Sensaatio: Suomi kyykytti Serbian maailmantähdet

30.8.2008 SUOMI! SUOMI! SUOMI! Nämä huudot jäivät kaikumaan Vantaan Energia Areenalle lauantaina, kun Suomen koripallomaajoukkue järjesti EM-karsintojen suurimman jymy-yllätyksen tähän mennessä. Suomi ei kuvia kumarrellut, kun maailman viidenneksi parhaaksi rankattu Serbia maailmantähtineen sai poistua Suomen-visiitiltään 77-80-tappio niskassaan.

Suomen esitys hipoi täydellisyyttä. Siinä missä viikko sitten Bulgariaa vastaan Suomen intensiteetti ja itseluottamus olivat kateissa, niin lauantaina molempia riitti. Suomi oli puolustuksessa kiinni serbeissä kuin äkäiset mehiläiset ja hyökkäyspäässä onnistumiset nostivat suomalaisten itseluottamuksen tasolle, jota ei ole kenties koskaan aiemmin nähty.

- Kova voitto. Nyt tämä joukkue näytti mihin se pystyy. Olen todella iloinen poikien puolesta. He ovat tämän todella ansainneet. Kundit ovat sitoutuneita maajoukkueeseen ja tehneet yhdessä monta vuotta töitä tällaisten voittojen eteen. Kaikki kunnia ja kiitos heille, lateli maajoukkueen liikuttunut päävalmentaja Henrik Dettmann.

Voitto oli kautta aikain Suomen ensimmäinen Serbiasta tai sen edeltäjästä Jugoslaviasta. Voiton maukkautta lisää se, että Serbia voitti Jugoslavian nimellä maailmanmestaruuden vuonna 2002. Suomen korismiesten voittoa voi hyvin verrata tilanteeseen, jossa jalkapallomaajoukkue kukistaisi Brasilian tai Ranskan tai Italian.

- Se oli todella kova peli. Suomi taisteli täydet 40 minuuttia ja ansaitsi voittonsa. Joillekin tämä oli varmasti yllätys, mutta mielestäni tämä on hyvä osoitus siitä kuinka paljon koripallo on kasvanut ympäri maailman, kehui Serbian valmentajalegenda Dusan Ivkovic voittajiaan.

Matinen loppuhetkillä rautaa

Lauantain ottelu oli kaikilta osin nautittavaa katsottavaa. Serbian perusosaaminen oli ihailtavaa. Pallotonta pelaajaa katsoessa katsojalle tuli hiki ja vapaa mies näytti löytyvän lähes aina, eikä serbit paljoa tilaa tai aikaa tarvinneet heittojensa aikaansaamiseksi.

Silti illan joukkue oli Suomi, joka pisti maailmantähdet ahtaalle. Puolustuksessa Suomi näytti potentiaalinsa, kun jokainen kentällä käynyt pelaaja antoi kaikkensa peittääkseen syöttölinjoja ja voittaakseen yksi vastaan yksi -tilanteet, auttaessaan, painiessaan ja taistellessaan.

Alkutahdit ottelulle löi maajoukkueen kapteeni Hanno Möttölä, joka avasi pelin onnistuneella kolmosella. Näytti siltä, kun itseluottamus olisi kohonnut korin myötä jokaiseen Suomen pelaajaan. Suomi oli valmis haastamaan Serbian tilanteessa kuin tilanteessa.

- Hyvistä ajoista aukesi vapaita heittopaikkoja ja onnistuimme heitoissamme, summasi pelin Suomen lukuisiin onnistujiin lukeutunut Shawn Huff.

Yhden pelin tärkeimmistä koreista upotti Petteri Koponen minuutti ennen loppua, kun Virtus Bolognaan siirtyvä takamies upotti Serbian estelyistä huolimatta kolmosen sisään ja nosti Suomen 77-75-johtoon.

- Se tuntui aika hyvältä. Mieletön fiilis, pudisteli Koponen päätään.

Jukka Matinen oli loppuhetkillä painonsa arvosta kultaa. Matinen haki tuiki tärkeitä levypalloja ja upotti Suomen voittopisteet vapaaheittoviivalta. Kun pelikellossa oli aikaa vain 28 sekuntia, Matinen poimi Novica Velickovicin ohiheitetyn kolmosen jälkeen pallon huomaansa ja joutui rikotuksi. Espoolaislaituri heitti toisen vapareistaan sisään.

Milos Vujanic yritti seuraavassa Serbian hyökkäyksessä tasoittaa pelin kolmosellaan, mutta ohi meni ja jälleen oli Matinen levypallossa kiinni. Matista rikottiin ja tällä kertaa hän upotti molemmat heittonsa päästäen suomalaisriemun ylimmilleen.

- Vaparit upposivat oikeaan aikaan, Matinen kommentoi viitaten Suomen keskinkertaiseen onnistumisprosenttiin (66,7) vapaaheittoviivalta.

Joukkueen parantuneisiin esityksiin Matinen löysi syyn viikon takaisesta Bulgaria-ottelusta.

- Eiköhän syy sieltä löydy. Tajusimme, ettei tämän tason peleihin voi lähteä puolittaisella keskittymisellä.

Itseluottamus huipussaan

Suomen itseluottamus hyökkäyspään ratkaisuissa oli huikean korkealla. Sen näyttivät mm. Tuukka Kotti ja Kimmo Muurinen. Kotti teki kovia koreja serbipuolustuksen edestä ja yritti jopa ratsastaa serbipuolustajan selkää käyttäen yläilmoihin pistääkseen hyökkäyslevypallon koriin, mutta sai tilanteesta virheen. Muurinen sen sijaan onnistui omassa yrityksessään, kun hän tälläsi Koposen ohiheiton korkeuksista sisään.

Koponen pelasi EM-karsintasarjan parhaan pelinsä ja teki 18 pistettä. Ajoittain hän näytti sen puolen itsestään, jota Suomi kipeimmin Koposelta tarvitsee. Pallo kiersi liukkaasti hyökkäyspäässä ja ratkaisut löytyivät luontevasti. Pelivälineellä on ajoittain taipumusta jäädä Koposen käsiin, mutta tällä kertaa suomalaisnuorukainen onnistui ratkaisuissaan.

- Paljon on puhuttu Teemu Rannikon poissaolosta ja sen merkityksestä peliimme. Toivottavasti tänään näytin, että pystyn pelaamaan. Teemu on yksi Euroopan parhaista takamiehistä, enkä ole vielä hänen tasollaan. Ikää on vasta 20 vuotta ja jokainen peli on oppia. Tänään tuli onnistumia, voitettiin ja hyvä niin, Koponen pohdiskeli.

Suomalaisista Matinen, Muurinen ja Möttölä heittivät 12 pistettä mieheen. Lisäksi Huff taiteli kymmenen ja Kotti yhdeksän pistettä. Sankareita olivat muutkin, sillä esimerkiksi 18 minuuttia parketilla viettänyt Tuomas Iisalo teki fantastista työtä puolustuspelissä taistellessaan Serbian takakentän miljonäärejä vastaan.

- Serbialla oli tänään suuria vaikeuksia sopeutua puolustukseemme. Hyökkäyksessä Serbian peli on kohtalaisen simppeliä ja yksioikoista. Mielestäni hyödynnämme paremmin pelaajien vahvuudet. Serbian ongelma on se, että joukkueella on ylitarjontaa (optioista), analysoi Dettmann.

Suomi heitti ottelussa kolmosensa erinomaisella 53,8 prosentin sihdillä sisään onnistuen bonuskaaren takaa 14 kertaa. Suomalaisten asenteesta paljon kertova tilasto on levypallosarake, jossa Suomi kärsi vain 27-31-tappion huolimatta Serbian fyysisestä isosta kalustosta.

Kentän pistehai oli 29 pistettä väkisin murjonut Nenad Krstic, joka äskettäin siirtyi NBA:sta kaksivuotisella ja kuuden miljoonan euron arvoisella sopimuspaperilla moskovalaisseura Triumphiin.

Seuraavaksi Suomi pelaa kaksi vierasottelua, kun se kohtaa Unkarin 3.9. ja Bulgarian 10.9.

- On tämä totista touhua. Seuraavaksi matka Unkariin, jossa vastassa joukkue, joka on osoittanut myös vaarallisuutensa, Dettmann puhisi viitaten Unkarin voittoon Italiasta.

Kotikentälleen Vantaan Energia Areenalle Suomi palaa 13.9., jolloin vastassa on Italia.

Suomi – Serbia 80 – 77 (40-39), miesten Euroopan A-divisioonaa, Vantaa 30.8.2008 

Ottelut täydelliset tilastot löytyvät kansainvälisen koripalloliiton nettipalvelusta.

Aki Ulander

0/2

 

Antti Nikkilä

0/0

 

Kimmo Muurinen

12/2

/2 torjuntaa

Shawn Huff

10/3

 

Sami Lehtoranta

0/0

 

Jukka Matinen

12/4

 

Tuukka Kotti

9/3

 

Petteri Koponen

18/3

/4 syöttöä

Hanno Möttölä

12/2

/5 virhettä

Petri Virtanen

0/1

 

Tuomas Iisalo

4/0

 

Mikko Koivisto

3/1

 

Jaksot: 13-22, 27-17, 21-20, 19-18. Suomen heittoprosentit: 1P 66,7 % (14/21), 2P 41,4 % (12/29), 3P 53,8 % (14/26). Katsojia: 1682. Seuraavaksi Suomi kohtaa vieraissa sekä Unkarin (3.9.) että Bulgarian (10.9.).

Lue myös artikkeli: "Tuomas Iisalo: "Fiilis katossa"".



Lisätietoja: /maajoukkueet/miesten_maajoukkue/
 
20.2.2020 21:42 Susijengi

Serbia lamaannutti Susijengin vahvuuksillaan karsinta-avauksessa

Susijengin EM-karsintojen ensimmäisessä ottelussa ensiluokkaisesti esiintynyt Serbia ei antanut suomalaisille edes kunnollista tilaisuutta näyttää kynsiään. Serbia kaiversi fyysisyydellä sekä fiksulla pelaamisella molemmissa päissä kenttää selkeän 58-80 (24-37) -voiton Espoo Metro Areenalla.

14.8.2013 Maaottelu

16-vuotiaat pojat nousivat sillasta neljän parhaan joukkoon – voittoputki jo kuuden ottelun mittainen

Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkueen voittoputki B-divisioonan EM-kisoissa Bosniassa kasvoi keskiviikkona kuuden voiton mittaan. Päävalmentaja Jyri Lohikosken sisukkaat sissit nousivat sillasta ja masensivat Englannin pistein 70–60 (30–31). Voitto merkitsi Suomelle myös paikkaa B-divisioonan neljän parhaan joukossa.

11.9.2012 Maaottelu

Kotiyleisö herätti Susijengin, Suomi päätti karsinnat kuudenteen voittoon

EM-karsintojen tiistai-illan päätösottelu Suomen ja Sveitsin välillä oli kotijoukkueelle kuuluisa ”vaikea päätöspeli”. Selkeänä altavastaajana peliin lähtenyt Sveitsi hallitsi paikoin kenttätapahtumia kolmannella jaksolla, kunnes kotiyleisönsä herättämä Susijengi kokosi viimeiset energiansa ja rynnisti Petteri Koposen ja Hanno Möttölän johdolla väkisin kuudenteen karsintavoittoonsa pistein 84–77 (41–40).

9.9.2012 Maaottelu

EM-kisapaikkansa varmistanut Suomi taipui Belgiassa

Ensi vuoden EM-lopputurnaukseen paikkansa jo varmistanut Susijengi kärsi kirvelevän 68-71 (38-44) –tappion katastrofia vältelleelle, pakkovoiton edessä olleelle Belgialle. Antwerpenissä kärsitystä tappiosta huolimatta Suomella on mahdollisuus pedata itselleen tiistaina Helsingin Jäähallissa Sveitsiä vastaan pelattavassa karsintojen päätösottelussa karsintalohkon paras sijoitus EM-kisalohkoarvontoja varten.

27.8.2012 Maaottelu

Tappioton Susijengi söi Sveitsin välipalaksi

Sveitsi pystyi pyristelemään Suomen Susijengin kyydissä maanantain EM-karsintaottelussa vain puolentoista jakson ajan. Suomi karkasi Hanno Möttölän tahdittamana pikavauhtia 20 pisteen taukojohtoon ja tyylitteli Freiburgissa vastaansanomattomat 60–89 (29–49)-loppulukemat. Karsintojen puolivälissä Suomi johtaa lohkoaan haettuaan neljä voittoa yhtä monesta ottelusta.

24.8.2012 Maaottelu

Suomi nuiji Belgian kanveesiin kärkiottelussa, Dettmannin juhlapelissä

Päävalmentaja Henrik Dettmannin 200. ottelu Suomen miesten maajoukkueen peräsimessä oli kuin unelma. ”Susijengi” pääsi kolmannen jakson alussa EM-karsintavieraansa Belgian pään sisään puolustuksellaan ja alkoi takoa isolla lekalla eroa taululle kolmen pisteen heitoillaan. Ottelun lopussa Helsingin Jäähallin yleisöä osoitti seisaaltaan suosiota, kun Suomi otti jättiharppauksen kohti Slovenian EM-kisoja 97–60 (37–32)-voitollaan.

22.8.2012 00:21 Maaottelu

Susijengi raatoi kahden pisteen voiton Puolasta EM-karsintojen vierasavauksessaan

Suomen Susijengi haki jälleen maailmanluokan vastustajan päänahan, ja tärkeimmässä mahdollisessa paikassa: NBA-jätti Marcin Gortatin johtama Puola nöyrtyi Suomelle kotonaan Koszalinissa myöhään tiistaina 79–81 (40–42). Läpi ottelun puolustustaan tiivistäneestä Suomesta kunnostautuivat huikeita otteitaan jatkanut Petteri Koponen sekä viime minuuttien ratkaisukoreista vastanneet Shawn Huff, Mikko Koivisto ja Gerald Lee jr.

30.5.2012 Pohjoinen alue

Peräti 29 kotimaaottelun kesä käynnistyy perjantaina 1.6.

Suomen koripallomaajoukkueet pelaavat kesän aikana peräti 29 maaottelua kotimaassa. Suomalaisyleisöllä on mahdollisuus nähdä ”Susijengit” saalistamassa Helsingissä, Vantaalla ja Tampereella. Kotimaaotteluiden kesän käynnistää Suomen naisten maajoukkue kohtaamalla huippumaa Liettuan Pasilassa 1.6. ja 2.6.

25.8.2011 Maaottelu

Koponen ja Rannikko heittivät Suomen karsintaykköseksi

Suomen koripallomaajoukkue jatkoi voittoputkeaan kukistamalla EM-karsintojen päätöspelissään Coimbrassa kotijoukkue Portugalin tuloksella 78-86 (45-30). Syvältä itsensä voittajaksi kaivanut Suomi vei EM-karsinnan nimiinsä puhtaalla pelillä. Viikon kuluttua Liettuassa käynnistyvässä EM-lopputurnauksessa Suomi pelaa karsintavoiton myötä ns. Balkanin lohkossa Alytuksessa yhdessä Bosnia-Hertsegovinan, Kreikan, Kroatian, Makedonian ja Montenegron kanssa.

21.8.2011 Maaottelu

Suomi läksytti Unkaria läksiäisissään

Suomen koripallomaajoukkue halusi järjestää runsaslukuisen kotiyleisönsä edessä voitokkaat läksiäiset ja järjesti myös sellaiset. Susipaidat kyykyttivät EM-kisamahdollisuutensa menettänyttä Unkaria loppuluvuin 87-65 (44-39). Helsingin Jäähalliin pakkautunut 6278-päinen yleisö lähetti Suomen kohti viimeistä EM-karsintaottelua (Portugalissa 24.8.) ja EM-kisoja seisaallaan hurraten.

Näytä lisää vastaavia