Serbia Suomea huolellisempi 16-vuotiaiden tyttöjen EM-kisoissa

17.8.2010 Suomen alle 16-vuotiaiden tyttöjen taival EM-kisoissa jatkui tiistaina 38-64 (21-34)-tappiolla Serbiaa vastaan. Suomen päävalmentaja Ilpo Rantanen kehui omiensa puolustusta ja yritteliäisyyttä, mutta myönsi Serbian olleen suoritusvarmuudeltaan aivan eri tason joukkue.

Anni Kärkkäinen oli tiistaina pelipäällä Serbiaa vastaan. Kuva: Francois Perthuis.

Serbia ratkaisi ottelun käytännössä jo toisella kymmenminuuttisella venyttäen johtonsa yli kymmenen pisteen. Ottelun edetessä Serbia keskittyi pitämään suomalaishyökkäyksen tiiviillä joukkuepuolustuksellaan pinteessä. 16-vuotiaiden tyttöjen päävalmentaja Ilpo Rantasen mukaan Suomen peli oli runsaista tappiolukemista huolimatta parhaimmillaan kiitettävää.

- Aivan eri tason peli tämä oli kuin kaksi edellistä. Lähdimme matsiin taistelumielellä, haimme vastustajalta 16 pallonriistoa, pidimme heidän hyökkäyslevypallonsa minimissä ja vastustajan avainpelaajien puolustus oli todella hyvää, kehui Rantanen.

Joukkueiden välinen tasoero näkyi kuitenkin hyökkäyspään viimeistelyssä - Suomi heitti pelitilanneheittonsa 11/57, Serbia 24/52.

- Olimme aktiivisia ja saimme sellaisia heittoja kuin halusimme, mutta esimerkiksi puolivapauden layupien viimeistely ei ollut lähellekään yhtä varmaa kuin naapurilla. Meidän valmentajien on autettava turnauksen jatkossa pelaajia kehittymään tällä saralla, Rantanen totesi.

Suomen pirtein oli Anni Kärkkäinen (10/2). Suomi pelaa ylemmän jatkosarjan päätösottelunsa keskiviikkona Kroatiaa vastaan. Kroatia on aiemmin turnauksessa hävinnyt ainoastaan yhden ottelun Ranskaa vastaan.

Serbia - Suomi 64-38 (14-11, 34-21, 50-27), alle 16-vuotiaiden tyttöjen A-divisioonan EM-kisat, Kozani (Kreikka) 17.8.2010

Suomi: Anni Kärkkäinen 10/2, Elisa Runsas 8/2, Emmi Leino 5/1, Vilma Purhonen 4/3, Anni Jämsä 4/2, Ella Rantanen 3/5, Kaisa Kuisma 3/2/3 riistoa, Anniina Äijänen 1/3/3 riistoa, Elise Kleimola 0/3, Jenni Rantanen 0/0, Camilla Grönberg 0/0, Noora Korhonen 0/0.

Serbia: Natasa Kovacevic 13/4/4 riistoa, Katarina Vukcovic 12/4, Tamara Novic 10/3.

Lisätietoja: Ottelutilastot
 
20.8.2017 Maaottelu

16-vuotiaat tytöt kahdeksan parhaan joukkoon EM-kisoissa, 16-vuotiaiden poikien EM-kisat päätökseen

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue varmisti paikkansa B-divisioonan EM-kisojen kahdeksan parhaan joukkoon selättämällä Norjan selkeästi 23-58 (11-42). Suomen 16-vuotiaat pojat voittivat EM-kisojen viimeisessä ottelussaan Venäjän.

18.8.2017 Maaottelu

Suomen 16-vuotiaat tytöt puolustivat Viron kumoon

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue kärsi hyökkäysongelmista B-divisioonan EM-kisoissa, mutta onnistu kaikesta huolimatta kaatamaan Viron selkein numeroin 54-28 (34-14). Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue taas hävisi Saksalle EM-kisoissa.

13.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt puolustivat Hollannin kumoon

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue selätti alkukangertelun jälkeen kohenneella puolustuspelillään Hollannin B-divisioonan EM-kisoissa. Suomen 16-vuotiaat pojat hävisivät A-divisioonan EM-kisoissa Turkille.

13.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaiden tyttöjen EM-kisat päätökseen, 16-vuotiaille pojille tappio Saksaa vastaan

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue sijoittui kymmenenneksi B-divisioonan EM-kisoissa Dublinissa, kun Suomi hävisi päätöspelissään Bulgarialle. 16-vuotiaat pojat hävisivät alkulohkonsa viimeisen pelin A-divisioonan EM-kisoissa Saksalle ja kohtaa tiistaina pudotuspeleissä Liettuan.

12.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt selättivät Itävallan, 16-vuotiat pojat tappioon EM-avauksessa

Suomen 18-vuotiaat tytöt päihittivät B-divisioonan EM-kisojen ensimmäisessä jatko-ottelussaan Itävallan. Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue taas taipui A-divisioonan EM-kisojen avausottelussaan Slovenialle.

7.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat kymmenennelle sijalle EM-kisoissa, 18-vuotiaat tytöt löylyttivät Viron

Suomen 18-vuotiaiden poikien EM-urakka sai päätöksensä Slovakiassa, kun Sudenpennut hävisi Venäjälle päätöspelissään 69-75 (29-34). 18-vuotiaat tytöt taas palasivat voittokantaan B-divisioonan EM-kisoissa murskaamalla Viron ylivoimaisesti.

6.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat EM-voittoon Ukrainasta, Sudenpennuille kaksi kotivoittoa Kisakalliossa

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue pelaa huomenna EM-kisojen päätöspäivänä Venäjää vastaan yhdeksännestä sijasta, kun Suomi voitti lauantaina Ukrainan 56-70 (31-31). Suomen 16-vuotiaiden maajoukkueet taas nappasivat kotivoitot Kisakallion Susi Training Centerissä.

14.8.2016 Maaottelu

16-vuotiaille pojille toinen jättimäinen päänahka, Suomi kaatoi Serbian EM-kisoissa

Perjantaina Kreikan kaatanut Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue kumosi jo toisen Euroopan jättikoripallomaan, kun Sudenpennut voitti Serbian Puolan Radomissa pidettävissä EM-kisoissa. Suomen käsi lämpeni eilisen tapaan vasta puoliajan jälkeen ja Suomi rynni ohitse alkulohkon ykkössijoituksen varmistavaan 70-61 (26-30) -voittoon.

17.8.2015 Maaottelu

16-vuotiaille pojille kuudes sija EM-kisoissa

16-vuotiaat pojat varmistivat jo eilen MM-kisapaikan ensi kesälle, mutta joukkue joutui tyytymään kuudenteen sijaan, kun Ranska voitti Suomen EM-kisojen viimeisessä ottelussa 75-46 (39-22). 16-vuotiaat tytöt taas hävisivät alkulohkonsa viimeisen ottelun Valko-Venäjälle 69-48 (32-25).

15.8.2015 18:00 Maaottelu

Suomen 16-vuotiaat pojat historiallisesti MM-kisoihin

16-vuotiaiden poikien koripallomaajoukkue pelasi mahtavan pelin oikeaan paikkaan A-divisioonan EM-kisoissa, kun Suomi voitti Serbian 68-63 (34-32) ja eteni pelaamaan 5. sijasta EM-kisoissa. Samalla voitto tarkoitti sitä, että Suomi pelaa vuonna 2016 alle 17-vuotiaiden MM-kisoissa ensimmäisenä suomalaisena juniorikoripallomaajoukkueena kautta historian.

Näytä lisää vastaavia