Namika Lahti kärkeen Katajan kaadolla

14.11.2008 Korisliigaa johtanut Joensuun Kataja kärsi perjantaina kauden kolmannen tappionsa, kun Namika Lahti otti Katajasta kotivoiton 88-81 ( 34-34) -tuloksella. Voittonsa ansiosta Namika Lahti nousi Katajan kanssa tasapisteisiin kärkipaikalle.

Tasaisen pelin ratkaisut venyivät viime minuuteille, kun neljä minuuttia ennen loppua pelattiin vielä tilanteessa 74-74. Siitä kotijoukkue harppasi 10-1 -jakson ja pääsi viimeiselle minuutille yhdeksän pisteen johdossa. Kataja ei yltänyt enää viittä pistettä lähemmäs.

- Voitimme väsytystaktiikalla. Kun Katajalta puuttui pelaajia, pidimme hirveätä vauhtia, joka lopussa tuotti tulosta. Kataja pelasi kyllä hyvin, mutta muutama heitto käänsi pelin meille, tiivisti Namika Lahden valmentaja Sami Toiviainen.

Voittajien tehomieheksi nousi Ray Nixon 23 pisteellä. Ilkka Vuori heitti 19 pistettä ja Bilal Abdullah 16.

Larry Blair heitti Katajalle 26 pistettä, Sami Lehtoranta 21 ja Jeremiah Wood 17. Wood keräsi lisäksi 15 levypalloa.

Katajalta puuttuivat jalkavaivaiset Petri Virtanen, Anssi Kinnaslampi ja Quinnel Brown.

LrNMKY:llä hurja nykäisy

Perjantain toisessa ottelussa Lappeenrannan NMKY kukisti kotonaan Porvoon Tarmon pistein 95-86 (49-33).

LrNMKY karkasi Tarmolta hurjalla nykäisyllä, kun vierasjohto 19-16 kääntyi viidessä minuutissa 40-19 -kotijohdoksi. Näin LrNMKY vei viisiminuuttisen peräti 21-0.

Tarmo ei päässyt tuon jäkeen enää iskuetäisyydelle, vaikka suurimmillaan 23 pisteessä käynyt kotijohto supistuikin lopulta yhdeksään pisteeseen.
Molemmat joukkueet osuivat kelpo prosenteilla kaaren takaa, josta Tarmo heitti 12 ja LrNMKY 11 kolmosta.

Demetrius Brown heitti voittajille 23 pistettä ja Jerel Blassingame sekä H. Coleman 19 pistettä mieheen. Blassingame merkkautti lisäksi suuret syöttö- ja menetyslukemat 13 ja 9.

Tarmosta keräsi Steve Barnes 19, E.J. Drayton 18 ja Pasi Pekkola 15 pistettä.

(STT) 

Korisliigan täydelliset ottelutilastot ja muita tilastoja osoitteessa www.basket.fi.



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/korisliiga/
 
14.4.2024 19:31 Korisliiga

Kataja repi tiukan taisteluvoiton itselleen – Korisliigan välieräparit selvillä

Neljäs ja viimeinen joukkue, joka lunasti lipun miesten Korisliigan välieriin, on Kataja Basket.

13.4.2024 21:01 Korisliiga

Kauhajoen ja Vilppaan kamppailu äityi jännäriksi, mutta Eero Innamaa johti joukkueensa välieriin

Miesten Korisliigan puolivälierissä ratkesi jälleen yksi sarja, kun Kauhajoki selätti Salon Vilppaan kolmannen kerran.

12.4.2024 20:43 Korisliiga

Nokia eteni välieriin – Kataja pisteellä niskan päälle

BC Nokia selvisi kevään toisena joukkueen puolivälieristä jatkoon. Kataja Basket otti edun haltuun omassa sarjassaan.

11.4.2024 22:14 Korisliiga

Vilpas laittoi kapulan Kauhajoen rattaisiin – Seagulls eteni välieriin puhtaalla pelillä

Miesten Korisliigassa yksi neljästä puolivälieräsarjasta saapui päätökseensä.

9.4.2024 21:08 Korisliiga

Kataja tasasi tilit Korihaita vastaan – Nokialle toinen voitto Kouvoista

Miesten Korisliigassa jatkettiin puolivälieriä. Katajan Thomas Tumba juhli sekä tärkeää otteluvoittoa että uransa isointa pistesaldoa.

8.4.2024 20:41 Korisliiga

Kobrat taisteli kovaa, mutta Seagulls oli jälleen liian kova pala – Kauhajoki laittoi Vilppaan selkä seinää vasten

Miesten Korisliigassa kaksi puolivälieräsarjaa saavutti kiperän 2–0-tilanteen. Toista sarjoista johtaa kotietujoukkue, toista taas haastaja.

6.4.2024 21:22 Korisliiga

BC Nokia repi avausvoiton tuplajatkoaikatrilleristä

Korisliigan neljästä puolivälieräsarjasta viimeinen käynnistyi, ja avausvoiton otti kotietua nauttiva Nokia.

5.4.2024 21:03 Pääjuttu

Korisliigan playoffit käyntiin: Kauhajoki mitätöi Vilppaan kotiedun ja Korihait avasi rytinällä

Miesten Korisliigassa pelattiin ensimmäiset puolivälieräottelut. Seagulls ja Korihait voittivat kotona, Kauhajoki yllätti vieraskentällä.

4.4.2024 13:15 Korisliiga

Playoff-ennakossa Korihait, Kataja, Vilpas ja Kauhajoki – neljä kilpailijaa, joiden sarjajärjestys ratkesi vasta viimeisenä iltana

Korisliigan pudotuspelikevät käynnistyy puolivälierillä perjantaina. Nyt toisessa playoff-ennakossa esittäytyvät kotietua nauttivat Korihait ja Salon Vilpas sekä heidän vastustajansa Kataja Basket ja Kauhajoki.

4.4.2024 08:33 Korisliiga

Playoff-ennakossa Seagulls, Nokia, Kouvot ja Kobrat: ”Tämä on tasaväkisin Korisliiga-kausi vuosiin”

Korisliigan pudotuspelikevät käynnistyy puolivälierillä perjantaina. Ensimmäisessä playoff-ennakossa esittelyssä kotietua nauttivat Helsinki Seagulls ja BC Nokia sekä alemmasta jatkosarjasta ponnistaneet vastustajat Kobrat ja Kouvot.

Näytä lisää vastaavia