajottamaan heidän paikkapuolustuksensa helposti, kun kolmosemme alkoivat viimein osua.

 

Suomen pirtein oli kaarinalaisen Ura Basketin kasvatti ja ensi kaudella Korisliigaa Loimaa Bisonsin riveissä pelaava Matti Nuutinen, joka takoi 22 pistettä huikealla heittopelillä: kakkoset 5/6, kolmoset 4/7. Yli kymmenen pisteen ylsivät myös Juho Nenonen (13/3) ja Petri Heinonen (10/5).

 



Suomi – Kiina 42–40 (7-15, 14–27, 28–34), naisten universiadien koripallon alkulohko, Shenzhen (Kiina) 15.8.2011

Suomi: Minna Sten 13/6, Vilma Kesänen 8/8/4 syöttöä/4 riistoa, Krista Gross 6/8, Hanna Vapamaa 5/8, Henna Salomaa 4/1, Laura Saarinen 3/6, Linda-Lotta Lehtoranta 3/1, Lotta Richter 0/1, Anni Mäkitalo 0/1, Titta-Riina Lepistö 0/1, Julia Salmio 0/0, Sofia Pelander.

Kiina: Ting Shao 12/10.

 

Unkari – Suomi 54–78 (15–20, 28–38, 42–52), miesten universiadien  koripallon alkulohko, Shenzhen (Kiina) 15.8.2011

 

Suomi: Matti Nuutinen 22/3, Juho Nenonen 13/3, Petri Heinonen 10/5, 
Antti Kanervo 7/4/3 riistoa, Samuli Vanttaja 6/2, Roope Ahonen 5/4, 
Antto Nikkarinen 5/2, Carl Lindbom 4/5, Jesse Niemi 4/3, Matias Ojala 
2/1, Lauri Toivonen 0/0, Michael Pounds.

Unkari: Peter Kovacs 10/1.

 
27.8.2017 Maaottelu

Suomen paikka universiadien välierissä heiton päässä, Serbia ratkaisi toisella jatkoajalla

Suomen miesten haastajamaajoukkue oli lähellä kesän suuryllätystä pitämällä väkivahvaa Serbiaa kolme neljännestä naruissa universiadien puolivälierissä sunnuntaina. Serbia sai kuitenkin Suomen raiteiltaan vaihtamalla varsinaisen peliajan päätösneljänneksellä paikkapuolustukseen ja siirsi Suomen pelaamaan kisasijoituksista 5.-8. hakemalla toisella jatkoajalla yhden pisteen voiton.

24.8.2017 Maaottelu

Suomi piinasi hopeamitalisti Saksaa universiadeissa

Suomelta kesti aikansa keksiä, mitä universiadikoripallon hallitsevan hopeamitalijoukkueen Saksan haastamiseen samalla kentällä vaaditaan. Bundesliiga-pelaajia vilisevä Saksa oli helisemässä Suomen puolustuksen kanssa pelin päätösneljänneksellä, mutta Saksa kirjautti kuitenkin Suomelle avaustappion pistein 71-64 (38-29).

13.7.2015 Maaottelu

Haastajamaajoukkueen universiadiurakka päätökseen, Montenegro voitti Suomen

Suomen haastajamaajoukkue päätyi 14. sijalla Etelä-Korean Gwangjussa pidetyissä universiadeissa hävittyään päätösottelussa Montenegrolle 74-57 (41-29). Kahdesta väsyneestä joukkueesta Montenegro oli se vähemmän väsynyt ja nappasi vankan johtoaseman jo avausneljänneksellä.

12.7.2015 Maaottelu

Kiina suupala Suomen haastajamaajoukkueelle

Kiinasta ei ollut vastusta Gwangjun universiadeissa Suomen haastajamaajoukkueelle, kun suomalaiset dominoivat peliä mielensä mukaan pelin alkuminuuteista lähtien. Suomen heittopelin lukko avautui vihdoinkin ja haastajamaajoukkue pääse ilottelemaan 53-89 (21-45) -voiton. Suomi pelaa huomenna 13. sijasta Montenegroa vastaan.

11.7.2015 Maaottelu

Serbian paikkapuolustus pysäytti haastajamaajoukkueen

Suomen haastajamaajoukkue hävisi Gwangjun universiadeissa laadukkaalle Serbialle 78-65 (34-28). Serbian paikkapuolustus hyydytti Suomen hyökkäyksen, kun suomalaispelaajat osuivat kehnosti kaaren takaa. Suomi pelaa tappion myötä sijoista 13.-16. ja huomenna vastaan astelee Kiina.

9.7.2015 Maaottelu

Haastajamaajoukkue voittoon Taiwanista, Murphy hurjassa vireessä

Suomen haastajamaajoukkue pelaa sijoista 9.-16. Gwangjun universiadeissa, kun Suomi voitti alkulohkonsa viimeisessä ottelussa Taiwanin 86-62 (42-32). Suomen ylivoimainen ykköspelaaja oli Alex Murphy, joka laadukkaan puolustuksensa lisäksi keräsi tupla-tuplan 30 pistettä ja 13 levypalloa.

8.7.2015 Maaottelu

Haastajamaajoukkueen heikko avausneljännes kostautui Australiaa vastaan

Miesten haastajamaajoukkue sai oppia kansainvälisten pelien raakuudesta universiadeissa, kun Australia käytti armottomasti hyväkseen Suomen heikon avausneljänneksen. Suomi joutui takaa-ajajan asemaan ja kelvollinen toinen puoliaika ei riittänyt, vaan Australia nappasi 82-69 (44-27) -voiton.

7.7.2015 Maaottelu

Urheilullinen Ranska selkeään voittoon Suomen haastajamaajoukkueesta

Suomen haastajamaajoukkue jäi alkulohko-C:n ennakkosuosikki Ranskan jalkoihin universiadeissa numeroin 85-47 (36-24). Selkeästi urheilullisempi Ranska dominoi levypallopeliä ja rankaisi jokaisesta pallonmenetyksestä.

5.7.2015 Maaottelu

Liettua vei Suomea universiadeissa

Suomen haastajamaajoukkue kärsi ensimmäisen tappionsa Etelä-Korean Gwangjussa pidetyissä universiadeissa, kun fyysinen Liettua nappasi 87-70 (41-32) -voiton. Suomi mitteli tasaisesti reilun vartin, mutta Liettua kuroi eroa rankaisemalla jokaisesta virheestä.

4.7.2015 14:30 Maaottelu

Lindbom heitti haastajamaajoukkueen voittoon universiadien avauksessa

Suomen haastajamaajoukkueen universiadiurakka sai häkellyttävän alun, kun Carl Lindbom ratkaisi trillerimäisen ottelun viimeisten hetkien kolmosellaan. Suomelle kirjattiin Lindbomin ”game winnerin” avulla 73-72 (36-29) -voitto Japanista.

Näytä lisää vastaavia