Peli-Karhut voitti Catzin kärkikamppailussa

9.12.2010 Koripalloilun naisten SM-sarjan kärkiottelussa Lappeenrannan Catz hävisi ensimmäisen kerran tällä kaudella kotonaan, kun Peli-Karhut voitti sen numeroin 76-72 (37-42). Catz oli voittanut kaikki aiemmat kuusi kotiotteluaan.

Amanda Lassiter ja PeKa hakivat arvokkaat vieraspisteet Lappeenrannasta. Kuva: Kai Kilappa.

PeKa voitti myös joukkueiden edellisen kohtaamisen lokakuun lopussa. Tuolloin eroa oli 17 pistettä. Se on nyt voittanut kolmestatoista ottelustaan kymmenen. Sarjakakkosen Catzin saldo on kahdeksan voittoa ja viisi tappiota.

Catz johti puoliajalla viidellä pisteellä (42-37), ja viimeiselle ”kympille” lähdettiin tasatilanteessa 56-56. Neljä minuuttia ennen loppua PeKa johti yhdeksällä pisteellä, mutta Catz ei antanut periksi, vaan tuli vielä kahden pisteen päähän (72-74) Kerttu Jallain kolmen pisteen heitolla 26 sekuntia ennen loppua.

Catzin kiri ei kuitenkaan riittänyt, sillä hetkeä myöhemmin PeKan Jill Martin viimeisteli loppunumerot vapaaheittoviivalta.

PeKa hävisi keskiviikkona helsinkiläiselle ToPolle. SM-sarjan pisteykkönen, amerikkalainen Krystal Vaughn jäi ToPoa vastaan kahdeksaan pisteeseen. Catzia vastaan hän teki 16 pistettä ja otti yhdeksän levypalloa PeKan tehokkaimpiin kuuluivat myös Martin (18/5) ja Amanda Lassiter (22/12). Kaikki kolme pelasivat täydet minuutit.

Kotijoukkueen pisteykkönen oli koko ottelun pelannut Reetta Piipari, joka heitti 26 pistettä. Hänelle kirjattiin myös neljä koriin johtanutta syöttöä. Hanna Vapamaa teki 12 pistettä, ja virolaisen laiturin Jallain tehot olivat 11 pistettä ja yhtä monta levypalloa.

Kumpikin joukkue oli tarkkana vapaaheittoviivalla: Catz 11/12 ja PeKa 17/18.

Lisätiedot: Ottelutilastot
 
10.6.2026 20:35 Korisliiga

Pääsarjojen sarjalisenssit kaudelle 2026–2027 myönnetty: Keski-Suomi palaa liigakartalle – ennätysmäärä joukkueita pääsarjoissa

Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjalisenssit pelikaudelle 2026–2027. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 9 sarjalisenssiä. Keski-Suomi palaa liigakartalle, kun Kipinä Basket nähdään Korisliigassa tulevalla kaudella. Kaikkiaan koriksen pääsarjoissa nähdään tulevalla kaudella ennätykselliset 65 joukkuetta.

23.5.2026 20:30 Korisliiga

Samu Adler ja Annika Aarrejoki vuoden pelaajat – Palkintogaalassa juhlistettiin kauden parhaita

Koriskauden 2025–26 parhaat pelaajat ja toimijat on palkittu lauantaina Superlauantain yhteydessä pidetyssä vuosittaisessa palkintogaalassa. Vuoden pelaajina loistivat Salon Vilppaan Samu Adler ja Tampereen Pyrinnön Annika Aarrejoki.

8.5.2026 10:15 Korisliiga

Korisliiga jatkuu Ruudussa – uusi monivuotinen sopimus

Kotimainen pääsarjakoripallo jatkuu Ruudussa uuden monivuotisen sopimuksen myötä. Sopimus astuu voimaan heti seuraavasta kaudesta alkaen.

26.4.2026 19:46 Naisten Korisliiga

Peli-Karhuille toinen peräkkäinen Suomen mestaruus

Naisten Korisliigan finaalit huipentuivat melkoiseen trilleriin Helsingissä. Ottelu päättyi lopulta Peli-Karhujen voittoon 72–71, ja se vei mestaruuden otteluvoitoin 3–1.

23.4.2026 20:22 Naisten Korisliiga

Peli-Karhut voiton päässä mestaruudesta

Naisten Korisliigan kolmas finaali pelattiin Kotkassa, jossa kotijoukkue otti toisen kiinnityksen mestaruuteen, kun HBA kaatui 74–66.

20.4.2026 21:25 Naisten Korisliiga

Peli-Karhut tasoitti finaalisarjan

Naisten Korisliigan finaalit jatkuivat Helsingissä. Avausottelun hävinnyt PeKa oli tänään parempi lukemin 61–53 ja tasoitti finaalisarjan tilanteeseen 1–1.

17.4.2026 20:44 Naisten Korisliiga

HBA avasi finaalit voitolla - ToPo vei pronssimitalit

Naisten Korisliigan finaalit alkoivat vierasvoitolla, kun HBA otti ensimmäisen kiinnityksen mestaruuteen. Samaan aikaan pelatussa pronssiottelussa ToPo päätti kautensa pronssijuhliin.

17.4.2026 09:09 Naisten Korisliiga

Hallitseva mestari PeKa saa vastaansa ensimmäistä mestaruuttaan tavoittelevan HBA-Märskyn

Naisten Korisliigan finaalit alkavat perjantaina 17. huhtikuuta Kotkassa. Mestaruuteen vaaditaan kolme voittoa.

14.4.2026 21:05 Naisten Korisliiga

Peli-Karhut ja HBA taistelevat Suomen mestaruudesta

Naisten Korisliigan välierät saatiin pakettiin, kun PeKa ja HBA veivät viidennet ottelut nimiinsä ja etenivät finaaleihin.

12.4.2026 18:47 Naisten Korisliiga

HBA siirsi ratkaisun viidenteen peliin - molemmat finalistit selviävät tiistaina

HBA-Märsky haki elintärkeän voiton BC Nokian vieraana. Ottelu päättyi 78-60.

Näytä lisää vastaavia