Norja-voitto saatteli 20-vuotiaat miehet ylempään EM-jatkosarjaan

20.7.2009 Norja hiillosti Suomea viimeisille sekunneille asti 20-vuotiaiden miesten B-divisioonan EM-kisojen alkusarjan päätösottelussa maanantaina, mutta Suomi onnistui pitämään johtoaseman hallussaan ja viemään ottelun nimiinsä 87-81 (42-38). Voitto takasi Suomelle paikan turnauksen ylempään jatkosarjaan ja taisteluun A-divisioonapaikasta.

Miska Ahokas oli 20-vuotiaiden miesten yllätysnimi Norjaa vastaan.

Jesse Niemi punnerteli kahdeksan pistettä ja kunnostautui tuttuun tapaansa puolustuksessa.

Päällikkö Kanervon kolmosjyvä oli jälleen kohdallaan Norjaa vastaan. Kuvat: Tuomas Venhola ja Francois Perthuis.

Kesäkuun lopun Baltic Cupissa Suomelle suurinumeroisen tappion kärsinyt Norja aiheutti sinivalkoisille rutkasti päänvaivaa tehokolmikkonsa Anders Stien (25/4/4 riistoa)-Stian Mjoes (18/1)-Roy Nwachukwu (16/9/3 syöttöä/4 riistoa) johdolla. Ottelun ensimmäinen puolisko eteni hienokseltaan norjalaiskomennossa, mutta Miska Ahokas (18/6) onnistui kahdesti korinteossa juuri ennen taukoa ja vei Suomen 42-38-johtoon.

Kolmannella jaksolla Ahokas nousi uudelleen parrasvaloihin heittämällä kuudella perättäisellä pisteellään Suomen 52-55-tappioasemasta 58-55-johtoon. Antti Kanervo (19/2) ja Matti Nuutinen (13/9) kasvattivat piste-eron Suomen hyväksi kymmeneen, kun ottelun päätösjaksoa oli jäljellä viisi minuuttia.

Kaksi minuuttia ennen loppua keskittymisen herpaantuminen oli käydä Suomelle kohtalokkaaksi. Stian Mjoesin vapaaheitto ja Anders Stienin kolmonen toivat Norjan kuuden pisteen päähän tilanteessa 78-84, ja hetkeä myöhemmin Aksel Bolin (7/3) nosteli korin alta Norjan jo neljän pisteen tuntumaan. Seuraavan suomalaishyökkäyksen päädyttyä norjalaisten heitontorjuntaan heitti Stien vapaaheittoviivalta Norjan heiton päähän, 84-81. Norja pysäytti pelikellon rikkomalla Sami Ikävalkoa (11/1), joka upotti saamansa vapaaheitot viileästi sisään. Norja haki aikalisän jälkeen kolmen pisteen heittopaikan Stian Mjoesille, mutta norjalaisheitto kolahti rautoihin 11 sekuntia ennen loppua ja Antti Kanervo pääsi säkittämään loppuluvuiksi 87-81 (42-38).

- Norja oli pelipäällä. Tyypilliseen tapaansa he sekoittivat puolustuspäässä miestä, paikkaa ja paikkaprässiä, ja se teki meidän hyökkäyksestämme aika passiivista. Sama passiivisuus oli ajoittain tarttua myös hyökkäykseemme, puntaroi 20-vuotiaiden miesten päävalmentaja Anton Mirolybov ottelua.

- Onnistuimme kuitenkin hoitamaan homman ihan peruspelillämme. Pääsimme juoksemaan muutaman hyvän nopean puolustuksen kautta, upotimme kolmoset hyvin ja haimme tärkeitä hyökkäyspään levypalloja, kun muuten oli vaikeaa.

20-vuotiaiden yllätysnimi maanantaina oli Kaarinan Uran Miska Ahokas. Mirolybov ei säästellyt ylisanoja vaihdosta peliin saapuneen Ahokkaan suoritusta luonnehtiessaan.

- Vaikea kuvailla Miskan suoritusta yhdellä lauseella. Jätkä pelasi turnauksen ensimmäiset minuuttinsa ja haki heti 18 pinnaa ja kuusi levypalloa, joista neljä hyökkäyspäässä. Miska oli tänään meille todella iso apu etenkin siksi, että Matti Nuutinen ja Matias Ojala (8/1) olivat virhevaikeuksissa.

Antti Kanervo oli totutusti Suomen tehokkain 19 pisteellä. Kanervon kolmen pisteen tikarit löivät Norjaa aina sillä hetkellä, kun Norja oli nousemassa tappioasemasta tasaväkiseen kamppailuun.

- Antti on äijä. Se pystyy johtamaan joukkuetta ja pistämään tärkeät heitot sisään silloin, kun tarvitsee.

Suomi ja Puola etenivät B-lohkosta ylempään jatkosarjaan. Jatkosarjaotteluissa Suomi saa vastaansa Ruotsin sekä Portugalin tai Georgian.

- Matseihin ei lähdetä takki auki, mutta sillä mielellä, että kaikki on mahdollista. Ruotsi, Portugali ja Georgia ovat kaikki täysin voitettavissa olevia joukkueita ja jos Puola vielä jonkun matsin häviää, sen parempi meidän sijoituksemme kannalta, pohtii Mirolybov jatkoa.

Suomi - Norja 87-81 (19-22, 42-38, 66-61), alle 20-vuotiaiden miesten B-divisioonan EM-kisat, alkusarjaa, Skopje (Makedonia) 20.7.2009

Antti Kanervo 19/2, Miska Ahokas 18/6, Matti Nuutinen 13/9, Sami Ikävalko 11/1, Jesse Niemi 8/1, Matias Ojala 8/1, Roope Ahonen 5/0, Juho Lehtoranta 3/3, Atte Perttu 2/0, Ilpo Pehkonen 0/0/3 syöttöä, Jesse Mäntylä, Nicolas Dolenc.

Lisätietoja: Ottelutilastot
 
24.7.2016 19:00 Maaottelu

Sudenpentujen EM-taival kunniakkaaseen päätökseen

Suomen 20-vuotiaiden miesten EM-kotikisat saivat päätöksensä yli 2000 katsojan silmien alla Helsingin Jäähallissa, kun Suomi voitti Unkarin 91-70 (20-32). Suomi heitti tarkasti ensimmäisellä neljänneksellä, yltyen 18-0-juoksuun avausjakson päätteeksi ja keräten vankan johdon, joka kantoi loppusummeriin saakka. Suomen lopullinen sijoitus turnauksessa oli 15.

23.7.2016 17:00 Maaottelu

Sudenpennut joutuu hakemaan vauhtia B-divisioonasta

Suomen 20-vuotiaiden miehien putoaminen B-divisioonaan varmistui tänään Helsingin Jäähallissa yli 2000 katsojan edessä, kun Suomi hävisi heikon toisen puoliajan myötä Ranskalle 74-60 (30-33). Tappiosta huolimatta EM-kotikisoissa on jäljellä vielä yksi ottelu, joka pelataan huomenna sunnuntaina.

22.7.2016 19:40 Maaottelu

Sudenpennut jäi Slovenian jalkoihin EM-kisoissa

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkueen pitää voittaa kaksi seuraavaa otteluansa pysyäkseen Euroopan A-divisioonassa, kun Suomi jäi pahasti Slovenian jalkoihin Pasilan urheilutalolla 47-81 (20-44). EM-kisoissa kolme viimeiseksi sijoittunutta tippuvat B-divisioonaan ja Suomi pelaa nyt sijoista 13-16. Huomenna Sudenpennut kohtaa Ranskan.

20.7.2016 22:00 Maaottelu

Sudenpentujen loppuhurmos ei riittänyt, fyysinen Liettua liikaa Suomelle

Suomen 20-vuotiaat miehet voittivat kaksi Euroopan suurmaata Helsingin EM-kisoissa, mutta kolmas eli Liettua oli Sudenpennuille liian iso vuori ylitettäväksi. Liettua piti koripalloklinikan toisen ja kolmannen neljänneksen aikana, eikä Suomen päätösneljänneksen hurmiolle liennyt enää pelikellossa aikaa. Fyysisempi ja tarkasti heittänyt Liettua voitti Sudenpennut 62-81 (26-42).

20.7.2016 Maaottelu

Sudenpennut kaatoi jo toisen Euroopan suurmaan, Suomi trillerimäiseen voittoon Ranskasta

Suomen 20-vuotiaat miehet päättivät EM-kisojen alkulohkonsa kahteen voittoon, kun Sudenpennut haukkasi liki 7000 katsojan edessä Ranskan iltapalakseen. Ottelu ratkesi vasta viimeisillä minuuteilla, kun Joonas Tahvanaisen uroteot puolustuksessa pitivät Ranskan hyökkäyksen kurissa ja Suomi pääsi viimeistelemään loppulukemiksi 70-65 (27-31) vapaaheittoviivalta.

17.7.2016 22:00 Maaottelu

Markkanen sytytti Helsingin Jäähallin hurmokseen, Sudenpennut voittivat sensaatiomaisesti Espanjan

Suomen 20-vuotiaiden miesten ensimmäinen EM-kotikisavoitto ei olisi voinut saada mielettömämpää loppua. Sudenpentujen ja Euroopan ehdottomaan eliittiin kuuluvan Espanjan välinen ottelu eteni trillerimäisesti jatkoajalle, jolla 33 pistettä pussittanut Lauri Markkanen tippasi Suomen 91-90 (45-45)- voittoon kaksi sekuntia ennen loppua Helsingin Jäähallin 4922-päisen yleisön räjähtäessä huutomyrskyyn.

16.7.2016 21:00 Maaottelu

Suomen 20-vuotiailla miehillä jännittävä EM-kotikisa-avaus Israelia vastaan

Suomen 20-vuotiaiden miesten historialliset EM-kisat pyörähtivät käyntiin tänään lauantaina Helsingin Jäähallissa 4554 silmäparin edessä, kun Suomi kohtasi Israelin. Tasaisessa pelissä molemmilla joukkueilla oli hetkensä, mutta Israel sai viimeisen momentumin päätösneljänneksellä, jonka myötä israelilaiset pääsivät juhlimaan 81-72 (35-33) -voittoa.

20.7.2014 Maaottelu

20-vuotiaat miehet päättivät EM-kisat kunnialla viemällä Kyprosta

Suomen 20-vuotiaat miehet saavuttivat B-divisioonan EM-kisojen seitsemännen sijan, kun kisojen viimeisessä ottelussa Sudenpennut kaatoivat Kyproksen 88-52 (40-26). Suomi aloitti nihkeästi, mutta sai toisella neljänneksellä pelinsä soljumaan.

18.7.2014 Maaottelu

18-vuotiaiden poikien ja 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkueet kotivoittoihin

Kolmen maaottelun päivänä 18-vuotiaat pojat murskasivat Georgian Susi Training Centerissä loppunumeroin 99-44 (52-25). Lisäksi 16-vuotiaat tytöt nappasivat kotivoiton Ukrainasta, mutta 20-vuotiaat miehet hävisivät EM-kisoissa Sveitsille.

15.7.2014 Maaottelu

20-vuotiaat miehet taipuivat Valko-Venäjälle

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue hävisi Sarajevossa pidettävissä B-divisioonan EM-kisoissa tähän asti tappiottomalle Valko-Venäjälle 73-85 (33-44). Yhden koon isommat valkovenäläiset veivät levypallotaistelun peräti 29-48.

Näytä lisää vastaavia