PeKa katkaisi Catzin voittoputken

21.11.2012 Lappeenrannan Catz kohtasi viimein voittajansa naisten SM-sarjassa. Syyskauden ensimmäiset kymmenen otteluaan Catz pysyi keskiviikkona vaivoin Peli-Karhujen kyydissä Kotkassa, kunnes PeKa vei neljännen jakson lopun 27–10 ja tyylitteli juhlivan kotkalaisyleisön edessä 88–66 (48–35)-voittoon. Forssan Alku puolestaan venyi kovaan vierasvoittoon Tapiolan Honkaa vastaan 81–88 (46–45).

Linda Lehtorannan PeKa pisti pisteen Catzin voittokululle. Kuva: Kai Kilappa.

Peli-Karhujen ja Catzin kärkiottelu eteni tasaisissa merkeissä toisen jakson puoleenväliin, jolloin ”kissalauma” johti vielä pisteissä 26–27. PeKan takamieskaksikko Linda Lehtoranta-Reetta Piipari johti kuitenkin koreillaan kotijoukkueen 11-0-karkumatkalle, ja tauolle edettiin kotkalaisten 48–35-johdossa.

 

Catz alkoi kuitenkin kaventaa PeKan johtolukemia rautaisella rutiinillaan, kunnes neljännen jakson alussa kotijohto oli enää viidessä pisteessä, 61–56. Lehtoranta, Miriam McKenzie ja Nikki Byrd tyylittelivät kuitenkin Catzin perättäisistä menetyksistä 9-0-jakson, joka johti PeKan lopulta 88–66 (48–35)-voittoon ja Catzin kauden ensimmäiseen tappioonsa.

 

Kentän johtohahmo oli Reetta Piipari, joka tyylitteli PeKalle 21 pistettä, viisi syöttöä ja viisi riistoa. Miriam McKenzie (19/4) ja Linda Lehtoranta (15/1/3 syöttöä/4 riistoa) säestivät Piiparia.

 

Catzin tehot lepäsivät Jelena Reshetkon (17/10/3 riistoa) ja Alexandria Andersonin (15/14/3 syöttöä/2 blokkia) harteilla.

 

Hongalle harvinainen kotitappio Alkua vastaan

 

Kovana kotijoukkueena tunnettu Tapiolan Honka joutui keskiviikon toisessa ottelussa myöntämään Forssan Alun paremmakseen numeroin 81–88 (46–45).

 

Kahden tasaisen joukkueen ottelu kului kolme jaksoa hienoisessa espoolaiskomennossa, mutta Alku vei kolmannen ja neljännen jakson taitteen 9-0 karaten kahdeksan pisteen johtoon. Honka onnistui kahdesti hinautumaan heiton etäisyydelle, mutta Henna Salomaan tuiki tärkeä kolmonen ja Henna Koposen kaksi perättäistä kakkosta veivät sarjapisteet Forssaan.

 

Henna Salomaa (18/2) oli tuttuun tapaan Alun pistelinko. Juta Jahilo (17/13) kunnostautui korin alla ja Sarah Miles (17/4/7 syöttöä/7 riistoa) oli tutun monipuolinen.

 

Hongalta Melissa Jeltema (24/7/2 blokkia) oli tutun tehokas. Joukkueen muut tehot jakautuivat pitkälti Jordan Murphreen (17/7), Tuuli Mennan (10/10) ja Vilja Kesäsen (14/1) kesken.

 

 

Lisätietoja: Naisten SM-sarja
 
3.2.2026 20:45 Naisten Korisliiga

ToPo nousi voittoon Kouvolassa

Naisten Korisliigassa pelattiin tiistaina yksi ottelu. Kouvolassa pelattu kamppailu eteni jatkoajalle, jonka päätteeksi ToPo vei sarjapisteet lukemin 84–75.

3.2.2026 10:40 Naisten Korisliiga

Sara Puckett on naisten Korisliigan tammikuun kuukauden pelaaja

Kaudella 2025–2026 naisten Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Joulukuun parhaaksi on valittu Vimpelin Vedon Sara Puckett.

31.1.2026 19:03 Naisten Korisliiga

Kärkijoukkueista voittoihin Veto ja Peli-Karhut - ToPo sai tappioputkensa poikki

Naisten Korisliigassa pelattiin lauantaina kolme ottelua. Voittoihin ylsivät ViVe, PeKa ja ToPo.

30.1.2026 21:05 Naisten Korisliiga

HBA jatkoi vahvoja esityksiä

Naisten Korisliigan perjantain ainoassa ottelussa HBA-Märsky kaatoi kotonaan BC Nokian. Ottelu päättyi emäntien voittoon 76-49.

28.1.2026 14:43 Naisten Korisliiga

Naisten Korisliigan joulukuun kuukauden pelaaja Jeanae Terry: ‘’Voittoputki kertoo siitä, kuinka laadukas ja monipuolinen joukkue meillä on’’

Naisten Korisliigan kuukauden pelaajaksi joulukuussa valittiin Vimpelin Vedon Jeanae Terry. Hänen johdollaan Veto oli loppuvuodesta sarjan kuumin joukkue, ja hyvä vire on jatkunut myös tämän vuoden puolella.

24.1.2026 19:30 Naisten Korisliiga

EBT kaatoi Peli-Karhut - Vedon voittoputkelle jatkoa Helsingissä

Naisten Korisliigassa pelattiin lauantaina kolme tiukkaa ottelua. Sarjapisteitä keräsivät EBT, ViVe sekä Pyrintö.

23.1.2026 20:16 Naisten Korisliiga

Huima päätösjakso takasi HBA:lle voiton

Naisten Korisliigan perjantain ainoassa ottelussa HBA-Märsky voitti kotikentällään Kouvottaret. Ottelu päätttyi emäntien voittoon 83-54.

19.1.2026 13:37 Naisten Korisliiga

Magdalene Agyei palaa ToPoon

Magdalene Agyei palaa ToPon naisten Korisliigajoukkueen vahvuuteen. Klaukkalan Namikan kasvatti edusti Torpan Poikia kuuden peräkkäisen kauden ajan kaudesta 2019–2020 lähtien, ja kuului joukkueen keskeisiin pelaajiin koko ajanjakson.

18.1.2026 17:40 Naisten Korisliiga

HBA haki vieraspisteet Espoosta

Naisten Korisliigan sunnuntain ainoassa ottelussa HBA-Märsky kävi hakemassa vieraspisteet Hongan kustannuksella. Ottelu päättyi vieraille 97-63.

17.1.2026 20:34 Naisten Korisliiga

EBT ja PeKa kotivoittoihin

Naisten Korisliiga jatkui kahdella ottelulla. Voitot niissä kirjattiin kärkipään joukkueilla, kun EBT ja Peli-Karhut keräsivät sarjapisteitä.

Näytä lisää vastaavia