Namika Lahti 22-vuotiaiden Suomen mestari

10.3.2006 Lahden Urheilutalossa juhlittiin torstai-iltana koripallokauden ensimmäistä kultaista mitalia Namika Lahden alle 22-vuotiaiden kukistaessa Tampereen Pyrinnön näytöstyyliin pistein 80-54 (38-20). Kahden ottelun yhteistuloksella SM-kulta meni lahtelaisille luvuin 158-117.

Toinen finaaliottelu kamppailu alkoi tasaisesti. Lahtelaisten otteissa hermostuneisuus näkyi selvemmin Pyrinnön aloittaessa terävästi. Ensimmäisen kymmenminuuttinen kirjattiin kuitenkin Namika Lahdelle luvuin 20-15.

Toisella jaksolla Namika iski ja lopulta koko finaalien ratkaisuksi muodostunut lahtelaisten tiukka puolustuspeli hyydytti Pyrinnön. Tahtoa, intoa ja kunnianhimoa ei mestaruusjoukkueelta puuttunut. Tamperelaiset saivat toisella jaksolla kasaan ainoastaan viisi pistettä jakson mennessä pistein 18-5. Tämän jälkeen Lahti karkasi lopullisesti.

Lähes täysi Urheilutalon katsomo sai nauttia toisella puoliajalla Namika Lahden hyvistä otteista joukkueen kasvattaessa tasaisesti eroa. Kolmas jakso kirjattiin luvuin 25-13 ja viimeinen neljännes pistein 17-21 lahtelaisten viritellessä voittotunnelmia viimeiset minuutit.

Namikan kokoonpanossa on kauden mittaan esiintynyt 19 pelaajaa. Joukkueen kantavina voimina koko kauden olivat miesten peleissä tällä kaudella esiintyneet Vesa Mäkäläinen, Janne Rekola, Reijo Ojanen ja Timo Saukkola. Heidän kokemuksensa oli liikaa Pyrinnölle.

Myös Ville Mäkäläisen taistelu kentällä oli sen veroista, että joukkuekavereiden on myös pakko pistää parastaan. Ilkka Vuori antoi panoksensa joukkueelle, mutta oli viimeisestä ottelusta sivussa nilkkavamman takia.

Namikan valmentaja Sami Toiviainen oli pelin jälkeen enemmän kuin onnellinen.

- Pakko myöntää, että tämä mestaruus tuntuu kyllä todella upealta, sanoi kolmannen mestaruutensa kyseisessä ikäluokassa pokannut Toiviainen Etelä-Suomen Sanomissa.

Ville Mäkäläinen pokkasi valmentaja Toiviaisen tapaan kolmannen mestaruutensa, jota oli jakamassa maajoukkueen ja Lahden NMKY:n paidassa esiintynyt Juha Luhtanen. Fiilikset olivat katossa.

- Puolustamisella mestaruuksia voitetaan. Joukkueemme hyvä henki on tehnyt meistä parempia pelaajia. Meillä ei ollut löysäilijöitä mukana. Kaikki painoivat täysillä loppuun saakka, sanoi Mäkäläinen.

Namika Lahden alle 22-vuotiaiden mestaruutta on syytä arvostaa, sillä seura on kehittänyt pelaajia pitkäjännitteisesti. Namika Lahti poikkeaa muista vastustajista siinä suhteessa, että varsinkin 19-22-vuotiaat pelaajat kehittyvät vielä paremmiksi pelaajiksi tässä iässä.

Esimerkiksi vuonna 1984 syntyneet tuoreet Suomen mestarit eivät vielä A-junioreina pelanneet edes SM-sarjaa. Kehitys kolmessa vuodessa on ollut hurjaa.

Mestaruusjoukkueessa kauden aikana pelasivat seuraavat pelaajat: Ville Mäkäläinen, Ilkka Vuori, Vesa Mäkäläinen, Erno Johansson, Janne Rekola, Tommi Louhia, Timo Saukkola, Jami Luhtanen, Heikki Laatikainen, Sebastian Savolainen, Ville Nummelin, Reijo Ojanen, Olli Kaunomäki, Kaspar Anderson, Jimi Koskinen, Teemu Sirvo, Ville Pekkola, Väinö Kuusela, Juho Jaakkola. Valmentajat: Sami Toiviainen ja Arttu Mannelin.

22-vuotiaiden pronssin nappasi Tapiolan Honka kukistettuaan KTP:n yhteislukemin 199–168.



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/poikien_sm-sarjat_i_divisioonat/22-vuotiaiden_miesten_sm-sarja/
 
5.10.2023 16:00 Nuorten SM-sarjat

Nuorten valtakunnallisissa sarjoissa (U16, U17, U19) luvassa ennätysten kausi: sarjoissa edustettuna 29 kaupunkia, 47 eri seuraa

Viime viikonloppuna pelattiin viimeisetkin nuorten SM-karsinnat, joiden myötä kauden 2023–24 nuorten SM-sarjajoukkueet ovat selvillä 16-, 17- ja 19-vuotiaiden SM-sarjoissa.

24.7.2023 11:40 Nuorten SM-sarjat

Nuorten valtakunnalliset sarjat ja karsinnat 2023-24 – ilmoittautuminen päättyy 1.8.2023

Nuorten valtakunnallisiin sarjojen ja karsintojen pelaamistavat pelataan tulevalla pelikaudella 2023-24 samalla tavalla kuin päättyneellä pelikaudella. Viimeinen ilmoittautumispäivä on tiistai 1.8.2023.

23.6.2022 08:11 Nuorten SM-sarjat

Nuorten valtakunnalliset sarjat 2022-23 – merkittävimmät muutokset

Nuorten valtakunnallisten sarjojen ja karsintojen pelaamiseen on tehty muutamia muutoksia, jotka on kerätty tähän yhteenvetona. Tarkemmin nuorten valtakunnallisten sarjojen ja karsintojen pelaamiseen voit tutustua sarjamääräyksissä.

28.1.2022 13:43 Nuorten SM-sarjat

Nuorten valtakunnalliset sarjat – runkosarjoja jatketaan ja pudotuspelejä siirretään eteenpäin

Nuorten pääsarjaryhmä on kokouksessaan 25.1.2022 päättänyt, että nuorten valtakunnallisten sarjojen pelaamiselle annetaan lisää peliviikkoja eri ikäluokissa vaihdellen.

13.8.2021 07:27 15-vuotiaiden nuorten SM

Nuorten valtakunnallisten karsintojen ranking-listat ja karsintalohkot on julkaistu kaudelle 2021-22

16-, 17- ja 19-vuotiaiden tyttöjen ja poikien SM-karsintojen lohkot on tehty rankingien mukaisesti ja lohkoille on arvottu järjestäjät. Lisäksi 15-vuotiaiden Robert Petersen Cupin pelaamistapa on vahvistettu syksylle ja keväälle.

20.7.2021 08:44 Nuorten SM-sarjat

Nuorten valtakunnallisten sarjojen karsintojen ilmoittautuminen päättyy 1.8.2021

Nuorten valtakunnallisten sarjojen ilmoittautuminen on nyt avattu. Samalla on julkaistu nuorten valtakunnallisten sarjojen kilpailukalenteri.

21.1.2021 16:45 Nuorten SM-sarjat

Nuorten valtakunnallisten sarjojen pelaamistavat muuttuvat

Nuorten valtakunnallisten sarjojen pelaamistapaa on muutettu 16-, 17- ja 19-vuotiaiden valtakunnallisissa sarjoissa. Suomen Koripalloliiton liittohallitus on torstaina 21.1. kokouksessaan päättänyt muutoksista.

23.12.2020 09:33 Nuorten SM-sarjat

17-vuotiaiden poikien SM-sarja: Salon Vilpas metsästää kruunua pitkälle yhteiselle matkalleen

17-vuotiaiden poikien SM-sarjan kärkiporukka vuodenvaihteen kynnyksellä on Salon Vilpas, jonka ’04-ikäluokka on läpikäynyt pitkän yhteisen matkan valmentajakaksikko Esa Mäkysen ja Ari Vihiniemen johdossa.

22.12.2020 12:17 Nuorten SM-sarjat

Hyvinkään Pontevalle 16-vuotiaiden SM-sarjapaikat tytöissä ja pojissa ovat harvinaista herkkua

Hyvinkään Pontevalla on joukkueet tällä kaudella sekä 16- vuotiaiden tyttöjen että 16-vuotiaiden poikien SM-sarjassa. 16-vuotiaiden SM-sarjojen katsauksessa syvennytään HyPon joukkueisiin päävalmentajien Matias Lehtisen ja Besim Maxhunin opastuksella.

17.12.2020 15:05 17-vuotiaiden tyttöjen SM

Feeniks Basketin Fiia Hellstén on 19- ja 17-vuotiaiden tyttöjen SM-sarjojen tehokuningatar

Forssalaisen junnukoriksen lippulaiva Feeniks Basketilla on joukkueet tänä kautena 16-, 17- ja 19-vuotiaiden tyttöjen SM-sarjassa. 17- ja 19-vuotiaiden tyttöjen SM-sarjojen tehotilastojen kärkinimi Fiia Hellstén, 15, pelaa niistä kahdessa, vaikka voisi ikänsä puolesta pelata jokaisessa.

Näytä lisää vastaavia