Nymanin vuoro saavuttaa 100

22.5.1999 Naisten SM-sarjan Vuoden pelaajaksi ja Vuoden puolustajaksi perjantaina Koripalloliiton päättäjäistilaisuudessa valittu Auli Nyman, 29, pelaa tänään lauantaina 100:nnen maaottelunsa, kun Suomi kohtaa klo 18 alkavassa ottelussa EM-karsintaturnausta emännöivän Hollannin.

Ottelu on elintärkeä Suomelle, koska ainoastaan voitolla Suomi taistelee turnauksen loppuun asti jatkopaikasta. Perjantaina Suomi kärsi kirvelevän pisteen tappion Israelille lukemin 62-63 (30-30) ja turnausavauksessaan Suomi voitti Portugalin 52-56. Voitto Hollannista antaisi Suomelle erinomaiset lähtökohdat kahteen viimeiseen otteluun, jotka se pelaa Luxemburgia (23.5.) ja Sveitsiä (24.5.) vastaan. Ennakkoasetelmissa sekä Luxemburg että Sveitsi ovat selvästi Suomea heikompia. Jos Suomi onnistuu voittamaan kaikki kolme viimeistä otteluaan, selviää se varmasti syksyllä 1999 alkavalla EM-semifinaalikierrokselle.

Perjantaina 100 maaottelua sai täyteen Suomen maajoukkuetakamies Anja Hellman. Päivä olisi kuitenkin voinut olla kirkkaampikin Hellmanille. Äärimmäisen tasaisen Israel-ottelun loppuhetkillä Hellman nimittäin pääsi vapaaheittoviivalle kolme sekuntia ennen päätösvihellystä Suomen ollessa pisteen tappioasemassa. Hellman ei onnistunut kummassakaan heitossa ja Suomi joutui taipumaan israelilaisille luvuin 62-63. Tappio ei kuitenkaan masentanut Suomen joukkuetta, vaan herätti taistelumielialaa.

- Ei tässä voi olla kuin hyvällä mielellä. Pelasimme erinomaisen ottelun todella kovaa Israelin joukkuetta vastaan. Israelilaiset pelasivat 1 vastaan 1 -tilanteet kuin miehet konsanaan. Pieni tappio, tietää sitä, että jatkopaikka on meidän omissa käsissämme. Voittamalla loput se on varma, sanaili maajoukkueen päävalmentaja Marja Miettinen ottelun jälkeen.

Parhaiten israelilaisten kanssa taisteli Xavierin yliopistojoukkueen Taru Tuukkanen, joka upotti 17 pistettä ja repi peräti 14 levypalloa.

Auli Nyman pelasi ensimmäisen maaottelunsa 14.8.1987 Puolaa vastaan ja hänen maaottelupiste-ennätyksensä on peräisin vuodelta 1995, jolloin 186-senttinen kotkalainen pussitti 29 pistettä Tanskaa vastaan.

Auli Nyman -henkilökuva

Pituus: 186 cm
Syntymäaika: 28.03.1970
Maaottelut: 100 (22.5. pelattavan Hollanti-ottelun jälkeen)
Seurajoukkue: Peli-Karhut, Kotka
Tilastot 1998-99: 29 ottelua, 18,4 pistettä, 10,9 levypalloa, 2,79 syöttöä, 1,66 riistoa, 1,00 torjuntaa, 35,1 minuuttia, 2P 54,9%, 3P 43,0%, 1P 79,9%. (Runkosarja PeKa:ssa)
Valinnat: Vuoden pelaaja 1989, 1996 ja 1999, Vuoden puolustuspelaaja 1996, 1997 ja 1999

Suomi - Israel 62-63 (30-30)

Hanna Rotinen 0/0 Taru Tuukkanen 17/14 Auli Nyman 17/8 Riikka Kaasalainen 0/0 Heli Roukanoja 4/5 Evi Mustakari 0/0 Lea Hakala 2/1 Jaana Sintonen 5/4 Susanna Rinta 3/4 Sari Puranen 0/0 Paula Penttilä 0/0 Anja Hellman 14/7
 
20.2.2020 21:42 Susijengi

Serbia lamaannutti Susijengin vahvuuksillaan karsinta-avauksessa

Susijengin EM-karsintojen ensimmäisessä ottelussa ensiluokkaisesti esiintynyt Serbia ei antanut suomalaisille edes kunnollista tilaisuutta näyttää kynsiään. Serbia kaiversi fyysisyydellä sekä fiksulla pelaamisella molemmissa päissä kenttää selkeän 58-80 (24-37) -voiton Espoo Metro Areenalla.

21.11.2018 22:53 Susiladies

Romania pinnisti Susiladiesin ohi EM-karsintojen päätösottelussa

Susiladiesin kolmen neljänneksen johto ei riittänyt Cluj-Napocassa, kun Romania ravasi väkisin rinnalle ja lopulta ohitse 71-60 (28-34). Täten Susiladies jäi ilman voittoja EM-karsinnoissa.

17.11.2018 21:26 Susiladies

Susiladies pisti voittamattoman Slovenian tiukille Töölössä

Töölön Kisahallissa Slovenia eteni vuoden 2019 EM-kisoihin nitistämällä Susiladiesin 68-88 (27-41). Suomi pisti oivasti kampoihin E-karsintalohkoa puhtaalla pelillä dominoivaa Sloveniaa vastaan, mutta vieraiden pelirutiini oli lopulta liikaa.

15.2.2018 Maaottelu

Ranska tyly emäntä Susiladiesille 5000 katsojan edessä

Suomen naisten koripallomaajoukkue eli Susiladies hävisi EM-karsintaottelun hallitsevaa EM-hopeamitalisti Ranskaa vastaan 5000 silmäparin edessä Brestissä. Susiladies pelasi rohkeasti ja ennakkoluulottomasti, mutta kivenkova Ranska oli liian iso pala purtavaksi 90-40 (44-23) -tappiossa.

14.2.2018 Maaottelu

Susiladiesille vastaan ärsytetty Ranska

Suomen naisten koripallomaajoukkue eli Susiladies saa tänään vastaansa maajoukkueikkunan toisessa EM-karsintaottelussa Ranskan Brestissä. Hallitseva EM-hopeamitalisti hävisi yllättäen lauantaina oman karsintaottelunsa Slovenialle.

11.2.2018 Maaottelu

Susiladiesin nuori laituri Elina Arike: ”Maajoukkueessa yhteishenki on todella tärkeää”

Susiladiesin Elina Arike pelasi lauantaina vasta toisessa virallisessa naisten maaottelussaan. Pirteästi taistellut HBA-laituri uskoo saavansa maajoukkueryhmityksessä kehitystä pelikovuudessa ja pelin lukemisessa.

10.2.2018 Maaottelu

Romania karkasi EM-karsinnoissa Susiladiesilta

Suomen naisten maajoukkue eli Susiladies kärsi tappion Töölön Kisahallissa pelatussa EM-karsintaottelussa Romaniaa vastaan. Taru Tuukkasen 24 pisteen ja 17 levypallon loistopeli ei riittänyt, kun romanialaiset karkasivat toisella neljänneksellä kohti 59-80 (31-47) -voittoa liki kuudensadan silmäparin edessä.

12.1.2018 07:00 Maaottelu

Naisten EM-karsintaottelun Suomi–Romania liput myyntiin

Naisten maajoukkue jatkaa vuoden 2019 kisoihin tähtääviä EM-karsintoja helmikuussa, kun se kohtaa Töölön Kisahallissa Romanian 10.2. klo 14. Lipunmyynti otteluun käynnistyy tänään perjantaina 12.1. klo 9.

15.11.2017 23:59 Maaottelu

Slovenia karkasi Susiladiesilta Celjessä

Suomen naisten maajoukkue eli Susiladies hävisi EM-karsintaikkunansa toisen ja viimeisen ottelun Slovenialle Celjessä. Prässäävä ja fyysinen Slovenia pakotti Suomen runsaisiin pallonmenetyksiin, joiden myötä kotijoukkue karkasi jo ensimmäisellä puoliajalla kohti 97-57 (54-23) -voittoa.

15.11.2017 Maaottelu

Annika Holopaisella selvät aseet Slovenian kaatoon

Suomen naisten maajoukkue, Susiladies, jatkaa EM-karsintojaan keskiviikkona kohtaamalla vieraskentällä Slovenian. Annika Holopaisen mukaan Ranska-tappiosta on otettu opiksi ja katseet suunnattu Slovenian kaatoon.

Näytä lisää vastaavia